Valmistuneen puheenvuoro publiikissa 11.6.2021

Anna Grahn
valtiotieteiden maisteri

Hyvät yhteiskunnallisesta tiedekunnasta valmistuneet 2021, hyvät yliopiston henkilökunta ja hyvät läsnäolijat.

Aivan ensimmäiseksi haluan meille kaikille tänä lukuvuonna valmistuneille sanoa: JES HYVÄ ME! Upea, ja aivan mahtava suoritus. Meiltä kaikilta.

Toiseksi, haluan korostaa, että kun minua pyydettiin pitämään puhe tämän kevään yhteiskuntatieteellisen publiikissa, joka pidetään toista kertaa etänä, tunsin samalla innostusta sekä lievää vaivaantuneisuutta. Etäpuheet suurelle joukolle ihmisiä ovat usein hyvin kiusallisia, koska en ole varma, kenelle puhun, miltä yleisö näyttää, kuka siellä on oikein kuuntelemassa, ja niin edespäin. Koitan silti selviytyä tästä, ei huolta.

Kolmanneksi haluan kertoa, että huolimatta tästä etäilystä, olemme ansainneet kaiken mahdollisen juhlimisen ja saavutuksiemme huomioimisen, sillä kaksi viimeistä vuotta ovat olleet monelle todella rankkoja. Tämä publiikki on suunnattu meille, ja pyydänkin teitä kaikkia tätä juhlaa nyt viettämään siellä yhteyden päässä omien mahdollisuuksienne mukaan.

Tänä keväänä yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta valmistui maistereita, joilla on arvokasta tietoa ja taitoa yhteiskunnallisista rakenteista, tutkimuksesta, koulutuksesta, opetuksesta, hallinnosta ja viestinnästä, muiden muassa. Lisäksi tiedekunnasta valmistui lain edellyttämään ammattiin logopedeja, psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä. Myös meitä niin ikään generalisteja valmistui paljon. Minä valmistuin pääaineenani taloussosiologia. Taloussosiologina katson maailmaa silmin, jotka näkevät hyvän, laadukkaan koulutuksen suomalaisen yhteiskunnan läpileikkaavana rakenteena. On tiedossa, että kaikki koulutus kannattaa, ja saamme olla hyvin ylpeitä siitä, että olemme nyt yhteiskunnallisten asioiden asiantuntijoita. Samalla myös tiedostamme olevamme etuoikeutettu joukko, sillä kaikilla ei ole samanlaisia resursseja päästä yliopistoon.

Ei ole parempaa aikaa kuin nyt sanoa ääneen, kuinka arvokasta saamamme koulutus on. Viime vuosi on osoittanut, miten tärkeä rooli tutkitulla tiedolla ja kriittisellä medialukutaidolla on. Näitä taitoja olemme oppineet ja omaksuneet yliopistomme kasvatteina. Yhteiskuntatieteellisestä valmistuneina meillä on valmiudet moneen asiaan, tärkeimpänä niistä on laajempi ymmärrys siitä, ettemme välttämättä tiedä kaikkea. Yhteiskuntatieteilijänä oleminen on yhtäältä ympäröivän maailman ja sen ilmiöiden ihmettelemistä, ja toisaalta omaan itseensä menemistä, kun ei välttämättä ymmärrä kaikkea. Itselleni se on ollut oman valmistumiseni kulmakivistä, kun havaitsin tietynlaista rauhoittumista itseni kanssa. Kaikkien teorioiden, käytäntöjen, ihmisten ja ilmiöiden yhteen liittämistä, sekä tiedon kasautumista. Saatoin tänä keväänä olla siitä onnellinen, että valmistuin yhteiskuntatieteilijäksi.

