Jakso 10: Tekoälyn siivittämänä uudelle kymmenluvulle

Pyöreitä juhlitaan! Jakson 10 suunnittelupäiville oli päätynyt aikamoinen liuta tehtävää. Erityistä huomiota annettiin tekoälyn hyödyntämisen edistämiselle ja ensi jaksossa onkin luvassa yhtä sun toista siihen liittyvää – artikkelikuvassa muuten jatkojalostetaan juurikin tekoälyyn liittyviä suunnitelmiamme. Uuden rehtoraatin ja uuden strategian myötä käynnistyy myös digiohjelman ajantasaistaminen vastaamaan näitä. Samassa yhteydessä luodaan digitalisaation strategista ohjausta tukemaan digikehityksen tiekartta, jossa tähyillään niinkin kauas kuin vuoteen 2035. Mikäli haluat jakaa ajatuksiasi tiekartan suhteen, ota yhteyttä (elina.toivanen@utu.fi)!

Uudelle vuodelle siirryttäessä kiinnitetään erityistä huomiota prosessien automatisoinnin ja tekoälyn ohella myös jatkuvuusasioihin ja sen myötä ylläpitotyön näkyväksi tekemiseen. Vielä on loppuun asti miettimättä, miten ylläpitotyö näillä listoilla tulee näkymään. Kuitenkin valtaosa digipalveluiden eteen tehtävästä työstä on juurikin sitä arjen toimivuuden takaamista: sitä, että tietokoneet ja verkkoyhteydet toimivat päivästä toiseen, ohjelmistot ja verkkosivut ovat käytettävissä, tieto kulkee ja tukea löytyy ongelmatilanteissa. Tähän viimeiseen liittyen muuten kiitos vielä täälläkin TYY:n digipalveluiden IT-asiakaspalvelulle jakamalle tunnustukselle – on hienoa, että yliopiston eteen tekemäämme työtä arvostetaan!

Jakson 10 suunnitelma

✅ = uskotaan, että saadaan valmiiksi; ⚡ = epävarmuuksia; ⛔ = ei toteudu tässä jaksossa

ID Kehityskokonaisuus
Featuret Tavoitteet/hyöty
1 Digiohjelma ✅ Digikehityksen tiekartta vuoteen 2035 Yliopiston digitalisaation strateginen ohjaaminen
2 Prosessiautomaatio ✅ Tuotteen hankinnan käynnistys Ajantasaiset järjestelmät ja uuden teknologian tuomat mahdollisuudet
3 Projektijohto etäpaikkakuntien IT-muutoksiin ✅ Sujuva arki, jatkuvuus muutoksissa, uusi organisaatio ja tilat toiminnassa
4 Projektijohto KV-koulun IT-muutoksiin ✅ Sujuva arki, jatkuvuus muutoksissa
5 Käyttövaltuushallinnan auditoinnin jatkotoimet ✅ 1. Tietojärjestelmien vastuuhenkilöiden käsittelyn muuttaminen tekstistä valittavaksi.
⛔ 2. Käyttäjätietojen/työsuhteiden muutosraportti > DOT11
✅ 3. Käyttövaltuushallinnan ohje intranetiin: Linjaus käyttövaltuushallinnan periaatteista kaikille järjestelmien omistajille.
✅ 4. Ylläpitotunnusten käyttövaltuushallinta: Ylläpitotunnusten käytäntöjen tarkastus sekä käyttövaltuushallinnan ohjetta.
✅ 5. Pepin käyttövaltuuksien tarkastus
Saadaan käyttövaltuuksien parhaita käytäntöjä jalkautettua laajemmin, ja hallittua työsopimuksiin pohjautuvia oikeuksia manuaalisesti automaatiota odotellessa.
6 Jatkuvuuden hallinnan auditoinnin toimenpiteet ✅ 1. Järjestelmien tietojen päivittäminen omistajalta saatavien tietojen mukaan: pääkäyttäjät
✅ 2. Kuvataan vakavan häiriön selvittämisen johtamisprosessi
✅ 3. Järjestelmien kriittisyysmalli/luokittelumalli luonti
✅ 4. Luodaan geneerinen toipumismalli valmiussuunnitelmaan
✅ 5. Luodaan ohjeellinen varmistusluokittelu eli varmuuskopiointiohje kriittisyysluokittelun pohjalta.
