Suunnitteluporukoita keskustelemassa kahdella vastakkaisella korkeaselkänojaisella sohvalla, välissä pyöreä pöytä. Taustalla kaksi suunnittelijaa katsomassa pöydässä keskustelijoita.

Jakso 15: Luovuutta ja kielimallien kutsua

Kevät kolkuttelee ovia ja fasaanitkin ovat ilmestyneet pyörimään alakampukselle lähestyvien valintakokeiden merkiksi. Kevään jaksosuunnitteluun oli päätynyt huima määrä kehityskokonaisuuksia (kuuleman mukaan 90 kappaletta). Tekoälyyn liittyvää tekemistä on listalla myös komea määrä. Omaan konesaliimme ollaan juuri näinä päivinä asentamassa paikallisia tekoälypalvelimia ja kohta toivottavasti pääsemme hyödyntämään niitä vahvempaa tietoturvaa edellyttävien datojen käsittelyssä. Turun yliopiston omien ai.utu.fi-portaalin kautta löytyvien tekoälypalveluiden kehitys jatkuu. Opiskelijat hoi, olettehan huomanneet Study Chatin, jonka kautta voi tällä hetkellä käyttää OpenAI:n ja Mistralin kielimalleja ja esim. jakaa agentteja toisten yliopistolaisten kanssa!

Kevään aikana saamme sähköisen tutkimusaineistoarkistomme kilpailutuksen päätökseen ja sen myötä pääsemme käynnistelemään arkiston pilotointia HKTL-arkiston ja hoitotieteen aineistoilla. Opintopuolella toteutetaan hurjaa vauhtia hallituksen kokeilua opintosetelistä, jolla ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille tarjotaan mahdollisuus tehdä maksutta opintoja avoimessa yliopistossa. Yliopiston elinkeinotoimintana tarjottavaa täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä jatkossa koordinoivan UTU Excellence Oy:n toiminnan käynnistäminen etenee ja oletamme, että ennen pitkään digipalvelut ja laitteet tulevat ajankohtaisiksi näissäkin keskusteluissa. Moni muukin tekeminen riipuu siitä, että odotamme palveluntarjoajien toimenpiteitä, esimerkiksi vähän yllättäenkin listan kärjessä oleva Wilma-uudistukseen liittyvä tehtävä. Käytännössä kyse on siitä, että meidän tarvitsee olla valmiit toteuttamaan palveluntarjoajan mahdollisesti lyhyelläkin varoajalla ilmoittamat muutokset järjestelmiimme, jotta normaalikoululaisten käyttäjätunnukset ja käyttöoikeudet järjestelmiin pysyvät toiminnassa ja koulunkäynti voi jatkua häiriöittä.

Tässäkin suunnittelussa havaittiin, että tekemiset riippuvat toisistaan monesti ihan yksittäisenkin henkilön kautta. Esimerkiksi intrauudistus ja prosessiautomaatio löytävät tätä kautta toisensa ja luovuutta käytetään suunnittelupäivien aikana, kun mietitään, miten mahdollistuisi se, että prosessiautomaation käyttöönoton edellyttämät suunnitelmat saataisiin laadittua samalla, kun pyöritetään intranetin uudistamiseksi tarvittavia työpajoja. Jakson loppu näyttää, miten nämä ratkaisut toteutuivat käytännössä – tarkoitus ja tavoite on kuitenkin, että vihdoin syksyllä olemme saaneet prosessiautomaatiojärjestelmän tuotantokelpoiseen kuntoon.

Keväällä digikehityksen tehtävälista tuntuu olevan huipussaan. Alta löydät listauksen kaikesta siitä, mitä kesäkuun puoleen väliin mennessä on tavoitteena saada toteutettua.

