Kansainvälistä historiaa vuodesta 1922

Kansainvälistä historiaa suomenkielisessä yliopistossa
Turussa oli alusta asti mietitty mahdollisuutta perustaa yleisen historian oma oppituoli. Esimerkiksi eurooppalaiseksi itsensä identifioinut yliopiston rehtori V. A. Koskenniemi oli puhunut kansainvälisen historian tutkimisen välttämättömyydestä. Vuonna 1924 tiedekunta päätti jakaa oppiaineen kahtia. Tällöin syntyivät Suomen ja yleinen historia, nykyisten oppiaineiden kantamuodot.. Ero ei kuitenkaan ollut vielä kuin  muodollinen, sillä Arvi Korhonen hoiti molempia virkoja vuoteen 1927 asti Tuolloin Einar W. Juvasta tuli Suomen historian professori ja yleinen historia alkoi kehittyä omaan suuntaansa.
Tutkijana Virkkusta huomattavasti tuotteliaampi oli hänen työnsä jatkaja, Helsingin ja Turun yliopistojen välillä liikkunut Arvi Korhonen (1890-1967), joka oli erityisen kiinnostunut kehittämään yleisen historian näkökulmia. Hän oli väitellyt vakkalaitoksesta, varhaisesta virolaisesta veromuodosta. Hänet kutsuttiin heti Snellman-Virkkusen “apulaiseksi”, ja hän aloitti seminaariopetuksen Turun yliopistossa ja samalla koko Suomessa. Korhonen tahtoi tuoda erityisesti saksalaisten yliopistojen suosiman opetusmuodon omaan yliopistoonsa. Koska sotienvälisen ajan yliopiston opetustoiminta rakentui lähes täysin professorin ja mahdollisten dosenttien varaan, Korhonen saattoi periaatteessa määritellä sekä opetuksen että opinnäytteiden sisällön.

Yleisen historian ensimmäisinä vuosikymmeninä maailma mullistui. 1930-luvun lama, toinen maailmansota ja sen jälkeinen maailmanjärjestyksen muuttuminen näkyivät oppiaineen toiminnassa.  Erityisen  mielenkiintoiseksi aikakauden tekee sen että oppianeen professorina vuosina 1937.-55 toiminut Kaarlo Jäntere (1885-1957) oli saksalaisesta aatehistoriasta kiinnsotunut tutkija, joka piti tiiviisti yhtyettä sikäläisten aate- ja kulttuurihistorioitsijoiden kanssa. Jäntere pyrki tekemään nykyaikaa selittäviä maailmanhistoriallisia synteesejä, mikä teki hänen luennoistaan hyvin suosittuja, Hän oli taiteita harrastanut yhteiskunnallnen konservatiivi, joka kuitenkin pystyi pääosin pitämään eron suhteessa kansallissoslalistiseen idelogiaan.

Arkistotietojen mukaan Jäntereen luennoilla kävivät tasapuolisesti miehet ja naiset. Yleisen historian ensimmäisen gradun tekikin Elli Lempa. Jäntereen oppilaiksi nimetään myöhemmin vaikutusvaltaisiin asemiin nousseita miehiä. Monien  tausta oli aatehistoriassa: 20-vuotias tuleva arkkipiispa Mikko Juva teki gradunsa Augustinuksesta, matematiikan akateemikko ja Arto Salomaa Benedetto Crocesta. Usein viitataan myös sodassa kaatuneen Pertti Jäntin uuttaluovaan graduun “Herderin käsitys keskiajasta”.

Nykyajan ja historian yhteyksiä korostanut Jäntere luovi myös toisen maailmansodan jälkeisessä ajassa onnistuneesti. 1950-luvulla yleiessä historiassa alkoi käydä amerikkalaisia Fullbright-stipendiaatteja, Heidän mukanaan alkoi syntyä myös uusia tutkimusnäkökulmia.

Siirtolaisuus, Itämeri ja ATK

Vielä Phoenixissa sijainneen humanistisen tiedekunnan käytävillä alkoi 1950-luvulla liikkua yhdysvaltalainen historioitsija  John Kolehmainen, jonka juuret olivat Suomessa. Seuraava professori Vilho Niitemaa (1917-1991) oli Arvi Korhosen oppilas. Myös hän oli Baltian keskiajan tutkija.  Jo 1950-luvun lopulla oppiaineessa alettiin kerätä siirtolaisuuteen liittyvää materiaalia ja ensimmäiset muistitietokyselyt tehtiin 1960-luvulla.

Samaan aikaan alettiin hankkia myös alkuperäismateriaalia Yhdysvalloista. Sitä saatiin ostamalla mikrofilmejä tai mikrofilmaamalla itse arksitoja. Siirtolaisprojekti olikin yksi ensimmäisistä tämän 1940-luvun lopulla Suomeen rantautuneen tekniikan käyttäjiä. Pian alettiin kerätä tietoa myös nauhoitetuilla haastatteluilla. Oppiaineen siirtolaishistorian arkisto tarjoaa edelleen materiaalia monelle tutkijalle. 

Siirtolaisprojektin myötä monet tutkijat tutustuivat tietokoneisiin ja Reino Keron väitös (1976) sekä siihen johtanut tutkimus oli yksi suomalaisen dighistorian ensimmäisiä näyttöjä. Reikäkorttipinoja ja tietokoneajojen tuloksia tarkasteltiin niihin sopivassa ympäristössä,  vuonna 1975 valmistuneessa Jusleniassa. Työtilat ja opetusvirat kasvoivat maakuntien korkeakouluja painottaneen koulutuspolitiikan myötä. Turussa virkoihin nimettiin lähinnä Niitemaan kahden tutkimuskohteen, siirtolaisuuden ja Itämeren piirin tutkijoita.

Yksi Niitemaan viimeisistä artikkeleista käsitteli vuonna 1943 kuolleen R. G, Collingwoodin historianfilosofiaa, Hänen seuraajansa Kalervo Hovi, myös Itämerenpiirin historioitsija, vannoi jo ranskalaisten annalistien ja mentaliteettien tutkimuksen nimiin. 

JATKUU::::

Vuonna 1965 oppiaine sai yleisen kasvun myötä uuden apulaisprofessorin Matti Lauerman (1922-1983), niin ikään Arvi Korhosen oppilaan. Hän oli erikoistunut Ranskan suuren vallankumouksen aikaiseen sotahistoriaan ja täydensi siten hyvin Niitemaan opetusta. Lauerma tunnettiin laajalti myös kulttuurihistorian sekä suomalaisen jääkäriliikkeen tutkijana ja asiantuntijana. Hän myös popularisoi ansiokkaasti historiaa tiedotusvälineissä. Lauerma seurasi Vilho  Niitemaata oppiaineen professorina vuosina 1980-1983.

Seuraavat yleisen historian viranhaltijat olivat “oman koulun” tuotteita. Kalervo Hovi (1942-) edusti Itämeren piirin tutkimusta ja siinä lähinnä Ranskan, Puolan ja Baltian historiaa. Siten hän jakoi sekä Niitemaan että Lauerman tutkimusintressit. Hän väitteli vuonna 1975,  ja haettuaan vauhtia Oulun yliopistosta hänet valittiin Turun yliopiston yleisen historian apulaisprofessoriksi vuonna 1983 ja edelleen professoriksi vuonna 1986. Hovin professorikaudella oppiaine muutti historian taloon Sirkkalan kasarmille kesällä 2006. Hän  jäi eläkkeelle vuonna 2007.

Reino Kero (1939-)  väitteli vuonna 1974 Suomen siirtolaisuuden historiasta. Hänet nimitettiin vuonna 1989 yleisen historian apulaisprofessorin  virkaan. Kun apulaisprofessuurit poistettiin vuonna 1998, hänestä tuli yleisen historian professori.  Reino Kero käytännössä perusti siirtolaishistorian tutkimuksen Turun yliopistossa,  ja siitä tulikin hänen pääasiallinen tutkimusalansa. Lisäksi hänen tutkimusalueitaan olivat esimerkiksi patenttien ja teknologian sekä Pohjois-Amerikan intiaanien historia. Reino Kero jäi eläkkeelle vuonna 2002.

Reino Keron seuraajaksi valittiin  vuonna 1978 Turun yliopistossa amerikansuomalaisesta radikalismista väitellyt Auvo Kostiainen (1946-). Hän toimi Tampereen yliopiston professorina ennen nimitystään Turun yliopiston yleisen historian professoriksi vuonna 2002 opetusalanaan Euroopan ulkopuolisten alueiden ja erityisesti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain historia. Amerikan tutkimuksen lisäksi Kostiaisen erikoisaloina ovat olleet globaalihistoriaan liittyvät kysymykset kuten varsinkin muuttoliikkeiden, siirtolaisuuden, etnisyyden sekä matkailun ja turismin historiat. Auvo Kostiainen jäi eläkkeelle vuonna 2014.

Kalervo Hovin jäätyä eläkkeelle tehtävään valittiin vuonna 2010 Taina Syrjämaa (1966-). Hän on väitellyt Italian 1920- ja 1930-luvun matkailun historiasta vuonna 1997 Turun yliopistossa. Sittemmin hän on tutkinut erityisesti 1800-luvun Roomaa elettynä tilana sekä näyttelymedian, kulutuskulttuurin ja edistysuskon historiaa. Hänen uusin tutkimusalansa liittyy humanistiseen eläintutkimukseen. Hän on erityisen perehtynyt tilallisuuteen ja materiaalisuuteen.

Auvo Kostiaisen eläköidyttyä tehtävään valittiin vuonna 2015 Leila Koivunen (1971-). Hänen vuonna 2006 Turun yliopistossa tarkastettu väitöksensä käsitteli 1800-luvun lopun eurooppalaisia tutkimusmatkoja Afrikkaan ja niiden seurauksena tapahtunutta Afrikan visualisointia. Koivunen on tutkinut myös Euroopan ulkopuolisten kulttuurien esineistön keruun ja näytteillepanon historiaa Euroopassa ja erityisesti Suomessa sekä suomalaisten osallisuutta koloniaalisiin hankkeisiin.