Isä muistisairaiden, joka olet taivaassa

Ihmisen hengellisyys ei katoa muistisairauden myötä. Muistisairaus, esimerkiksi Alzheimerin tauti, on vakava, jopa henkeä uhkaava diagnoosi. Muiden kroonisten sairauksien tavoin muistisairaus voi saada ihmisen pohtimaan uudelleen perimmäisiä kysymyksiä elämän tarkoituksesta ja kärsimyksen merkityksestä. Sairastuminen voi vahvistaa ihmisen hengellistä identiteettiä, joka joillain ilmenee uskonnon kautta ja toisilla jonkin maallisemman elämänkatsomuksen kautta. Hengellisyys ei siis käsitteenä viittaa välttämättä uskonnollisuuteen.

Muistisairauden on kuvattu kadottavan ihmisen persoonallisuuden pala palalta ja haihduttavan pois muistot, joiden mukana tutut ihmiset unohtuvat, jopa ne kaikkein rakkaimmat. Vähiten muistisairaudet kuitenkin vaikuttavat ihmisen henkilökohtaisiin mieltymyksiin sekä turvallisuuden ja läheisyyden kokemuksiin. Ihminen säilyy kokonaisena vielä muistisairaanakin ja hänen kokonaisuutensa tukeminen on keskeistä laadukkaassa hoitotyössä, joka saattaa usein kestää jopa vuosia. Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen tuen ohella muistisairas hyötyy myös hengellisten tarpeiden huomioimisesta. Hengellisyyden tukemisen on todettu parantavan ikääntyneiden muistisairaiden elämänlaatua sekä vähentävän yksinäisyyden kokemusta, stressiä ja masennusta.

Olen kartoittanut väitöskirjatutkimuksessani hoitajien kokemuksia ikääntyneiden muistisairaiden hengellisyyden tukemisesta. Hengellisten tarpeiden tunnistaminen on kokeneillekin hoitajille haastavaa silloin, kun potilaiden sanallinen kommunikointi on vaikeutunut muistisairauden etenemisen myötä. On tärkeää, että juuri muistisairaan ihmisen oma tapa ilmentää hengellisyyttä tulee tuetuksi. Hoitajat voivat saada tietoa potilaansa hengellisestä taustasta hänen läheisiltään sekä potilaan hengellisyyteen viittaavien esineiden välityksellä silloin kun ihminen ei enää itse pysty ilmaisemaan toiveitaan ja ajatuksiaan.

Käytännön hoitotyössä monella hoitajalla on kokemuksia muistisairaista potilaista, joiden puhekyky on rajoittunut yhteen tai kahteen sanaan. Kun potilaan vierelle istuu, asettaa hänen kätensä ristiin ja aloittaa hänen kanssaan: “Isä meidän, joka olet taivaassa”, niin tutun rukouksen sanat saattavatkin muistua mieleen. Niissä hetkissä on jotain riemullista, kun muistisairas ihminen saa kokea yhä vielä osaavansa ja muistavansa. Samalla hän voi saada turvaa lapsuudesta asti tutusta tavasta, joka on kantanut elämän vaikeina hetkinä.

Kristiina Toivonen
Sh, vastaava hoitaja, TtM, TtT-opiskelija