Priorisoituna jakson kehityskokonaisuudet ryhmiteltyinä eri ryhmien alle

Jos haluat nähdä kuvan suurempana, niin zoomaa sivua isommaksi (esim. näppäinyhdistelmä Ctrl ja +) tai klikkaa kuvaa hiiren kakkospainikkeella ja valitse ”Avaa kuva…”

Jakson 15 (16.3.-12.6.26) suunnitelma

✅ = uskotaan, että saadaan valmiiksi; ⚡ = epävarmuuksia; ⛔ = ei toteudu tässä jaksossa

Digialustat ja -järjestelmät-ryhmät: Data, YPA, Strategia

Puutarhalle uusi asiointijärjestelmä ✅ Etsitään uusia vaihtoehtoja. Tavoite: valita tuote
Asta ✅ Version vaihto. Tavoite: Varmenteet ja tunnukset kunnossa sekä asennettu testipuolelle
✅ Outlook lisäosan korjaaminen. Tavoite: Toimiva lisäosa
✅ Topin tietojen siirto Astaan määrittely. Tavoite: Rajapinnan rakentamisen valmistelu on edistynyt.
✅ Oikeusongelma. Tavoite: Selkeä toimintatapa tiedossa käyttöoikeuksien hallinnoinnissa.
✅ Seafilen rajapinta. Tavoite: Selvittää onko rajapinta mahdollinen ja mahdollisesti toteutuksen suunnittelu.
✅ UTUSign – Asta – Ugis integraatio. Tavoite: Materiaaleihin tutustuminen ja integraation valmistelu.
Todo – tehtävänhallinta ✅ Asennus konttiin – testausta
✅ Tietosuojailmoituksen viimeistely: selvitystä henkilötietojen poistamisesta UTU-tunnuksen sulkeuduttua
Kumppanuuksienhallinta ✅ Alma Insights -intergaation asennus
✅ Sidosryhmäroolien toteutus
✅ Varmistukset tietovarastoon
⚡ Rajanpintatunnusten vanhenemisen seurantaan parempi tapa
✅ TOPI-integraation viimeistely ja tuottantokäyttö
✅ Lahjoitusten integraatio valmiiksi ja tuotantoon
⚡ Lahjoitusten datan jatkokäsittely
✅ + KV-opiskelijoiden viestilähetykset
Tapahtumahallinta ja henkilöstökoulutukset ✅ Menneiden tapahtumien piilotaminen näkymistä
✅ PeTra: Konstaa vastaavan raportoinnin toteutus/aloittaminen; Oletussisältö tapahtumien kuvauksiin
✅ Eve: Payment gatewayn jatkokehitys; Valmiskysymykset
UTU Excellence oy ✅ Mahdolliseen liikkeen luovutukseen liittyvät digitoimet
Tilojen käytön seuranta ✅ Hallitus on päättänyt, että tilojen käyttöasteen seurantaa laajennetaan opetustiloista myös muihin yhteiskäyttöisiin tiloihin.
Projektijohto IT Pori ✅ Porin yliopistokampuksen uudet tilaratkaisut
Tiedonhallinta ✅ Tiedonhallintamalli: KOTO:n prosessien tietojen keräys asiantuntijat mukana; Digipalveluiden pilotit: IDM – viimeistely, Tietoturva -tihaprosessin kuvaus ja tietojen keräys; Seuraavat: Oikeudelliset asiat, Taloushallinto, Toimitila-ja kiinteistöjohtaminen
✅ Tiedonluokittelumallin edistäminen
✅ Arkki: päivitys; prosessiautomaation prosesseihin liittyvät tiedot; raportointi
✅ Arkin katseluoikeuksien rajaus: esitellään asia TH-OHRYssä; selvittely
✅ Käyttöoikeudet-taulukko: 1:1-täytöt sen verran kuin aikataulut sallivat
✅ Uusi digitaalinen palvelu: jatkuu
✅ OPI-viitearkkitehtuuriin tutustuminen
✅ KA ARC SIG: tapaaminen ja valmistelu: aiheena tiedonhallintamallin visualisointi sekä ylläpito, vertaistuki muiden korkeakoulujen kesken
Prosessiautomaatio ✅ Tekninen kehitys, tavoite tuotantokelpoinen ympäristö syksyksi
✅ Pääsynhallinnan toteutus
✅ Loppukäyttäjän käyttöliittymän kehitys
✅ Käyttöoikeusrakenteen hahmottelu
✅ Koulutusten rakentaminen (ensimmäinen versio lukijakoulutuksesta)
✅ DPIAn viimeistely ja selvitys Arkkiin tarvittavista kentistä
✅ Palvelukuvauksen ensimmäinen hahmotelma
⚡ Tietoturvatestauksen kilpailutuksen valmistelu
Työn riskien hallinta ✅ Käyttöönoton aloitus
Intranetin kehittäminen 2025-2026 ✅ Sisällöntuottajiia kontaktoitu ja heille suunniteltu useita työpajoja.
✅ Sisältöjen ensimmäinen siirto uuteen järjestelmään pääsiäisen jälkeen.
✅ Julkaisu ke 29.4. klo 16 jälkeen.
Pakotetarkastukset (DOKS) ✅ Pakotetarkastuksien toteutus osaksi työhönottoprosessia
Muutoksia Primus-integraatioon Wilma-uudistukseen liittyen ✅ Tehdään kiireellisenä heti, kun saadaan työn alle
UTUPub version vaihto ✅ Uusi versio oltava käytössä huhtikuussa
Kulunvalvonta ✅ REST-rajapintojen käyttöönoton valmistelu
✅ Henkilökortin laajemman käytön selvittäminen (toimittajan konsultointi)
Tiedolla johtaminen ja raportointi ⚡ Rekrytointiraportin toiminnallisuudet testattu ja data validoitu
✅ Keskimääräinen valmistumisaika-raportin jatkokehitysasiat toteutettu
✅ CSC Arvo-rajapinta sopimuksen viimeistely
✅ INVEST aktiviteettien raportointi
✅ IDM-raportit puoltaja/hyväksyjä
Opintojärjestelmien integraatiot ✅ Exam iImoittautumisten rajapinnan mahdollisuus uudessa Exam – versiossa, ottaen myös RIPA- opiskelijoita huomioon
Mepcon kilpailutus ✅ On hold tai vähäinen määrä työtä
Volterin korvaaminen ✅ On hold tai vähäinen määrä työtä

