Luvassa ennätysvaikeat hallitusneuvottelut

Markku Jokisipilä
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja
poliittisen historian apulaisprofessori

Meneillään olevan eduskuntavaalikampanjan erikoispiirre ovat puolueiden etukäteiset ilmoitukset siitä, kenen kanssa ne eivät voi mennä samaan hallitukseen. Vuosikymmeniä vaaleihin on tulevan hallituksen suhteen pikemminkin menty sammutetuilla lyhdyillä ja hoettu uteliaille kysyjille ensin, että ”tulos ratkaisee”. Vaalituloksen jälkeenkin on vielä vannottu, kuinka ”ohjelma ratkaisee”. Hallituspohja on selvinnyt äänestäjille vasta hallituksenmuodostajan tiedotustilaisuudessa.

Ensimmäiset rukkaset tarjoili vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo tiistaiaamuna 10. tammikuuta ilmoittamalla Twitterissä, että ”vihreät ei mahdu samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa”. Samana iltana SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marin linjasi Ilta-Sanomien vaalitentissä perussuomalaisten olevan myös demareille mahdoton kumppani. Samassa tentissä perussuomalaisten hylkimisrintamaan liittyi myös vasemmistoliiton Li Andersson.

Sinänsä nämä kannat tuskin tulivat yllätyksenä kenellekään. Vihreät ja vasemmistoliitto istuvat samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa korkeintaan Ohisalon, Anderssonin ja Riikka Purran painajaisissa. Nyt sulkeutui myös SDP:n ja PS:n koalitioyhteistyön mahdollisuus, jota toki sitäkin oli jo valmiiksi pidetty varsin ohuena. Tammikuun lopussa Li Andersson vielä jatkoi, että talouslinjausten päinvastaisuuden vuoksi vasemmistoliitto tuskin voisi olla samassa hallituksessa kokoomuksenkaan kanssa. Kokoomuksen piiripäättäjille joulukuussa tehdyn kyselyn mukaan tunne on vahvasti molemminpuolinen.

Viime viikolla keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko puolestaan paalutti, ettei keskusta talousnäkemysten erilaisuuden vuoksi voisi vaalien jälkeen jatkaa nykyisessä hallituskokoonpanossa. Osoitteena oli ainakin vasemmistoliitto, ehkä myös SDP nykylinjallaan. Turvallisesti voinee ennustaa senkin, etteivät neljä vuotta kroonisesti riidelleet keskusta ja vihreätkään enää mahdu samaan hallitukseen. Ilman keskustaa nykypohjalta katoaa enemmistö, eikä oppositiosta löydy sille sen paremmin halukasta kuin haluttuakaan korvaajaa.

Nykyisten kannatuslukemien valossa kokoomus tulee saamaan noin 45 kansanedustajaa, SDP ja PS 40-45 edustajaa kummatkin. Syöksykierteessä oleva keskusta saanee 20-25 edustajan ryhmän, vihreät ja vasemmistoliitto noin 15 edustajaa tai muutaman päälle molemmat. Ahvenanmaan edustajalla vahvistettu RKP pysynee 10 edustajan tuntumassa, kristillisdemokraatit (KD) puolestaan noin viidessä. Liike Nytin ja mahdollisten uusien tulokkaiden jaettavaksi jää yhdestä muutamaan paikkaan.

Kun eri puolueiden jo etukäteen eri suuntiin jakamat hallituspakit yhdistetään tämän suuntaiseen tulokseen, ollaan varsin kimurantissa tilanteessa. Millään perinteisestä kolmesta koalitiovaihtoehdostamme eli punamullalla (SDP ja keskusta), sinipunalla (kokoomus ja SDP) ja porvaripohjalla (kokoomus ja keskusta) ei RKP:lläkään vahvistettuna saada muodostetuksi enemmistöhallitusta.

Kuninkaantekijän paikkaa ja vaa’ankieliasemaa on tarjolla lähinnä keskustalle ja vihreille. Keskusta voisi lähteä hallituskelkkaan kokoomuksen ja PS:n kanssa, jolloin syntyisi Sipilän hallituksen perusporvaripohjan toisinto mahdollisesti KD:lla tukevoitettuna. Se voisi lähteä myös sinipunan jatkoksi, joskin tämä viimeksi sotavuosina kokeiltu yhteistyöakseli edellyttäisi hyvästejä suuren puolueen omakuvalle. Vihreät taas voisivat lähteä täydentämään sinipunaa yhdessä RKP:n kanssa.

Todennäköisimmissäkin skenaarioissa enemmistöhallituksen kokoaminen vaatii puolueilta huomattavaa kompromissikykyä, koska monissa asioissa näkemykset hajoavat kuin varpusparvi. On esimerkiksi vaikeaa sanoa, kumpia on vaikeampaa yhdistää, kokoomuksen ja SDP:n talouspoliittisia linjoja tai kokoomuksen ja perussuomalaisten EU- ja maahanmuuttokantoja. Keskustalla taas saattaa hallitukseen lähtö ylipäätään sen väristä riippumatta tehdä liian kipeää, jos vaalitulos jää riittävän rumaksi.

Valtataktisetkin asiat vaikuttavat. Onko kokoomuksen Petteri Orpolla halua sellaisen sinipunan johtoon, jossa SDP:llä ja vihreillä on enemmän kansanedustajia kuin porvaripuolueilla? Entäpä kuinka vahva on Sanna Marinin tahtotila viedä SDP kakkos- eli valtiovarainministeripuolueeksi hallitukseen, jonka asialistalla ykkösenä on julkisen talouden tasapainottaminen? Onko populistipuolue PS:lla aitoa halua ja kykyä hallitustyöskentelyyn vaatimiin joustoihin? Hallitusneuvotteluista on tulossa hyvin vaikeat.