Etätyö ja sen virtuaaliset tekijät

Pekka Räsänen
sosiaalitieteiden laitoksen johtaja
taloussosiologian professori

Korona-aikana etätöistä on tullut pääasiallinen työskentelymuoto useimmilla asiantuntija-aloilla. Näin on käynyt etenkin tutkimus- ja opetustehtävissä. Työtä tehdään yksin ja kotoa käsin. Yhteyttä muihin pidetään teknologisia ratkaisuja hyödyntäen.

Oletko miettinyt, miten tämä heijastuu itseesi ja työyhteisöösi? Hyvä niin, mutta mietitään asiaa hieman lisää.

Eri organisaatioita koskevat tutkimukset osoittavat, että työntekijöiden keskinäinen vuorovaikutus vähenee etätöihin siirryttäessä. Erityisesti tämä koskee epävirallista kommunikointia, kuten kaikkiin hyvinvoiviin yhteisöihin liittyvää jutustelua vapaa-ajan kuulumisista ja muuta small talkia. Kahvitunteja on tietenkin mahdollista järjestää verkkovälitteisesti, mutta ennuste niiden pitkäaikaisuudesta on heikko.

Yksilön näkökulmasta seuraukset ovat samansuuntaisia. Omasta työstä saa harvoin palautetta juuri silloin, kun sitä kaipaa. Vastaavasti palautteen antaminen muille vaikeutuu ja uusia ideoita on vaikeampi tuoda luontevasti esille.

Samalla kun perinteiset humanistiset ja yhteiskuntatieteet ovat siirtyneet yhteisprojekteihin ja -julkaisuihin, kammiotutkija on tehnyt vahvan paluun. Aiemmasta poiketen nykyinen kammiotutkija ei välttämättä askartele vain omien luomuksiensa parissa, mutta tekee asioita yksin. Kommunikoidessaan hän joutuu miettimään sanomisiaan ja kuulemisiaan eri tavoin kuin ennen.

Kaikki teknologiavälitteiset puheenvuorot sisältävät paljon virhetulkinnan mahdollisuuksia. Tämä johtuu siitä, että luonnollisia asiayhteyksiä viestinnälle on yksinkertaisesti vähemmän. Opettajat ja kokousten vetäjät ovat oppineet kirjaimellisesti millaista on puhua näkymättömille kuulijoille.

Ennen pandemiaa oli helppo sopia vaikkapa seuraavan viikon opetusta tai artikkelikäsikirjoituksia koskevia asioita. Kävelit muutaman metrin käytävällä ja koputit raollaan oleviin oviin. Nyt vastaavaan tarvitaan pahimmillaan useita Zoom-kokouksia, joissa alun perin yksinkertaiset asiat usein monimutkaistuvat.

Etäkokoukset toimivat parhaiten silloin, kun käsiteltävänä on tiedotusluonteisia asioita. Näin voidaan varmistaa, että esimerkiksi sähköpostitse lähetetty viesti välittyy. Muutoin etätöitä tekevien tutkijoiden ja opettajien työtehon lisääntymisestä ei juuri voida puhua.

Etätöiden merkitystä pohdittaessa viitataan usein yksilöpsykologisiin tekijöihin ja ihmisten sosiaalisiin tarpeisiin. Laajemmat yhteiskunnalliset kytkökset ovat harvoin esillä. Ehkä niiden pitäisi olla useammin.

Asiantuntijatehtävissä työntekoa ei koeta ensisijaisesti taloudellisen toimeentulon lähteeksi, vaan kyse on enemmänkin oman identiteetin rakentamisesta. Työnkuva on keskeinen itsensä määrittelyn ja muista erottautumisen väline. Siksi oma työ ja työyhteisö koetaan persoonallisiksi asioiksi.

Työhön ja toimeentuloon liittyvien läpimurtojen uskotaan rakentuvan etätyön periaatteille. Esimerkiksi tunnetuimmat näkemykset alusta- ja kiertotaloudesta korostavat paikasta riippumattoman työn lisäämistä. Töitä tehdään ilman fyysistä viiteryhmää: kotona. Työpaikkoihin kuulutaan vain etäyhteyksin ja virtuaaliyhteisöt korvaavat muutenkin perinteisiä.

Aika näyttää millaisia yhteiskunnallisia ratkaisuja työntekoon liittyy ja millaisia seurauksia sillä tulee olemaan koetun yhteisöllisyyden kannalta. On kuitenkin tärkeää pysähtyä ajattelemaan, missä määrin etätyö on mielekästä tutkimuksessa ja opetuksessa. Mielestäni työyhteisön pitää olla jotain muuta kuin pelkästään äänen tai kuvan välityksellä rakennettu etäyhteys.