Tutkimuksen IT -ryhmät: Laboratoriojärjestelmät, Tutkimusdata, UGIS, UTUCRIS

Näytteiden-/pakastintenhallinnan järjestelmä (pakastinhallintakartta) ✅ PowerFreezerin korvaajan ensimmäisen version määritysten lukkoonlyönti (käyttäjäkunnan kanssa)
✅ Ensimmäisen version toteutus
Tutkimusaineistojen hallinta: Tutkimusaineistojen arkiston valmistelua [Tutkimusaineistoarkisto] ✅ Kilpailutus: tarjouspyyntö sulkeutuu jakson puolivälissä
✅ Demotilaisuudet
✅ Ratkaisun valinta: Ohjausryhmä tekee valinnan 22.5.
✅ Pilotoinnin valmistelut ja käynnistys (hoitotiede ja HKTL-arkisto)
Tallennustilojen hallintatyökalu [Tutkimusdata] ⚡ Levyoikeuksien automaattisen ja tietoturvallisen hallinnan toteutuksen käynnistys
✅ Levytilojen syöttö import-toiminnolla
Tutkimusdatan palvelut ja ohjeet intrassa [DataUTU] ✅ Ensimmäisen version julkaisu intrassa
✅ Sisällytettyjen tutkimusdatan hallintaa koskevien intra-sivustojen läpikäynti: selvitetään päällekkäisyydet ja vanhentuneet tiedot
✅ Jatkokehitystarpeiden kartoitus
Prosessiautomaatio datanhallinnassa [Tutkimusdata] Pilottiprosessin jatkokehitys: ensimmäisenä tapauksena käsittelyssä aineistonhallintasuunnitelmaan (DMP) syötettyjen tietojen syöttö automaattisesti tietosuojailmoitukseen:

  • ✅ Vastaavien kenttien mäppäys lomakkeiden välillä
  • ✅ Konkreettisten toteutusvaatimusten selvitys
  • ⚡ Pilottiversion luonti
  • ✅ Laajennusmahdollisuuksien kartoitus, kuten linkitys tutkimusdatainventaarioon