✅ 6. Lisätään kriittisyys- ja varmistustaso uuden järjestelmän hankinta- ja käyttöönottoprosessiin.
✅ 7. Kirjataan periaate tietojärjestelmien palauttamisesta nykyjärjestelmien kanssa ja uusia järjestelmiä hankittaessa
✅ 8. Lisätään järjestelmän palautettavuuden arviointi ja palautustestin järjestäminen uuden järjestelmän hankinta- ja käyttöönottoprosessiin.
Helpotetaan tiedon ja järjestelmien arvon arviointia ja niille sopivien suojausten käyttöä.
7 Tohtoripilotin raportointi ✅ Tohtorikoulutuspilotin seurantaraportti testattavissa väitöskirjatutkijoiden työsuhde- ja opintotietojen osalta.
✅ UGIS-rajapinta valmiina raportointitarpeita varten
Tohtoripilotin väitöskirjatutkijoiden seuranta helpottuu. Hr ja taloushenkilöt tiedekunnissa ja laitoksilla tarvitsevat tietoa, jotta ohjaajien työaika saadaan kohdennettua oikein
8 Tekoäly yliopistolla – Tiekartta tavoitteille ja edistämiselle ✅ Laaditaan kuvaus AI-asioiden edistämisestä Erityisesti johdolla tietoa ja mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisia tekoälyyn liittyviä ratkaisuja yliopistolla tehdään.
9 Henkilöstön tekoälyosaamisen lisääminen ✅ Osaamisen ja kehittämisen jakaminen, vertaistuki, yhteisö jakamiseen AInspiraatio teamsissä
✅ Koulutukset: kekisittävä keinot miten varmistetaan että yliopistolaiset osallistuvat laajalti koulutuksiin ja miten osallistumista seurataan
Tarjotaan yliopistolaisille tekoälykoulutuksia. AInspiaatio-yhteisössä mahdollistetaan tiedon kulku ja ajatusten ja kokemusten vaihto
10 Tekoäly – politiikat, linjaukset ja sääntely ✅ UTU yhteinen tekoälylinjaus/ohjeistus, versio 1 19.12. UTU AI ohrylle
✅ Tekoälypolitiikka
Yhteisö löytää tiedon mihin ja miten voi tekoälyä hyödyntää. Ohjeistus ja linjaukset ohjaavat sekä henkilökohtaista käyttöä että prosesseihin tai järjestelmiin liittyvää tekoälyn käyttöä.
11 TalentAdore rajapinnat ja raportointi ✅ OKM-tiedonkeruun tarvitsemat raportit toteutettu
⚡ Työsopimuslomakkeelle tarjolla uusi rajapintaversio
OKM:n vaatimat tietotarpeet tulevat täytettyä. Dataa voidaan hyötykäyttää myös päivittäisessä operatiivisessa toiminnassa.
12  Tekoälysovellukset ✅ Tarjotaan opiskelijoille käyttöön oma tekoälysovellus -> Ohjeistus opettajille siitä miten tekoälyn käyttö opastetaan opiskelijoille.  Opiskelijoille tarjolla jo copilot-lisenssi.
✅ Chat.ai.utu.fi-alusta teknisesti valmis
✅ Transcribe.utu.fi palvelun julkistus
✅ Tekoälyavusteinen haku intraan (nykyisen chatbotin korvaaminen) – tekninen selvitys ja pilotointi valmiiksi.
Opiskelijoille voidaan antaa mahdollisuus käyttää Microsoft copilot opettajien ohjauksella.
chat.ai.utu.fi mahdollistaa kaikille yliopistolaisille mahdollisuuden kokeilla mm. openai:ta. Lisenssi maksetaan keskitetysti ja käyttöä voidaan rajoittaa quotalla.
transcribe.utu.fi: tietoturvallinen UTU-litterointipalvelu, joka tuottaa tekstitiedoston puhetta sisältävästä ääni- tai videotiedostosta.
