Yleisradion merkkiteko
Markku Jokisipilä
Apulaisprofessori
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja
Kansallisen yleisradioyhtiömme teki todellisen huippusuorituksen ja antoi kaikille politiikkanörteille ennenaikaisen joululahjan Politiikka-Suomi -sarjallaan. Itsellenikin kävi niin, että sarjan tultua Yle Areenaan katsottavaksi yöunet jäivät tavallista lyhyemmiksi, kun katsoin kaikki kymmenen jaksoa läpi parissa päivässä, osan pariinkin kertaan.
Toistasataa haastateltavaa, erittäin huolellisesti tehty taustatyö ja hyvin jaksokohtaisesti rakennetut käsikirjoitukset pitävät katsojan tiukasti otteessaan. Tutkijalle sarja oli pientä kateuttakin herättävä osoitus siitä, mihin televisiodraaman keinoin asiansa osaavien ammattilaisten on mahdollista politiikan kuvauksessa päästä. Erityisesti haastattelut avasivat poliittisen lähihistoriaamme sellaisen inhimillisen näkökulman, jota tutkimuksessa on hyvin vaikeaa, ellei peräti mahdotonta saavuttaa.
Eniten pidin siitä suorastaan hämmästyttävän suorasta ilmapiiristä, jonka tekijät olivat onnistuneet haastatteluihin luomaan. Viime vuosikymmenten kovien poliittisten taistojen veteraanit kertoivat kameralle avoimesti siitä, miltä tapahtumat olivat heistä henkilökohtaisesti tuntuneet ja miten ne olivat heidän elämiinsä vaikuttaneet. Puheiden sisällön ohella katsoja usein aistia pienistä tahattomista ilmeistä ja eleistä, yleisestä kehonkielestä ja miettimistauoista, että inhimillisesti taakka oli välillä ollut raskas kantaa.
Sarjan vaikuttavimpiin kohtauksiin kuuluivat Anneli Jäätteenmäen ja Ilkka Kanervan haastattelut, joissa he kertoivat oman poliittisen uransa suurimmista epäonnistumisista. Jäätteenmäki joutui vuonna 2003 eroamaan pääministerin paikalta, viisi vuotta myöhemmin Kanervalle tuli lähtö ulkoministerin postilta. Eroihin liittyneen valtavan julkisen paineen aiheuttaman henkilökohtaisen ahdistuksen rajuuden pystyi haastatteluista edelleen aistimaan.
Julkiseen vallankäyttöön kuuluva vastuu ja jatkuva julkinen läpivalaisu tekevät poliitikon työstä kovaa hommaa, joka ei sovi kaikille. Erityisesti sosiaalinen media on tuonut siihen aivan uudenlaista armottomuutta. Twitterin ja Facebookin poliitikkotilien kommenttipalstojen lukeminen pistää miettimään, kuinka kova polte ihmisellä pitää politiikkaan olla, että hän vapaaehtoisesti haluaa tuohon rooliin pyrkiä.
Olen itse laajan sananvapauden kannattaja ja katson, että varsinkin poliittisessa keskustelussa seinien on oltava leveällä ja katon korkealle niin temaattisesti kuin laadullisestikin. Koska tarjolla on valtaa tehdä meitä kaikkia koskevia päätöksiä ja säätää lakeja, joita me kaikki joudumme noudattamaan, erilaisia katsantokantoja on saatava esittää ja rajukin keskustelu sallittava.
Silti meidän vallankäytön kohteidenkin on hyvä aina välillä palauttaa mieliin, että ihmisiä ne kansanedustajatkin lopulta ovat, jopa ministeritkin. Kovaakin kritiikkiä voi esittää monin eri tavoin. Niin kuin aina elämässä, ajoittain on hyvä pyrkiä asettumaan toisen ihmisen asemaan ja miettiä, millaista olisi itse olla hänen tilanteessaan. Joskus armollisuus voi olla hyvästä. Näyttämällä vilauksen politiikan inhimillisestä puolesta Politiikka-Suomi saattoi tehdä suuren palveluksen yhteiskunnalliselle keskusteluilmapiirillemme.