✅ Aineistonhallintasuunnitelmien kommentointiprosessin kuvauksen laatiminen automatisaatiopotentiaalin selvityksen tueksi

Tohtorikoulun digitalisaatio – UGIS kehitys UGIS-portaalin vanhentuneiden osien päivitys:

  • ✅Bugis-testiympäristön päivitys (jatkoa jaksosta 14)
  • ✅ Tuotantoympäristön valmistelu vastaavan varalle
  • 2026 vuosiraportoinnin (tammikuussa 2027)
  • ✅ Pohjaksi olemassa oleva vuosiraportointilomake (tarkistetaan miten kopio kannattaa tehdä)
  • ✅ Uudet palautekysymykset (pohdintaan likert / matriisi -tyyppinen kysymys) – näkyvyys vain koordinaattoreille! ->Selvitetään ensin onko tarvetta.
  • ✅ Kysymys ohjaajalle: Tehdäänkö väitöskirjaa lippulaivaan liittyen?Checkbox/radiobutton-kysymys kyllä/ei  + alasvetovalikko oikean lippulaivan valintaan Tiedon lisäys aktiivi/passiivi-raporttiin (Tiedon vienti Peppiin käsin) -> Selvitetään ensin onko tarvetta.
  • ✅ Näiden nouseminen ohjaajille ja raporteille

✅ HOPS-näkymästä pitäisi poistaa NON_DEGREE_STUDY… (Tämä tullut Pepin päivityksen myötä)

RRS-päätöksen toimet ✅ Käsittely tutkimusneuvostossa todnäk. maaliskuussa (viimeistään luultavimmin huhtikuussa), jonka jälkeen, rehtorin päätös käytäntöönpanosta, jonka jälkeen: tekninen toteutus (lomakemuutokset ja viestipohjat).
Converis-korvausprojektin suunnittelu ✅ Aloitetaan: tarvemäärittely, vaihtoehtojen kartoitus, tarkennetaan projektin suunnitelmaa
Tutkimusprojektien näkyvyys (+ ylläpitoa) ✅ Projektit-ominaisuuden tuotantoonvienti eli tuodaan tutkimusprojektit (Topista) näkyviin research.utu.fi-portaaliin, tukitarpeisiin vastaminen
Aktiviteettien näkyväksituominen ✅/⚡️/⛔ Käsitelty tutkimustuotosten ohryssä (10.3.): pyritään toteuttamaan mahdollisuus tuoda tiedot näkyviin Converiksen portaalissa
Converis-ylläpito ja pienet parannukset ⚡️ Tiivistelmät mukaan VIRTA-tiedonsiirtoon
⚡️ Julkaisujen tiedonsiirto www-sivuille (varmistetaan toimivuus)
⚡️Viimeiset konsultin kanssa käytävät kehitysasiat
✅ Pieniä parannuksia, esim. julkaisutiedonhallintaan

Opetuki

Selvitys: Zoom hybridiin siirtyminen ✅ Selvitys jatkuu, valmistuu tässä jaksossa
Kokouksen aikainen tekstitys ja kääntäminen ✅ Vaihtoehtojen selvittäminen kokouksen käännöspalveluista jatkuu: pilvi- ja paikalliset ratkaisut
Vevoxin pilotointi ✅ Päätös jatketaanko lisenssiä seuraavaksi 2 vuodeksi. DL 31.5. Tavoite: statistiikan ja palautteen kerääminen ja johtopäätösten tekeminen.
Moodlen klusterointi ✅ Palvelimet tilattu ja pystyssä
✅ Ansible-pohjat luotu
✅ Moodlen tärkeimmät klusterointiin liittyvät asetukset kunnossa.
Howspace-käytön väliraportointi ✅ Käyttäjäkyselyn tekeminen
✅ Käyttäjädatan analysointi
Oppimisalustojen statistiikan ja palautteen kehittäminen ✅ Opetuen palveluiden käytöstä halutaan staistiikkaa ja käyttäjäpalautetta.