Intrassa digipalveluiden chatbot voidaan korvata tekoälyassistentilla, joka luo vastaukset intran ohjeiden pohjalta.
13 Tiedolla johtaminen ✅ Raporttien käyttöoikeuksien päivitys
✅ Tila-datasetin toteutus
⚡ Kandipalaute ja uraseuranta-datan tuominen tietovarastoon
✅ HTV-ennustegraafin korvaaminen
✅ Opintopisteraportoinnin hännät ja julkaisu
✅ Budjetti tilitasolla (SAC)
Yliopiston päätöksenteossa ja johtamisessa tarvittava tieto on helposti saatavilla ja oikeaan aikaan käytettävissä
14 Tohtorikoulun digitalisaatio ✅ Vuosiraportoinnin korjaus testataan
⚡ Jos testauksessa ilmenee ongelmia, ne pyritään korjaamaan
✅ Toteutetaan vuosiraportoinnin varasuunnitelma
✅ Pilottimoduuli UGIS-portaaliin. Vaatii vähän kehitystyötä.
✅ Ohjaajien, seurantaryhmän jäsenien rooleihin affiliaatiotieto.
✅ Aloitetaan tarkastelemaan utu:n ulkopuolisten kirjautujien lisäämistä UGIS-portaaliin (EduGain)
Pilottiväitöskirjatutkijoiden edistymistä halutaan seurata tarkasti.
Ohjaajien affiliaatiot kiinnostavat: utu-ohjaajat vaikutus rahanjakoon. Ulkoiset ohjaajat, mistä on ohjaajia?
15 Kumppanuuksienhallinta ✅ Alumnilomakkeen rakentaminen ja käsittelyprosessin sopiminen
⚡ Alumnialusta – Sidos-portaaliin linkki ja integraagtio CRM:ään
⚡ Käyttöoikeusprosessi tuotannon lisensointikuviolla, hienosäätöä
✅ MFA
✅ Käyttöönottoon liittyvä dokumentaatio (tietosuojaselosteet, käyttöohjeet)
✅ Tuotantoon muutosten tekemisen prosessista sopiminen
✅ Valvonta (audit historia, Sidos-portaali)
⚡ Loppukäyttäjäkoulutukset
⚡ Lokitus
✅ TSEexen kustomoinnit ja migraatio
✅ Topi-datan tuonti ja päivitysprosessi
✅ KV-opiskelijamarkkinoinnin hakijoiden tuonti
⚡ Avoin yliopisto (alempi prioriteetti, tehdään ensin TSEexelle)
⚡ Asta-integraatio
✅ Sidosportaalin Employer-tiedon käsittely
✅ Sidosportaalin ulkoasun viimeistely
Kumppanuuksien hallinta ja sidosryhmien parempi palvelu
16 Kirjautumispalvelujen kehitys (SSO) ✅ 1. Viestinnän HootSuite työkalun kytkeminen kertakirjautumiseen
✅ 2. M365 liittäminen SSO:hon
✅ 3. Keycloak-päivitys
⚡ 4. Metadata-käsittelyn parannukset
✅ 5. Salasana- ja kirjautumiskäytäntöjen tarkistus ja päivitys nykysuositusten tasolle. Samalla luodaan kirjautumiskäytännöille linjaukset, jotta palveluihin voidaan soveltaa niiden riskeihin sopivia kirjautumiskäytäntöjä.
✅ 6. SSO-klusterien päivitys
✅ 7. Hakan SAML-profiilin kommentointi
Parannetaan tietoturvaa käyttämällä yhtä kirjautumispalvelua.
Sujuvoitetaan palvelujen käyttöä.
Pidetään järjestelmät toimivina.