Oma polkuni yliopistomaailmaan ei ollut tavallisimmista päästä, sillä pääsin sisään perheellisenä. Muiden kanssaopiskelijoiden viettäessä vapaa-aikaansa ainejärjestöriennoissa vietin aikani kotona ja leikkipuistoissa. Tästä huolimatta tunsin kuuluvani yliopistoyhteisöön. Tänne oli nimittäin verrattain helppo kuulua. Todellisuutta on kuitenkin aina vaikea vangita puheeseen. Totta kai oli hetkiä, jolloin yliopisto tuntui kaukaiselta. Tuntui välillä yksinäiseltä, enkä saanut itsestäni sitä työmäärää irti, mitä olisin halunnut tehdä. Pienen lapsen kanssa oleminen opetti hallintokielellä sanottuna ”resurssien jakamista” sekä ”tehtävien priorisointia”, ja se verotti henkisesti, kun sain painaa joko aikaisin aamulla tai yömyöhään esseitä. Nyt jälkeenpäin mietittynä kaikki tuo tuntuu kuin ihanalta unelta verrattuna tähän epävarmuuden tunteeseen, joka monella vasta valmistuneella on. Mistä töitä? Mitä haluan tehdä? Mitäs nyt?

Valehtelisin jos väittäisin että tämä kevät on ollut parasta aikaa valmistuneelle. Generalistin jo valmiiksi epävarmaan tulevaisuuteen liitettynä viime vuosi oli sellainen todellisuus, johon emme olleet valmiita, kun ensimmäisen kerran ilmoittauduimme läsnä oleviksi yliopistoon. Koronapandemia vei meiltä paljon pois pitkäksi aikaa: kasvokkain tapahtuvat vuorovaikutukset, yhteisön, ja paikan jossa opiskella ja viettää aikaa. No, se on ollutta ja mennyttä. Tähän koronahommaan en enää viittaakaan tänään tässä puheessa.

Kuitenkin vihdoin voimme sanoa, että yksi aikakausi loppuu tänä keväänä. Toisaalta on myös kliseistä sanoa, että olemme muuttuneet, että identiteettimme ovat muuttuneet, ja yhtäältä on kliseistä sanoa, että tämä on uuden alkua. Joillakin yliopistoelämä on saattanut olla iso muutos, joillakin se ei ole tuonut mitään uutta. Me kuitenkin tulimme erilaisista elämänvaiheista yliopistoon pääsykokeiden kautta. Nyt pääsykokeista ollaan luopumassa, ja tätä tukevat tuoreimmat tutkimukset. Tutkimusten mukaan perhetaustalla on edelleen väliä koulutukseen hakeutumisessa Suomessa. Todennäköisyydet kouluttautumiseen kasvavat, kun ihmisellä on korkeasti koulutetut vanhemmat. Tämä vahva luokkataustan periytyminen on sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen kysymys. Tämän tiedekunnan vahvuutena on ollut tämänkaltaisiin kysymyksiin paneutuminen ja uuden tiedon tuottaminen. On ollut ilo olla osa tätä yhteisöä ja olla sekä omaksumassa että tuottamassa tätä uutta tietoa yhteiskunnasta.

Toivon, että myöhemmin kesällä pääsemme juhlistamaan valmistumistamme. Me kaikki olemme sen ansainneet.

Lopuksi!

Haluan lämpimästi kiittää koko yliopiston henkilökuntaa saamastani laadukkaasta opetuksesta. Olen saanut kunnian olla opiskelijana sellaisessa tiedekunnassa ja laitoksessa, joka on aina herkällä korvalla kuunnellut opiskelijoiden ääntä ja ottanut opiskelijoita mukaan päätöksentekoon. Minua on kuultu, minua on opetettu, minua on opastettu, ja tärkeimpänä: minua on kohdeltu tasavertaisesti. Ja heti aluksi minulle kerrottiin, etten ole tullut kouluun, vaan yliopistoon. Jo silloin minua valmennettiin siihen, että minulla olisi valmistumiseni kynnyksellä valmiuksia nähdä maailma analyyttisesti, kriittisesti ja laajasti. Sanottiin, että uskalla ajatella.

Kiitos!