  • Määritellään seurattavat kohteet ja tehdään mahdollisimman yhtenäinen toteutus (mihin keskitetään, esim. yhteinen excel), josta on helppo tarkastella oppimialustoihin ja opintojärjestelmiin liittyvää statistiikkaa. Sovitaan vastuista.
  • Kunkin palvelun vastuuhenkilöt suunnittelevat miten statistiikka saadaan kerättyä ja mitä ko. erityisesti palveluun liittyviä raportteja toteutetaan.
  • 1.6.2026 mennessä: Valmis suunnitelma kunkin palvelun raportoinnista.
Uudelleen järjestely ja päivitys: Oppimisanalytiikka intrassa ✅ Tekeminen jatkuu oppimisanalytiikan työryhmässä digiohjausryhmän alaisuudessa. Oppimisanalytiikkatyöryhmän on koostanut yliopiston oppimis- ja koulutusanalytiikkaan liittyvät raportit yhteen raporttiin. Tämän perusteella päivitetään intraan kullekin roolille sisältö juuri hänen rooliinsa liittyvistä opetukseen ja koulutukseen liittyvstä raportista.
Study Chat: Opetuskäytön tuki ✅ Study Chatin opetuskäyttöön tarvittavaa ohjeistusta ja tukea käyttöohjeiden lisäksi
Fokus-Moodle-integraatio ✅ Käyttöönotto
✅ Asennus
✅ Ohjeistus
✅ Uutisointi
Oppimisanalytiikka Moodlessa Toteutetaan analytiikan priorisoidut toimenpiteet Moodlessa
✅ Kehittää opetusta kurssinaikaisten palautteiden pohjalta. Ohjeistus
✅ Miten tunnistaa hitaasti tai ei lainkaan etenevät opiskelijat. Ohjeistus
✅ Muistutus lähestyvästä takarajasta. Toteutettu jo
✅ Kurssin suoritukseni kokonaistilanne. Ohjeistetaan. Lisätään kokonaisnäkymä käyttöliittymään)
Oppimisympäristön tiekartta ✅ Oppimisalustojen kehittämissuunnitelma 2 vuodeksi eteenpäin
Exam-omakonetentti ✅ Tavoite: Exam-tenttejä voi tehdä exam-tilojen lisäksi myös omalla koneella/it-luokissa. Opettaja voi päättää pidetäänkö tentti jossain opetustilassa/salissa tai vaikka kotona. Valvonta pitää tehdä silmämääräisesti.
Turnitin LTI 1.3 -päivitys ✅ Pakollisen versiopäivityksen käyttöönotto ja ohjeistus käyttäjille