17 Tapahtumahallinta ja henkilöstökoulutukset ⚡ Konstan korvaavien järjestelmien kokonaisuuden selvitys
⚡ Dynamicsin tapahtumahallinnan lisenssikustannukset
✅ Dynamicsin kehitystyö
✅ Tilatietojen tuonti
✅ Henkilöstökoulutusten teknisen toteutuksen selvitys
⚡ DPIA muutokset/päivitykset tarpeen mukaan
✅ Tietosuojailmoitus
Konstan EOL on 31.12.2025, joten toiminnot pitää siirtää muualle
18 IT-käyttöehtojen eksplisiittinen hyväksyntä
19 Kanbanista luopuminen ✅ KanbanTool ajettu alas
✅ Viimeisten käyttäjien opastus siirrossa
20 MFA-käyttöönotto ✅ 1. Sähköpostin MFA
✅ 2. MFA-menetelmien poisto itsepalveluna
Parannetaan sähköpostin tietoturvaa.
Sujuvoitetaan palvelujen käyttöä itsepalvelulla.
21 Aineistoinventaari ✅ Viimeistellään uudistetut lomakkeet
✅ Datainventaarion päivitysversion läpikäynti (sis. Metaxin vähimmäisvaatimuksia vastaavat kenttälisäykset) kehitysryhmän jäsenten toimesta
✅ Hyväksyntä ja kielikäännösten sisäänajo n. puolen päivän työmäärällä
✅ Tämän jälkeen pohdittava ohjeistus, lanseeraus, ym. Nämä toimet alustavasti DataUTU:n kautta
Alkuperäinen tavoite: Pidetään yllä rekisteri henkilötietoa sisältävistä tutkimusaineistoista
Päivitetty tavoite: Metadata-alustan etenemiseen, laajuuteen ja aikatauluun liittyvien kysymysmerkkien myötä aineistoinventaarin funktiota laajennetaan: datainventaarioon vain henkilötietoja sisältävien aineistojen tiedot, mutta niistä kysytään myös Metaxin pakolliset tiedot vapaaehtoisena tietona
22 IdM-kehitys DOT10 ✅ Ubuntu versiopäivitykset ja uuteen versioon siityminen
✅ Järjestelmien Ansibloinnit ja työkaluihin liittyvät selvitykset.
✅ Vierailijatunnuskäytäntöjen parantaminen
✅ Salasanoihin tulossa muutoksia.
✅ idm.utu.fi sivujen ulkoasu
✅ IT-käyttöehdot
⚡ Henkilön tietojen poisto
✅ IdM käyttäjätietojen käsittelyn looginen kuvaus
✅ Tarkistusasioita: automaattiset raportit, viestit käyttäjille ja tietojen provisionti (CN)
⚡ IDMGroups AD-ryhmien siivoaminen
✅ Tarkkeet
23 Peppi-versiopäivitys 5.2 ✅ Version laaja testaus testiympäristössä
✅ Raporttimuunnosten (Opensearch) loppuunvienti ja testaus
✅ Integraatioiden testaus
✅ Tuotantoympäristön päivitys
✅ Demoympäristön päivitys
Merkittävä teknisen velan maksu
24 Tekoäly – viestintä ja ohjeet ✅ AI-intrasivusto Keskitetään tekoälyyn liittyvät ohjeistukset, linjaukset yms. intrassa helposti löydettäväksi. Palvellaan henkilöstöä huomioiden että yksilöillä on samaan aikaan eri rooleja: opettaja, tutkija, muut työt.
25 Astan kehitys ✅ UTUmeeting-kirjautuminen
✅ Professorien rekrytointiprosessin ja työsopimusten sovittamisen Astaan
✅ Työsopimus-integraatio arkistoon loppuun?
✅ Yliopistositoumuksen integraation korjaus
✅ Dynastyn Word add in
✅ Julkaisukanavat: Intra ja www kesken. Intra priorisoituu tähän jaksoon. WWW-palvelimen voi pystyttää, mutta asennus ensi jaksoon.
26 Tietoturvakoulutus ✅ Selvitetään mitä tietoturvakoulutusten käyttöönotto ja suorittamisen seuranta edellyttää (ketkä ovat suorittaneet tietoturvakoulutukset), sekä miten koulutus toteutetaan ja kenen toimesta.
