Oikomishoidossa käytettävien muovisementtien ongelmia materiaaliopin näkökulmasta

Erika Uusitalo

Hammashoitolassa on koululaisten tarkastuspäivä. Sisään ja ulos hoitolan ovista kävelee erinäköisiä lapsia ja nuoria, suora- sekä vinohampaisia. Toisten hymyä koristaa metallin pilkahdus, joka johtuu oikomiskojeista. Lempilapselle onkin monta nimeä, kuten ”telaketjut” tai ”raudat”. Niin kutsuttujen kiinteiden kojeiden näkyvin osa on usein braketit, jotka kiinnitetään hampaan pintaan muovipohjaisilla kiinnityssementeillä. Kaikki hammaslääkärin paikkauspenkkiin päässeet tietävät, että nykyaikaiset paikkausmuovit kovettuvat sinisen valon avulla. Sama pätee myöskin brakettien kiinnityksessä käytettäviin muovisementteihin. Brakettien huolellinen kiinnittäminen on erityisen tärkeää, sillä muu kojeistus on riippuvainen braketeista, joiden kautta kulkee siirtävät voimat hampaan kruunuun sekä juureen.

Muovisementit koostuvat monomeereista, jotka muodostavat polymeeriketjuja sinisen valon aktivoimana. On näissä sementeissä muitakin kemikaaleja, kuten initiaattoreita ja fillereitä. Kyseessä on siis aikamoinen kemikaalicocktail, joita käytetään kaiken ikäisille potilaille. Syynä valokovetteisten muovisementtien laajaan suosioon on niiden helppokäyttöisyys ja nopeus, jonka vuoksi vanhat menetelmät ovat väistyneet taka-alalle.

Perinteisesti braketit ovat metallisia, ja kuten hyvin tiedetään, ei metalli läpäise valoa. Tästä seuraa ristiriita – jos metalli ei läpäise valoa, miten muovipohjainen sementti voi kovettua? Vastaus on, ettei se täysin kovetukaan. Braketin keskiosaan jää lähes aina hieman kovettumatonta sementtiä, kun reunat ovat yleensä hyvin kovettuneet.

Muovisementin epätäydellisen kovettumisen ongelmana ei ole niinkään brakettien huono pysyvyys, vaan kovettumattoman muovisementin sisältämien monomeerien haitallisuus. Tiesittekö, että liuenneet monomeerit saattavat vaikuttaa estrogeenireseptoreihin, tai aiheuttaa allergisia ihoreaktioita? Vaikka pitoisuudet ovatkin hyvin pieniä, ja syy-seuraus suhteita on vaikea osoittaa, on tutkimus tälläkin saralla tarpeellista.

Erika Uusitalo
Kirjoittaja on hammaslääketieteen tohtorikoulutettava.