Tasapainoilua lujuuden ja hampaan vaurioitumisen välillä

Suurella osalla suomalaisista lapsista ja nuorista on hampaiden oikomisen tarvetta. Erilaisia oikomiskojeita on runsaasti erilaisiin tarpeisiin, mutta ehkä parhaiten tunnetaan ”hammasraudat” eli kiinteät kojeet. Kiinteissä kojeissa hampaisiin liimataan pienet kiinnikkeet eli braketit, joihin kiinnitetään metallinen kaarilanka. Lisäksi kiinteisiin kojeisiin voi kuulua muita osia, kuten jousia ja kumivetoja. Kojeista saatavilla voimilla hampaita voidaan liikutella ja kääntää hammaskaarella.

Braketit kiinnitetään hampaille liimaamalla. Toivottavaa tietenkin olisi, että kiinnike pysyisi paikoillaan koko hoidon ajan, mutta sidos ei kuitenkaan saa olla liian voimakas, jotta oikomishoidon päätyttyä kojeet saadaan helposti ja siististi irti vahingoittamatta hampaita. Tästä johtuen myös kiinnikkeiden ei-toivottua hoidon aikaista irtoamista tapahtuu paljon, mistä aiheutuu ylimääräisiä hammaslääkärikäyntejä, ajan tuhlausta sekä potilaalle että lääkärille ja kustannuksia. Parantamalla brakettien kiinnittymistä näitä voitaisiin ehkäistä.

Tutkimuksessani tavoitteena on eri keinoin parantaa brakettien ja hammaskiilteen välistä sidosta. Braketteja valmistetaan monista eri materiaaleista, terveyskeskuksissa yleensä käytetään perinteisiä metallisia braketteja, mutta markkinoilla on myös vaalean sävysisiä tai läpinäkyviä keraamisia ja muovisia braketteja. Kiinnikkeiden liimaamiseen käytetään muovipohjaisia valokovetteisia liima-aineita, jotka kovettuvat sinisen valon vaikutuksesta. Hampaan pinta esikäsitellään ennen kiinnikkeen liimaamista fosforihapolla ja mahdollisesti myös muilla pintakäsittelyaineilla, jotka parantavat sidosta.

Tutkimuksessa mitataan eri materiaaleista valmistettujen brakettien sidoslujuuksia kiilteeseen erilaisten pintakäsittelyaineiden kanssa, tutkitaan braketin alle asetetun lasikuituverkon vaikutusta valon johtumiseen ja muovin kovettumiseen, sekä arvioidaan mahdollisuutta kovettaa kiinnitysmuovi valottamalla sitä hampaan läpi.  Lisäksi tutkitaan kiinnikkeiden irtoamisen jälkeistä uudelleen kiinnittämistä, ja hampaan hiomisen vaikutusta sidoslujuuteen. Sidos ei kuitenkaan saa olla liian voimakas, jotta hammas ei vaurioituisi, joten näiden eri menetelmien vaikutus hampaan pintarakenteeseen täytyy myös huomioida. Tasapainoilu vahvan sidoksen ja kiilteen vauriotumisen välillä asettaa omat lisähaasteensa tutkimukselle.

Leeni Kilponen
Kirjoittaja on hammaslääketieteen tohtorikoulutettava.