27 UTUCRIS ja Tutkimustietovaranto ✅ Projektien näkyvyys (Converis-osuus):Lomakkeen laatiminen, tiedonsiirtojen toteutus
✅ Projektien näkyvyys (www-puoli) – Osaksi www-kevytuudistusta
Mahdollistetaan Turun yliopiston tutkijoille näkyvyys yliopiston omilla sivuilla, Converis-portaalissa ja Tutkimustietovarannossa. Kerätään tutkimusta koskevaa tietoa tiedolla johtamista varten. Helpotetaan hallinnollista työtä esim. tutkimusjulkaisujen suhteen digitalisaation ja automatisoinnin keinoin.
28 IdM roadmap 2025-> ✅ Tuotteeseen, tiimiin, ympäristöön ja sidosryhmiin liittyvä tulevaisuuden kartoitus ja suunnittelu. Kaksivuotissuunnitelma.
29 Peppi-kehitys DOT10 ✅ Dekaanien vaihtumisen muutokset sähköiseen tutkintotodistukseen
⚡ HAKA-kirjautuminen hakijan työpöydälle
✅ Oheiskomponenttien teknisen velan maksusuunnitelma
✅ Peppi-Asta -integraation suunnittelu (opetussuunnitelmat arkistoon)
✅ Raporttikehitystä
Tutkintotodistuksia myönnetään jatkossakin
Muiden korkeakoulujen oppijat pääsevät HAKAlla ilmoittautumaan
Tietoturvan paraneminen
Manuaalisen työn vähentäminen
Manuaalisen työn vähentäminen
30 Flywire-maksujärjestelmä ulkomaisille opiselijoille ✅ Seuraavat vaiheet digitaalisen muistilistan hankinnan pohjalta
✅ Tietojen käsittelyn ja käytön tarkempi selvitys
⚡ SAP-integraatio
31 Gravitee-rajapintojen hallinta ✅ Palvelinten uudelleenasennus replatformingin takia Järjestelmä toimii.
32 Integraatioiden kehittäminen ✅ Jatkuu edellisestä jaksosta, mm. monitorointi, valvonta
33 Oppijanumerot henkilökunnalle ✅ Oppijanumerot Opiskelijoilla oppijanumerot olleet jo pitkään käytössä, mutta nyt saatu kyseiset tiedot myös henkilökunnalle ja nämä pitäisi alustavasti saada samoihin kohteisiin kuin opiskelijoiden kanssa.
34 RT SelfService-portaali tuotantoon ✅ Tekniikka
✅ Layout
✅ Uutisointi
✅ Koulutus Aspalle
Tuotantojulkaisu omien tikettien ja tietojen tarkasteluun
35 Tallennustilojen hallinnan kehitys ✅ Lomakkeen viimeistely, sis. bugikorjaukset
✅ Lokitietojen vienti omalle tiedostolle
✅ Palvelimen verkkosiirto tuotantoonvientivaiheessa
✅ Ohjeistuksen viimeistely
✅ MFA:n käyttöönotto
✅ Helpdeskin perehdytys
✅ Lanseeraus (nimikilpailu!)
Tallennustilojen hallintaa ja seurantaa tukeva työkalu.
Otetaan käyttöön työkalu levyalueiden omistajuuksien (eli tiedon)hallintaan. Tutkitaan myös Seafile-alustan Departments-ominaisuus, jolla voisi olla mahdollista allokoida kiintiöitä yksikkö- tai mahdollisesti projektikohtaisesti, sekä määritellään tämän asian yhteys tilojenhallintatyökaluun.
36 Metadata-alusta ✅ Käyttöönoton valmistelu mahdollisuuksien mukaan, (kehityspalvelimen käyttöönotto?)
✅ Alustavan metadatamallin muotoilu, kehityssuunnitelman täydentäminen
✅ Minimiratkaisun vaatimusten ja työmäärän selvitys
✅ Tulevaisuuden suunnitelmien selvitys
Metadata-alusta: Mahdollistetaan tutkimusaineistojen metatietojen kirjaaminen yliopiston omaan tietokantaan/alustaan. Datat indikaattoreihin? (2028? Perustuen 2025-2027 ka. dataan!). Harkitaan vielä uudessa resurssitilanteessa mikä vaihtoehto on lopulta paras edistää.