Tekoäly

Securechat.ai.utu.fi ✅ Secure Chat -palvelu pystytetty
✅ Secure Chat voi hyödyntää yliopiston laskentaresursseja
Tekoälyasetuksen täytäntöönpano yliopistolla ✅ Suuririskisiä järjestelmiä koskevat säännöt tulevat voimaan elokuussa. Laaditaan etenemissuunnitelma.
Benchmarkkaus Suomen yliopistojen palveluihin ✅ Tulosten koostaminen ja jakelu
Välityspalvelu tekoälymallien taustapalveluksi Kaupallisia tekoälypalveluita hyödyntävät sovellukset voivat hyödyntää yhtä välityspalvelua monen erillisenä hallinnoitavat taustapalvelutilin sijaan.
✅ Varmistetaan, että palvelun tietosuoja on riittävä
✅ Testataan palvelua tekoälypalveluissa (testipuolen UTU Chat, massaprosessointi)
✅ Tutustutaan  mallivalikoimaan ja suunnitellaan palveluiden tarjontaa (UTU Chatit, massaprosessointi)
UTU Chat: Käyttöoikeuksien hallinnan kehittäminen ✅ Uuden kirjautumisjärjetelmän toteutus ja käyttöönotto. Lisäaikaa toteutukselle voisi saada jos norssilaisten tunnukset saataisiin pois kerta-ajolla.
Intraohjeistus #Tekoälyn käyttö opitun arvioinnissa” ✅ Tavoite: Intraan ohje, miten tekoälyä saa hyödyntää opiskelijoiden suoritusten arvioinnissa.
Tekoälytyökalu aineiston (esim. dokumenttien) massaprosessointiin ✅ Käyttöliittymän viimeistely ja työkalun lanseeraus (kun käyttöön saadaan yliopiston oma GPU-palvelin): käyttöliittymä, ohjeistus, lisäys portaaliin, viestintä
TekstiAI-ratkaisun laajentaminen ulkoisille sivuille ✅ Suunnitelma tarkentuu toimittajatapaamisessa. Kuullaan mihin käytössä oleva palvelu taipuu ja mihin hintaan. Tapaamisen jälkeen suunnitellaan jatkoaskelet.
Pilotti paikallisten tietovarantojen käsittelyyn tekoälyn avulla ✅ Selvitetään/kokeillaan miten saadaan Securechattiin tietovarantoja. Laajennus muihin UtuChatteihin. Tavoite: Suunnitelma valmis.
Tekoälypalveluiden API-avainvälitys ✅ Yliopistolaiset voivat saada vaivattomasti käyttöönsä API-avaimen, silloin kun sellainen on tarpeen opetuksen, tutkimuksen tai muun yliopiston perustoiminnon tarpeisiin. Tavoite: suunnitelmat ja pilotointi.
Study Chat: Opetuskäytön tuki ✅ Kysely opettajille opetuksen päättymisen tienoilla tekoälyn käytöstä opintojaksoilla käyttötapausten/-tarpeiden tunnistamiseksi; Help-agenttien kehittäminen käytön aloittamisen ja peruskäytön tukemiseksi; Pegagogisten agenttien kehittäminen Opetuessa/workshopeina; Opiskelijoille suunnattu viestintä palveluista ja toimintatavoista opintojen aloitukseen kohdennettuna
UTU AI työryhmän yhteistyö tiedekuntien tekoälyryhmien kanssa ✅ Luodaan jatkuva keskusteluyhteys yliopiston tekoälytoimijoihin ja muodostetaan kanavat ja toimintatavat palautteen/kehitystarpeiden keräämiselle
Pseudonymisointi / anonymisointi -työkalu ⚡ POC: NER + kryptografiaa + regex (hetuille ym. numerosarjoille) + semanttinen analyysi aiheesta (tunnistetaan mahdollisesti esiintyvät erityiset henkilötietoryhmät aiheen kautta)
Tekoälyasiantuntijapalvelu tutkijoille ja tiedekunnissa – konseptointi ✅ Jatketaan asiantuntijapalvelun tarpeen kartoitusta ja jalkautumista tiedekuntiin ja tutkijoiden pariin.
Tuki agenttien tekemiselle – ohjeet, koulutukset ja konsultointi ✅ Suunnitellaan tukiprosesseja ja -tarjontaa (esim. workshopit, video-ohjeet, tilauskoulutukset, intraohjeet, viestintä). Suunnitelma tässä jaksossa: Yliopistonlaajuiseen käyttöön soveltuvien agenttien toteutus ja julkaisu.
Rahoitushakuagentti ⚡ MVP 1: uusimmat rahoittajien hakemustekstit, pari hyvää hakemusta esimerkkinä, muutama valmis prompti (yleinen ohjeistus taustalle, chatin ensimmäisiksi viesteiksi muutama prompt-ehdotus käyttäjälle)
⚡ MVP 2: rahoitusbyrokratia-apuri

