Kurittomat ainekset rähinöivät Turussa välirauhan vuonna 1940

”Eläköön voittamaton Puna-armeija, kaikki poliittiset vangit vapaiksi sekä väittämän mukaan eläköön Neuvosto-Suomi”. Tällaiset mielenilmaisut kajahtivat ilmoille Suomessa elokuussa 1940. Oli kulunut runsas kuusi kuukautta talvisodan päättymisestä, ja yksimielisyys oli vaihtunut levottomaksi monimielisyydeksi. Suomalainen vasemmisto oli lähtenyt talvisotaan puolustamaan maan itsenäisyyttä, minkä hekin kokivat omakseen. Talvisodan jälkeen yhteiskunnallinen tilanne palasi pitkälti sotaa edeltäneeseen tilanteeseen, jossa työnantajan ja työntekijäin vastakkainasettelu oli arkipäivää.

Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura (SNS-I) perustettiin toukokuun 22. vuonna 1940. Siinä toteutui sekä kommunistien että äärivasemmiston toive ja täyttymys. Kommunistit oli suljettu julkisesta toiminnasta Lapuan liikkeen painostuksesta ns. kommunistilaeilla 1930. Akateemisen Sosialistiseuran ja Soihtu-lehden ympärille kerääntynyt vasemmistoälymystö oli rikkonut välinsä SDP:n kanssa. Ystävyysseura saavutti lyhyessä ajassa vankan kannatuksen etenkin teollisuustyöväestön keskuudessa. Alaosastoja perustettiin tiuhaan tahtiin, ja Turussa alaosasto näki päivänvalon heinäkuun 1. päivänä 1940. Kiinnostus ystävyysseuran toimintaan oli alusta lähtien innokasta työväestön keskuudessa.

Ystävyysseura hankki itselleen kaksi vastustajaa: SDP:n ja valtiovallan. SDP kävi ideologiseen kamppailuun kirjoituksin ja kieltämällä ystävyysseuraa toimimasta SDP:n tiloissa. Valtiovalta ei esim. antanut lupaa ystävyysseuran rekisteröinnille. Ystävyysseuran kärjekäs puuttuminen maan ulkopolitiikkaan neuvomalla, miten suhteita tulisi hoitaa Neuvostoliiton kanssa, vaatimus hallituksen vaihtamisesta neuvostoystävälliseen hallitukseen sekä Baltian maiden miehityksen hyväksyminen kesäkuussa olivat sellaisia viestejä, jotka eivät saaneet vastakaikua maan hallituksessa.

Ystävyysseuran kasvava kannatus, Neuvostoliiton avoin tuki ja aggressiivinen kritiikki kohottivat ystävyysseuran jäsenistön itsetuntoa kautta maan. Levottomuudet alkoivat Helsingissä ja levisivät sitten koko maahan. Poliisi hajotti Kallio I:den alaosaston jäsenkokouksen, joka päättyi katumielenosoitukseen. Vakavin mielenosoitus tapahtui Turussa 7.8.1940, jossa yksi sivullinen sai surmansa poliisin harhaluodista.

Turun alaosasto kaavaili suurta valistusjuhlaa Turun Urheilupuistoon 10. heinäkuuta, ja pääpuhujaksi kaavailtiin SNS-1:den puheenjohtajaa Mauri Ryömää. Tilaisuuden ajankohdaksi oli kaavailtu elokuun 1. päivää, mutta paikalle saapuneelle runsaslukuiselle väelle ilmoitettiin, että tilaisuus on peruttu. Syynä oli hallituksen asetus, joka kielsi yli 30 hengen kokoukset ilman viranomaisten lupaa. Asetus oli tähdätty SNS-1 vastaan suitsemaan mielenilmauksia.

Miksi mielenosoitus syntyi ja miksi se riistäytyi rähinöinniksi? Alaosasto jätti anomuksen 3.8. Turun poliisimestarille, jotta 7.8. voitaisiin järjestää uusi juhla peruuntuneen tilalle. Vastaus luvattiin antaa 5.8. Vastaus annettiinkin 6.8. ja se oli kielteinen. Perusteluna oli, että oli odotettavissa rähinöintiä. Alaosasto tulkitsi asian siten, että poliisimestari oli alustavasti antanut myönteisen kannan, mutta sitten tulikin kielteinen päätös. Alaosasto oli mainostanut tilaisuutta ja jatkanut lippujen myyntiä. Alaosasto ei nähtävästi osannut varautua luvan epäämiseen. SDP järjesti työn juhlan 2. elokuuta ja siihen lupa heltisi vaivatta.

Kun paikalle saapunut väkijoukko kuuli toistamiseen tilaisuuden peruuntuneen, niin patoutuneet tunteet kiehahtivat. Poliisi esti kokousväeltä pääsyn Urheilupuistoon. Nyt väkijoukko, noin 5 000-6000 henkeä, suuntasi kulkunsa Kohti Kauppatoria laulaen ”kansainvälistä”. Kauppatorilla alkanut mellakointi jatkui ja väkijoukko jatkoi matkaa kohti Suurtoria kivittäen siellä olevia paloautoja. Väkijoukon aikomuksena oli vapauttaa alaosaston sihteeri Yrjö Helenius poliisilaitokselta. Tällöin poliisit turvautuivat taskuaseisiinsa, jolloin yksi sivullinen kuoli ja mellakoitsijoista haavoittui 17 henkeä. Pidätettyjen joukossa oli myös kaksi juopunutta. Mellakasta kumpikin osapuoli antoi toisistaan eriävän tulkinnan. Tuomiot vaihtelivat sakkorangaistuksista kuritushuonerangaistuksiin. Turun katumellakointiin liittyi aatteen paloa, myös halua perinteiseen tapaan rettelöintiin virkavaltaa vastaan viinan voimalla.

Kai Korhonen
Kirjoittaja on Suomen historian tohtorikoulutettava.