37 Asset Managerin käyttöönotto (SnipeIT-käyttöönotto) ✅ AD-koneet
⚡ MDM-laitteet
⚡ Ohjelmistot
Inventaari laitekannasta kuntoon
38 Verkkolahjoituspalvelu ✅ SAP-integraation viimeistely
✅ Tietovarastoraportti käyttämään uutta dataa
✅ CRM-integraatio
✅ Tietosuojan tarkennuksia/lisäyksiä
✅ Dokumentaation päivityksiä
39 eAHOT-pilotointi ✅ Pepin eAHOT-modulin konfigurointi, ohjeistukset, koulutukset
✅ eAHOT-tuotantoasennus Peppiin
✅ Pilotoinnin aloitus KieVissä
Pilottikokemusten kerääminen – onko toiminto hyödynnettävissä TY:n prosessissa
Mikäli on, yksi volyymilomakkeisto siirtyy Formsista Peppiin (ja integroituu suoraan Peppiin)
40 opas.utu.fi -palvelun uudistaminen ✅ Uuden Opas-alustan testaus
✅ Web- ja aulanäyttönäkymien toteutus
Yksinkertaistetaan nykyistä toteutusta merkittävästi, jotta kehitys ja ylläpito on kestävämpää
41 Tietoturva työmatkalla ✅ Tietokone
✅ Puhelin
✅ Prosessi
✅ Hinta
Tyhjän tietokoneen ja puhelimen lainaus työmatkalle (tiettyihin maanosiin)
42 Vuorovaikutustyökalun hankinta ja käyttöönotto ✅ 1. Miron/Vevox tai vastaavan vuorovaikutusalustan hankinta
✅ 2. Howspacen rajoitetun käytön valmistelu
✅ 3. Zoomin whiteboardin testaus ja käyttöohjeet intraan.
1. Tarjotaan yhteistyön ja osallistamisen väline.
2. Howspace hankittiin Howspace-alusta. Kampuslisenssi mahdollistaa Howspacen laajemmanin käytön, mutta rahoitus on vain 3 vuodeksi. Käytön laajentaminen pitää tehdä hallitusti. DOT10 aikana tehdään tämä määritystyö.
3. Zoomin whiteboardin käyttöohjeiden avulla voidaan korvata Flingan käyttötarve.
43 Moodlen kehittäminen Edellisestä jaksosta jatkuvat:
✅ Yksinkertaistettu kirjautumissivu ja etusivun selkeyttäminen
✅ Moodlen kirjautumistapojen kehittäminen Mpass, EduGAIN
✅ Tuetaan Moodle-kurssin automatisointeja: ohjeistukset ja perehdytyksetUusia:
✅ Moodle-Peppi prosessien ja integraatioiden kuvaaminen
⛔ Moodlen ja Pepin kategorioiden harmonisointi, suunnittelu DOT11 ja tekninen toteutus DOT12Oppimisanalytiikka
⚡ mRaportointi moodlessa jatkuu (varmistettavissa opettajien kuuleminen)
⛔ Oppimisanalytiikan käsikirja valmis -> tehdän oma osuus jos Oppimisanalytiikan työryhmältä tulee toimeksiantoja.
Moodlen käytettävyyden parantaminen, vierailija- ja erillistunnusten tarpeen vähentäminen merkittävästi, Pepin ja Moodlen välisten integraatioiden kuvaaminen prosessien kautta.

Helpottavat toimintamallit massiivikurssien rakentamiseen/opettajien työmäärän vähentämiseen.

Opettajille saadaan tarjolle Moodleen analytiikkatyökaluja joilla voi tarkastella kursseja monelta eri kantilta.

Moodlen analytiikkaraportit kuvattu oppimisanalytiikan käsikirjassa (joka työn alla oppimianalytiikan työryhmässä).

