Poimintoja jakson 15 demotilaisuudesta
Kesä kuluu kovaa kyytiä, mutta digipalvelut ei lepää laakereillaan tahi muillakaan kuulilla. Kevään aikana tehtyjä juttuja puitiin yhdessä ja jottemme hamstraisi kaikkea kivaa vain itsellemme, tässä koko yliopiston väelle muutama mielenkiintoinen poiminto runsaasta sadosta. Koko mansikkapeltoa ette siis saa, koska muutama marja on vielä turhan raaka, toiset muodoiltaan kovin teknisnippelisluonteisia ja pari niin huippusalai… tarkoitan tarkemman tarkastelun väärtejä, että olemme päättäneet jättää ne toistaiseksi yksikön sisäisen makustelun kohteeksi.
Osa lukijoista on kenties tottunut aiempien poimintojen myötä Elinan tyyliin kirjoittaa, joten mainittakoon ääneen, että nyt näppäimistön ääreen on sijoitettu helpdeskissä pesäänsä pitävä Simo Suntila. Hauska tavata. Palautetta voi laittaa sähköpostitse tai huutaa syystuuleen, oman fiiliksen mukaan.
Koska vain muutos on vakio, ei mitään alla olevaa pidä ottaa sitovana lupauksena tulevasta. Loppujen lopuksi uudet palvelut lanseerataan, kun kaikki on valmista, ja lopullinen toteutus voi erota suunnitteluvaiheen visioista.
Oppiminen
Edelleen tarkoituksena on löytää toimiva ratkaisu siihen, että kokouksissa (ja muissakin tilaisuuksissa) käsiteltävät asiat saataisiin reaaliaikaisesti sellaiseen muotoon, että kaikki osallistuvat tahot voivat niitä vaivatta käsitellä. Telepatian pysyessä tieteiskirjallisuuden piirissä seuraavaksi paras idea on puhutun kielen kääntäminen toiselle puhutulle kielelle lennossa. Digipalvelut tutkii erilaisia olemassa olevia ratkaisuja löytääkseen sen parhaan juuri meidän kaikkien tarpeisiin. Potentiaalisten ohjelmistojen ja palveluiden nimiä ei tässä vaiheessa ole tarpeen viskellä ilmaan.
Odotettu Secure Chat etenee kohti maaliviivaa. Kyseessähän on tekoälypalvelu, joka pyörii kokonaan yliopiston omassa hallussa ja soveltuu siksi sensitiivisemmänkin datan käsittelyyn. Tarkoitus on, että jo palvelun ulkoasusta näkee olevansa turvallisemman palvelun parissa, jolloin riski tunkea väärää tavaraa väärään paikkaan pienenee merkittävästi. Palvelimet on jo olemassa, asennustiedostot kärkkyvät lähtökäskyä, mutta nyt varrotaan vielä GPU-kapasiteetin kasvua. Odottakaa siis rauhassa, mutta sormia on jo lupa syyhyttää hiukan.
Erikseen haluan tässä yhteydessä mainita, on joka sortin tarjolla olevista kielimallipalveluista mitä mieltä tahansa, että ajatus siitä ettei ”tekoäly minun työtäni koske” on syytä klikata suoraan roskakoriin. Ei kaikkeen tarvitse eturintamassa rynnätä, mutta paha on jäädä muutoksen jalkoihinkaan. Ihmiselle on hyväksi utelias mieli, joten jos ette vielä ole tutustuneet yliopistolla nyt oleviin tekoälypalveluihin, kurkatkaa ehtiessänne tänne: https://ai.utu.fi/ Terveisin Paraskin Sanoja, nimimerkillä ”Jaa meillä on tällainen sivu, pitääpä minunkin tutustua.”

Oppiminen (kantapään kautta)
Ja nyt kävi hyvin ironisesti. Koko DOT-ajattelun ideanahan on varmistaa, että tehtäviin töihin on myös sellaiset resurssit, että asiat saadaan maaliin aikataulussa. Minä otin tämän raportointinakin suurella varmuudella, että äkkiähän minä saan hyvän postauksen aikaiseksi. Tarinan lyhytversio: näin ei käynyt. Työmäärä (toisin sanoen se työmäärä, jonka Elina on tehnyt joka ikinen kerta aiemmin) oli suurempi kuin mitä minä arvelin ikinä mahdolliseksi ja samalla muut työtehtävät kilpailivat ajankäytöstä. Lopputulema on, että minä olen valmis huomenna alkavaa lomaa varten, mutta tämä postaus ei ole. Pahoittelen.
Syksyllä sitten seuraavan reportaasin kimppuun realistisemmalla asenteella, kiitos & anteex ja hyvää kesää & kesälomaa itse kullekin. Ladataan patterit, että syksyllä taas jaksetaan painaa.