Alustat ja tietoturva

Tietoturvaohjelmistokehitys ✅ Tietoturvaohjelmiston käyttöönotto
Kansallisen tiedonluokittelumallin käyttöönotto ✅ Esittely ja ehdotus käytöstä digi- ja tekoälyohjausryhmille
Jatkuvuuden hallinnan auditoinnin toimenpiteet ✅ Järjestelmien tietojen päivittäminen omistajilta
⛔ Selvitys varmuuskopioinnista kampusalueen ulkopuolelle
Valmiussuunnittelu ✅ Kokous ennen kesää
Kertakirjautumisen kehitys (SSO) ✅ Pääsynhallintajärjestelmän versiopäivitys
Tietoturvakoulutukset ja -tietoisuus ✅ Henkilöstön tietoturva- ja tietosuojakoulutusten valmistelu Moodleen (henkilöstökoulutusten alue).
✅ Oppimistavoitteiden selvittämistä koulutuksia varten
MFA-käytön laajennus ✅ Kytkös tiedonluokittelumalliin

Henkilökohtainen IT

Sähköiset valintakokeet 2026 ✅ Varakoneet
✅ Verkot
✅ Tukihenkilöt
✅ Ohjeet ja koulutus
✅ ÅA-yhteistyö
IT Asset Managerin (Snipe-IT) kehitys ✅ Assettien haltijatiedot paikoilleen
✅ Tietovarastoraporttinäkymän toteutus
✅ Opetusteknologiarekisterin tuotantoon vienti
✅ WS1 UEM synkronoinnin optimointi
BencHEIT 2025 ✅ Volyymidatojen viimeistely
✅ Talousdatojen käsittely
✅ Digipalveluiden datat
✅ Muiden yksiköiden datat
✅ BencHEIT-datojen palautus työryhmälle
MDM-järjestelmän uudistus ✅ Uuden järjestelmän valinta
✅ Uuden järjestelmän käyttöönoton valmistelu
✅ Nykyisen järjestelmän alasajon suunnitelma
Projektijohto Pori ⚡ Purkuaikataulut
⚡ Laitehankinnat
⚡ Asennusaikataulut
UTUshop-kehitys ✅ ILME-uudistus
✅ Pienkehitystyöt ja virhekorjaukset
✅ Uuden alustan valintaa
TNK KoulustaRobo – alustauudistus ⚡ Siirto fabricin päälle
⚡ TNK ja toimittajan välinen sopimus
⚡ DPIA
✅ Ympäristön valmistelu
⚡ Raportit
Request Tracker ⚡ Uuden version käyttöönoton valmistelut
⚡ Testiympäristössä testaus
⚡ Viestintä ja ohjeistukset
⚡ Tuotannon käyttöönotto