44 Digivisio ✅ Opin.fi -käyttöönoton tehtävät
✅ Muutoskoordinointi 2025
✅ Hankkeen tulevien töiden vaikutuksen arviointi
✅ Viestintä ja osallistaminen
✅ Pilotti 3.0 työskentely (non- ja informaali sisältö)
✅ Moodleen opas ”Miten saan kurssin opin.fi-palveluun”
Opin.fi -käyttöönoton toteuttaminen
Koko talon henkilökunnan laajempi osallistaminen
Opin.fi tunnettuuden ja hyötynäkökulmien konkretisoituminen lähestyvän lanseerauksen myötä
Mahdollisten talon sisäisten prosessien muutostarpeet
Synergiaedut muun jatkuvan oppimisen kehittämisen kanssa
45 WWW-facelift ✅ Uudistetaan www.utu.fi / Drupalin fronttia visun ja sisällön suhteen. Verkkosivujen kehittämistarpeet on tunnistettu -> yliopiston verkkosivut vastaavat nykyisiä vaatimuksia.
46 Redhateista luopuminen
47 Tekoäly – GPU-resurssit ✅ Selvitetään miten voitaisiin tarjota palvelua jolla tarjotaan GPU-kapasiteettia yksiköiden ja proektien tekoälykokeiluja ja toteutuksia varten. Yksiköiden ei tarvitse hankkia omia palvelimia tai tehotyöasema. Tehdään hankinnat yliopiston kannalta kustannustehokkaasti. Varmistetaan myös että laitteita ei asenneta yksiköiden omiin tiloihin.
48 Ubuntu versiopäivitykset
49 Rancher replatforming ✅ Rancher-klusterien uudistaminen jatkuu Teknologia-alusta pysyy ajanmukaisena
Ylläpitotyö näkyväksi
50 Kv-maisterihaun sovelluksen kehitys ✅ Sovelluksen viimeistely tulevalle hakukierrokselle
✅ Hakukierroksen tuki
Hakemusten käsittelyn tehostuminen
51 Tekoäly – tiedonluokittelumalli ✅ Työn käynnistäminen: selkeä ohjeistus millainen data on sellaista jota ei pidä tekoälylle syöttää. Tiedon luokittelumalli olisi avuksi tässä. Yliopistolaiset osaavat arvioida millaista dataa voivat tekoälylle antaa käsiteltäväksi.
52 Tietovaraston päivittäminen ⚡ Yhteyksien testaaminen (server alias)
53 Webhotellin alustauudistus ja teemauudistus ✅ Varmennepalvelun vaihto
✅ Uusi alusta ajoon Kubernetes-alustalla
✅ PHP 7.4 alasajon suunnittelu (2025 loppuun mennessä)
✅ Webhotellin teeman käyttöönotto
Saadaan webhotellin sivut ajoon uudelle modernimmalle alustalle, jolla ylläpito on sujuvaa.
Uusi teema virkistää visuaalista ilmettä ja tarjoaa paremmat mahdollisuudet luoda nykyaikaisia sivustoja.
54 Kemikaalitietokannan uudistus ✅ Tools-lisäosan viimeistely Helpotetaan yliopiston lakisääteisten velvoitteiden täyttämistä ja kemikaalien varastonhallintaa.
55 Näytteidenhallinnan järjestelmä ✅ Siirtyminen PowerFreezeristä ChemInventoryyn (metabolomiikka on jo)
✅ Siirretään BTK:n näytteet PowerFreezeristä
✅ Esitellään muillekin yksiköille
Luovutaan vanhentuneesta PowerFreezer-järjestelmästä ja korvataan se tietoturvallisemmalla ja modernimmalla ChemInventorylla.
56 Tiedonhallinta ✅ HERM tiedonhallintamallin rakenteena
✅ Termit: HERM-malli sekä prosessikortti
✅ Tiedonhallinnan infosivu intraan
✅ Integraatioiden hallinnan kehittäminen
⚡ Sopimustenmukaiset oikeudet Arkkiin
⚡⛔ Tietojärjestelmien muutosvaikutusten kysely lomakkeen henkilötietojen käsittelyn sopimuksen tarkistaminen
HERM/Tiedonhallintamalli: jäsennelty projektisuunnitelma auttaa hahmottamaan kokonaiskuvaa paremmin.
Yhtenäiset termit; sujuvoittaa viestintää, selkeyttää ymmärrystä.
Intrasivu: vähentää tiedonhallinnan ”hähmäisyyttä”, lisää avoimuutta, ymmärrystä, helposti saavutettava.
Sopimustenmukaiset oikeudet: tauon jälkeen työn edistäminen.
Muutosvaikutusten tarkastelu on osa tiedonhallinnan vaatimuksia.
57 Puro-ostotilauslomakejärjestelmä Ei työtä jakson aikana
58 Oppimisen järjestelmien dokumentaatio ⚡ Parannetaan opintotietojärjestelmän ja oppimisen alueen järjestelmien kokonaisuuden dokumentaatiot
⚡ Kuvataan yksittäisten integraatioiden logiikat tarkemmin ja käyttäjä-/tukiystävällisemmin
Kokonaisuuden parempi hallinta
Tukee tiedonhallintaa
59 Windows 11 VDI ✅ Digipalvelut Win11 julki
⚡ LTSC vai Enterprise
⚡ UTU Windows 11
Ajantasainen Windows julki VDI:hin
60 Peppi-integraatiot ⚡ Tilavarauksien ja luentosalipyyntöjen lähettäminen RT-hen + sähköpostit tekijälle ja opettajille Päästään eroon varausprosessin yhdestä välivaiheesta
61 Varmennepalvelun uudistamista ✅ Muutokset Funet-varmennepalvelun toimittajan vaihtuessa Pidetään järjestelmät toimivina ja turvallisina.
62 UTUshopin uudet palvelimet ⚡ Ohjelmistot
⚡ IT-tuotteet
Uudet palvelimet käyttöön; ”refresh”
63 Doodlesta luopuminen ✅ Newdle doodlen rinnalle laajempaan testikäyttöön.
64 Datanhallinnan työkalujen ja palveluiden kehittäminen ✅ Kokonaisuuden tarkastelu, erityisesti Aineistoinventaarin suhde Metadata-alustaan (ja prosessiautomaatiokehitykseen)
✅ Kehityskokonaisuudet (tiekartta ja visio)
✅ Ylläpitokäytännöt
✅ Arkkitehtuurin hahmottelu
⚡ Automaatio
Tarjotaan tutkijoille datanhallinnan työkalut ja palvelut, jotka muodostavat selkeän kokonaisuuden ja kattavat tutkimuksen koko elinkaaren. Huomioidaan resurssi- ja kustannushaasteet. Kirjastolla vastaavaa myös työn alla tulevina vuosina.
65 Datavarastointi keskipitkällä aikavälillä ✅ Ensimmäisenä esimerkkinä laboratoriossa syntyvä data tallennetaan Taltioon (palvelutunnuksin) ja sieltä CSC:n IDA-palveluun mikäli se halutaan julkaista.
✅ Proof of concept toteutus laboratorioille / instrumenttien ohjauskoneille suunnitellusta verkkolevyjärjestelystä olemassa -> sen lopullinen konseptointi ja jalkautus.
✅ Dokumentoidaan prosessi Taltio-palvelutunnusten luomiseksi ja niitä käyttävien levytilojen käyttöönotolle laboratorioissa.
⚡ Mahdollisen Taltiomanageri-liitännäisyyden selvitys: speksataan parhaalla mahdollisella tasolla, miten Taltiomanagerilla kyettäisiin tässä yhteydessä vähentämään manuaalisen työn tarvetta.
Muotoillaan ratkaisut erilaisiin tilanteisiin, jossa yliostolla luotu tai kerätty data tarvitsee säilöä ”keskipitkäksi aikaväliksi” esim. tutkimuksen validointia ja mahdollista jatkotutkimusta varten.
66 Hankittavan IT-konsultoinnin tarkastelu ✅ Palaveri
✅ Datan läpikäynti
⚡ Säästötoimenpiteet
Kulujen perusteiden selvitystä BencHEIT-datasta
67 Yliopiston ilme ✅ Yliopiston ilmettä uudistetaan. Näkyvimmät järjestelmät tullaan uudistamaan ensin.
Categories: Suunnittelupäivät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *