Ideoita opetukseen

Tervetuloa Turun yliopiston Opetuki-tiimin blogiin. Kerromme blogissa ajankohtaisista opetukseen liittyvistä asioista ja Opetuen järjestämistä tapahtumista ja tilaisuuksista. Julkaisemme myös vinkkejä esimerkiksi opetusteknologiaan liittyvistä asioista opettajien työn helpottamiseksi. Mikäli haluat koulutuksia opetusteknologiaan tai -pedagogiaan liittyen, ota yhteyttä opetukeen: opetuki@utu.fi.

Tutkimus: Palautekyselyjen vastaajat pääsääntöisesti tyytyväisiä tutkintoonsa oman työuransa kannalta, mutta… 
Otuksen tutkijat Jukka-Pekka Jänkälä ja Tina Lauronen kävivät erilaisin analyysimenetelmin läpi kandipalautekyselyjen ja maisterien sekä tohtorien uraseurantakyselyjen valtakunnalliset aineistot (yhteensä...
Uutta Moodlessa: Kurssialueen saavutettavuuden tarkistus
Saavutettavuustyökalun avulla opettaja saa tietoa Moodle-alueensa saavutettavuudesta. Työkalun analyysit kertovat, mitkä osat kurssialueesta ovat saavutettavuuden kannalta ongelmallisia. Työkalu tarkastaa Moodle-alueen sisällön...
LATUA! -podcastsarja valottaa yliopistopedagogiikan ja oppimismuotoilun ajankohtaisia aiheita
Oppiminen ja opetus ovat uusien haasteiden edessä. Mm. AI, mikro-oppiminen ja tutkimusperustainen oppimismuotoilu haastavat opetuksen ja osaamisen kehittämisen muotoja. Tutkimusten mukaan 92% opiskelijoista käyttää jo tekoälyä opinnoissaan. Miten opetus ja oppiminen muuttuvat ja miten haluamme sen muuttuvan? Podcast-sarjassa otetaan oppimisen tulevaisuus haltuun askel ja asiantuntija kerrallaan.
Kevään 2025 tuloswebinaarit opiskelijapalautekyselyistä ja uraseurannoista  
Kevään 2025 aikana pidetään koko yhteisölle avoimet webinaarit tuoreimpien opiskelijapalautekyselyiden ja uraseurantojen tuloksista seuraavasti. Webinaarit tallennetaan.  TALLENNE MENNEESTÄ WEBINAARISTA ​​Kandipalaute...
Vinkkejä ja huomioita ohjaajille opinnäytetyöprosessien sujuvoittamiseen
Vuoden 2024 maalis-heinäkuussa hyväksyttiin yhteensä 1 084 alemman korkeakoulututkinnon opinnäytettä UTUKandissa ja 1 122 ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytettä UTUGradussa. Eniten opinnäytteitä...
Digityökalujen tarjonnan muutokset keväällä 2025
Opetuksen digityökalujen kooste päivitettiin kevään 2025 lisenssimuutosten myötä. Digityökalujen sipulimalli havainnollistaa tarjontaa interaktiivisessa muodossa (saavutettava versio sisällöstä). Alkukeväällä 2025 yliopiston...
Flingan käyttö päättyy 1.3.2025 – Mitä tilalle?
Flinga-palvelua tuottavan yrityksen toimintaongelmien vuoksi emme jatka lisenssisopimustamme. Nyt voimassa oleva sopimuksemme päättyy 28.2.2025. Flingan käyttö osoitteessa edu.flinga.fi päättyy 1.3.2025...
Tärkeää tietoa Flingan käyttäjille
Flinga-palvelua tuottavan yrityksen toiminnassa on tällä hetkellä ongelmia. Sen vuoksi Flingan käytön jatkuminen Turun yliopistolla näyttää epävarmalta. Selvitämme tilannetta parhaillaan....
Moodle-kurssien luonnin uudet mahdollisuudet!
Moodlea kehitetään jatkuvasti ja viime aikoina on työstetty sen yhteistoimintaa muiden alustojen kanssa. Kurssien luonti Moodleen on ollut jo jonkin...
Opetuksessa opiskelijan läsnäolon kirjaaminen
Moodlen Läsnäolo – paperiset läsnäololistat digitaaliseksi Miten se tehtiin ennen? Läsnäolo tunnilla, luennolla, lähitapaamisessa, pakollisissa demoissa, jossain muualla, jossa voi...
Moodlen TinyMCE -tekstieditorissa nyt helppokäyttöinen Echo-painike
TinyMCE -editoriin on lisätty Echo-painike, jolla voit helposti julkaista tallenteen Echo-kirjastosta Moodleen: Edelleen Atto -editorissa (oletus) on käytössä tuttu sininen...
EXAM-webinaareja syksyllä 2024
Webinaareissa jaetaan kokemuksia ja ajatuksia EXAM-tenttien hyödyntämiseen opetuksessa. Webinaari ovat avoimia kaikille kiinnostuneille.
Osallistu verkkokoulutukseen 16.10. klo 13-14: Moodle-kurssien helppo luonti ja uudet mahdollisuudet!
Miten Moodle-kurssi kannattaa helpoiten perustaa ja miten Moodle toimii yhdessä Pepin kanssa?  Osallistumislinkki Koulutuksessa käydään läpi:  Koulutus sopii sekä uusille...
Uutta Moodlessa: Ryhmänmuodostus (Group self selection) -lisäosa
Opettaja voi lisätä ryhmänmuodostus -aktiviteetin kurssialueelle, kuten sivun, tentin, tehtävän jne.  Opiskelija voi muodostaa ryhmän esim. annettujen ohjeiden / nimeämiskäytännön...
Opinnäyteprosessit UTUKandi ja UTUGradu ohjaajalle
Koulutuksen tuki -osasto järjestää syyslukukaudella kaksi klinikkatyyppistä tilaisuutta kaikille perustutkinnon opinnäytetöiden ohjaajille. Klinikat pidetään 24.10. ja 21.11. klo 14–16 Calonian...
Syksyn EXAM -klinikat
Exam-klinikalle voit tulla tekemään omia tenttejä ja kysyä neuvoa sekä vinkkejä tarpeen mukaan eteen tuleviin asioihin. Kirjaudu Examiin osoitteessa https://exam.utu.fi...
Videoita tekemään!
Haluaisitko tehdä ja julkaista videoita, mutta et oikein tiedä miten? Tule tutustumaan Videoita tekemään -kurssiin Moodlessa. Kurssilla opit miten tallentaa...
Tekoäly tutuksi – koulutuspaketit henkilökunnalle
Perustiedot tekoälysta on hyvä olla hallussa kaikilla henkilökuntaan kuuluvilla. Kaikille soveltuva kevyt koulutuspaketti auttaa alkuun, ja edistyneemmille suositellaan medialukutaitoihin ja opetustyöhön painottuvaa tekoälyopasta sekä käytännön taitoja syventäviä etäkursseja.
Moodlen perehdytystä opettajalle
Moodle-tiimi on tehnyt opettajille suunnatun Moodlen käytön perehdytyskurssin Tämä kurssialueen tarkoituksena on, että opettajat pääsevät tutustumaan Moodlen perusominaisuuksiin ja kokeilemaan...
Zoom-webinaarit utu-tunnuksella
Turun yliopiston Zoom-tunnuksella on nyt mahdollista järjestää 500 osanottajan Zoom-webinaaritilaisuus ilman erillistä lisenssiä.
Näin luot Pepin kanssa yhteensopivan Moodle-kurssin
Kolmen kohdan muistilista Moodle-kurssien hallintaan kurssitoteutusta suunnitellessa:  Näillä keinoilla käytössäsi on Pepin kanssa yhteen toimiva kurssialue, ja vältät kurssien uusiokäytöstä...
Opettajatuutori- ja omaopettajakoulutus 
Tavoite  Koulutuksessa reflektoit ja kehität ohjaustaitojasi ja saat käsityksen opettajatuutorin/ omaopettajan tehtävistä osana Turun yliopiston ohjauksen ja tuen kokonaisuutta. Koulutuksen...
Katsaus UTUGradu-kyselyyn ja tilastoihin 2023 
UTUGradu on ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytteiden hyväksymis- ja julkaisuprosessi, joka on ollut Turun yliopiston käytössä vuodesta 2018. Kun opiskelijan opinnäyte on hyväksytty, hän saa siitä tiedon sähköpostiinsa. Hyväksymisviestin lisäksi loppuvuodesta 2021 lähtien opiskelijan sähköpostiin on myös lähetetty pyyntö osallistua opinnäyteprosessia koskevaan kyselyyn.
Käytännönläheisiä tekoäly-kesäkursseja etäkoulutuksena
Itsenäisesti opiskeltavia, tunnin tai parin kestäviä kesäkoulutuksia on tarjolla Eduhousessa heinä- ja elokuussa, aiheina tekoalyn hyödyntäminen sähköpostiviestinnässä ja Powerpoint-esityksen luonnissa.
Miten yhteisöllisyyden tunnetta voi vahvistaa?
Turun yliopistosta oli mukana neljä edustajaa Kööpenhaminassa toukokuussa pidetyssä European First Year Experience (EFYE) -konferenssissa. Suomen delegaatiossa oli ennätyksellisesti kaikkiaan...
Kandipalaute 2023 – miten vastausasteen kasvu vaikuttaa tuloksiin? 
Turun yliopisto muutti Kandipalautteen (KP) tiedonkeruuprosessia lokakuussa 2022 siten, että vastaaminen kytkettiin entistä selkeämmin kanditutkinnon hakuvaiheeseen. Kun opiskelija ilmoittaa halukkuudestaan hakea tutkintotodistusta, hänet ohjataan Kandipalautekyselyyn ja vastattuaan siihen hän saa tiedekuntansa tarkemmat ohjeet todistuksen hakemisesta. Prosessimuutos vaikutti meille tärkeään vastausaktiivisuuteen merkittävästi.
Sujuvoita syksyn kurssejasi 
Kolmen kohdan muistilista Moodle-kurssien hallintaan ensi lukuvuoden kurssitoteutusta suunnitellessa:  Näillä keinoilla käytössäsi on Pepin kanssa yhteen toimiva kurssialue, ja vältät...
Esittelyssä H5P:n Branching scenario 
Oletko jo tutustunut Moodlesta tutun H5P-työkaluperheen mielenkiintoiseen jäsenen – Branching scenarioon? Branching scenarion voisi suomentaa vaikkapa haarautuviksi poluiksi. Samantapaisia toiminnallisuuksia...
Digivisio 2030 -hankkeen digipedagogiikan koulutukset vuodelle 2024 on julkaistu!
Laadukas pedagogiikka on avainasemassa Digivisio-hankkeen tavoiteskenaarion edistämisessä. Digipedagogiikan koulutukset auttavat korkeakoulujen henkilöstöä suunnittelemaan yhä laadukkaampia ja monipuolisempia sisältöjä jatkuville oppijoille Opin.fi-palveluun. Tutustu koulutuksiin ja vinkkeihin niiden hyödyntämisestä!
Level up! Moodlessa ja pelillinen oppiminen
Level up! –lisäosa tuo Moodleen mahdollisuuden asettaa Moodle-suorituksista saatavia kokemuspisteitä. Opiskelijoiden kerätessä kokemuspisteitä, he saavat uusia kokemustasoja edeten kurssilla ja...