Opintojärjestelmät&IDM

Kubernetes klusterien Nginx-ingress vaihto Traefikiin ✅ Päivitys on pakollinen vanhan komponentin deprekoitumisen vuoksi. Jos päivitystä ei tehdä, tietoturvan taso heikkenee oleellisesti.
Digivisio: Opintoseteli, KOTI-hanke, Peppi 5.5.0 ✅ Opintoseteli-toteutuksen seuranta
✅ Peppi 5.5.0 -päivitys (Opintoseteliä varten)
✅ KOTI-hanke: TY:n käyttöönottosuunnitelman 1. versio; Vaatimusten kommentointi
Peppi-kehitys ✅ Tutustuminen Pepin uuteen rajapintasovellukseen
✅ Raporttikehitys: Opinnäytetöiden koosteraportti; Henkilörekisteriotteen korjaukset; Avoimen yliopiston ilmoittautumisen kohteet opiskeluoikeusraportille; Opiskeluoikeusjaksolta puuttuvien tietojen raportti; Parannuksia ja korjauksia 4-5 muuhun raporttiin
✅ Datapäivitykset: Suorituksen tyyppi avoimen yliopiston suorituksiin
✅user-importer -päivitys
✅Määritys: opetussuunnitelmien automaattinen siirto sähköiseen arkistoon
Opintojaksopalautejärjestelmän hankinta ja käyttöönotto ✅ Tuote-esittelyt ja muu markkinakartoitus
✅ Vaatimusmäärittely
✅ Mahdollisen kilpailutuksen valmistelu
opas.utu.fi -palvelun uudistus ✅ Viimeisten vanhojen komponenttien korvaaminen uusilla
Koulutusanalytiikan edistämissuunnitelma ✅ TT-laitoksen Opserver-työkalun tutkiminen ja mahdollinen haltuunotto
Prosessiautomaatio: Koton prosesseihin tutustuminen ja valmistelut ✅Prosesseihin tutustumista ja mallinnusta: UTUGradu/UTUKandi, Harjoittelusitoumus, Lisäajan haku, Apuraha- ja stipendihakemukset, Mahdolliset muut – muu eteneminen riippuu prosessiautomaation yleisestä etenemisestä
Koulutuksen alueen tiekartta ja kokonaisarkkitehtuuri ✅ Kehitystarpeiden kerääminen ja alustavan tiekartan muotoilu
✅ OPI-viitearkkitehtuurin / HERM-mallin linkitys tiekarttaan
IdM:n Ansible-kehitys ja palvelinmuutokset ✅ Jatketaan uuden käyttöjärjestelmäversion käyttöönottoa.Testipalvelimilla testaus ja tuotannon käyttöönotto.
IdM-kehitys DOT15 ✅ 1. REST-käyttöönotto ja tutustuminen: ansibloinnin valmistumisen jälkeen.
✅ 2. Kartoitus eri digitaalisten palveluiden (TY) vaatimat oikeudet ja/tai käyttäjäryhmän jäsenyydet kirjautumisen sallimiseksi: käydään lävitse toiminnon vetäjien kanssa heidän esimerkkipalvelut jakson aikana.
⚡ 3. Raportointiyhteistyö tulevaisuudessa tietovaraston ja IdM välillä: hyväksyjän vierailijasopimusraportti
✅ 4. Lähdejärjestelmäyhteistyö: käydään läpi henkilörekisterien ja IdM välistä tiedonsiirtoa sekä siihen liittyviä käytänteitä.
✅ 5. Prosessiautomaatiotyökaluun tutustuminen, testaus ja käyttöönottoon osallistuminen: edetään taustatekniikan kehittymisen sallimissa puitteissa vierailijasopimuksen prosessiautomaatiossa; uusi prosessiautomaatiomalli: keskitetty omien tietojen päivittäminen henkilörekistereihin; esitellään vierailijasopimuksen prosessiautomaatio ja SpiffWorkflow seuraavassa IAM-verkoston tapaamisessa Hämeen AMK 22.-23.4.
✅ 6. Ohjeiden ja dokumentaation läpikäyntiä intranet/wiki: tuen IdM-ohjeita päivittäminen (n. 40% päivitetty) jatkuu; intranetin IdM-sisällöt
✅ 7. Automaattiset raportit ja Git: idm:n automaattiset raportit Gitlabiin, raporttien tekniset päivitykset, toteutuksien yhtenäistäminen, uudet raportit, snapshotdb:n hyödyntämisen kehittäminen
✅ 8. Sähköpostiosoitteet uuteen LDAP attribuuttiin kaikille henkilöille tietojennäkyvyyden parantamiseksi (jatkuu)
✅ 9. Sähköpostiosoitteiden vertailu järjestelmien välillä, koneelliset poistot ja IdM henkilöiden sähköpostiosoitteiden lähteenä (jatkuu)
✅ 10. Tietovarasto kantamuutokset ja migraatiot (jatkuu)
✅ 11. OHA foorumin kutsumanimi selvityksiin liittyvät mahdolliset työt (jatkuu)
✅ 12. Ylläpidon kehitys: palvelin käynnistykset ja päivitykset (jatkuu)
✅ 13. Koneellinen tietojen puhdistus vanhoista suljetuista tunnuksista: alkuun selvitystä ja kysymyksiä sisäisesti säilytettävistä tiedoista.
✅ 14. Hyväksytyt tunnistamisasiakirjat selvitys: dokumentoidaan hyväksytyt asiakirjat
Ryhmienhallinnan kehittäminen ✅  Ryhmienhallinnan kehittäminen : Tavoitteena alustava vaatimusmäärittely luokittelemalla toiveet; Ryhmänhallinnan järjestelmien kartoittaminen em. ominaisuuksien perusteella; Ryhmien kokonaisuuden hallinnan suunnittelu
Categories: Suunnittelupäivät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *