Geeniterapiasta apua vaikeaa sepelvaltimotautia sairastaville potilaille

Osa sepelvaltimotautia sairastavista potilaista ei hoitojen kehittymisestä ja sydänkuolleisuuden vähenemisestä huolimatta saa apua nykyisistä hoidoista. Erityisesti nämä potilaat ovat kohderyhmänä uusien sydänlihaksen uudisverisuonitusta lisäävien hoitojen kehityksessä. Ala on vilkkaan tutkimuksen kohteena ja uusimmat tulokset VEGF-kasvutekijöiden uudisverisuonitusta lisäävistä vaikutuksista ovat lupaavia.

Sydämen vaurioituneen alueen uudisverisuonituksen lisääminen geeniterapian avulla on hoitomuoto, jossa sydämeen annetaan uudisverisuonitusta kiihdyttäviä kasvutekijöitä. Sydänlihaksessa tapahtuu uudisverisuonitusta luonnollisestikin, kun verisuonikasvutekijöiden ilmeneminen lisääntyy hapenpuutteen vaikutuksesta. Sydämen geeniterapian tarkoituksena on kiihdyttää näitä prosesseja, ja parantaa siten sydänlihaksen hapensaantia infarktin jälkeen.

VEGF-perheeseen (engl. Vascular endothelial growth factor) kuuluvien verisuonikasvutekijöiden käyttöä geeninsiiroissa on tutkittu sekä eläinmalleissa että kliinisissä potilaskokeissa. Toistaiseksi tulokset kliinisistä kokeista ovat jääneet kuitenkin laihoiksi johtuen osin potilaiden taudin vaikeudesta ja käytettyjen kasvutekijöiden lyhyestä vaikutusajasta. Hiljattain julkaistut eläinkokeista saadut tulokset samaan kasvutekijäperheeseen kuuluvilla uusilla kasvutekijöillä ovat kuitenkin olleet lupaavia.

Sydämen geenihoitojen yhä kehittyessä myös tarve löytää uusia työkaluja niiden vaikutusten seurantaan kasvaa. Sydänlihaksen verenvirtauksen ja kudoksessa tapahtuvien biologisten prosessien molekyylitason kuvantamiseen voidaan käyttää positroniemissiotomografiaa eli PET-kuvausta. PET on kuvausmenetelmä, jossa potilaalle annetaan suoneen radioaktiivisesti leimattua merkkiainetta. Merkkiaine sitoutuu kudoksessa kohdemolekyyliinsä ja sen radioaktiivinen säteily voidaan havaita PET-kameralla.

Verisuonen sisäpinnan solujen solukalvolla sijaitsevien integriini- eli tarttumisreseptoreiden määrä lisääntyy verisuonten uudismuodostuksen aikana ja niiden molekyylikuvantamista voidaan käyttää uusien verisuonten havaitsemiseen. Integriinien PET-kuvantamisessa voidaan käyttää merkkiaineena integriineihin sitoutuvia RGD-molekyylejä. On kuitenkin vielä epäselvää, soveltuvatko RGD-molekyylit sydämen uudisverisuonitusta lisäävän geeniterapian tutkimiseen ja seurantaan. Omassa väitöskirjatutkimuksessani haluan selvittää RGD-molekyylien käyttökelpoisuutta PET-kuvantamisessa seurattaessa kasvutekijägeenisiirtojen aiheuttamaa uudisverisuonitusta.

Sydän- ja verisuonitautien ilmaantuvuuden vähenemisestä ja hoitojen paranemisesta huolimatta pysyvät ne silti suomalaisten yleisimpänä tappajana. Uusille tehokkaammille hoitomuodoille ja kajoamattomille diagnostisille menetelmille on siis tarvetta.

Maria Grönman
Kirjoittaja on PET-keskuksen tohtorikoulutettava.