Tieteellisten paradigmojen murtamisen vaikeus – tapaus rehevöityminen

Thomas Kuhn pohti aikoinaan tieteellisten paradigmojen, eli voimakkaiden tosina pidettyjen uskomusten, murtamisen vaikeutta. Hän totesi, että tutkijat ovat usein haluttomia muuttamaan käsityksiään tosina pitämistään asioista. Tiede muuttaa suuntaansa vallankumouksenomaisesti vasta silloin, kun nuorempi polvi ottaa vallan uusine ajatuksineen. Näin ollen uusi tutkimustieto ei välttämättä kumuloidu vanhan päälle, vaan vanhat uskomukset pitävät pintansa yllättävän kauan, jarruttaen samalla uudistuksia.

Vesistöjen rehevöitymisen on pitkään uskottu johtuvan paitsi liiallisesta ulkoisesta ravinnekuormituksesta, myös veden pohjaan kertyneiden ravinteiden sisäisestä kuormituksesta. Sisäisen kuormituksen on oletettu olevan riippuvainen happiolosuhteista, niin että hapettomissa olosuhteissa sisäinen kuormitus kasvaa. Loogisesti on päädytty siihen, että hapen lisääminen veden pohjaan vähentäisi sisäistä kuormitusta ja rehevöityneisyyttä.

Uusimman tutkimustiedon mukaan näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Sisäistä kuormitusta tapahtuu nimittäin myös hapellisilla alueilla ja hapettomien alueiden rooli kokonaiskuormituksessa on yleensä pieni.  Lisäksi hapetinlaitteiden käyttö lisää hapen kulutusta vedessä turbulenssin ja lämpötilan nousun vuoksi, eikä hapettamisella näytä olevan positiivista vaikutusta veden laatuun. Hapettamista kuitenkin jatketaan vanhaan malliin, ja sen käyttöä halutaan laajentaa nyt myös Itämereen.

Usko hapen suureen merkitykseen kuormituksen säätelijänä vaikuttaa olevan vielä vahvaa asiantuntijoiden keskuudessa, eikä nopeaa muutosta asenteisiin ole näköpiirissä. Kuhnin mukaan keinoja paradigmamuutoksen nopeuttamiseen on tarjolla vähän, lähinnä tutkijasukupolven vaihtumisen odottaminen. Sitä odotellessa voimme kuitenkin keskittyä siihen, mikä rehevöitymisen torjumisessa on olennaista, eli ulkoisen ravinnekuormituksen vähentämiseen.

Olisi lakattava tarkastelemasta pientä yksityiskohtaa, eli hapen määrää vedessä, ja suunnattava huomio laajempaan systeemiseen kokonaisuuteen, vesistöön valuma-alueineen. Näin huomattaisiin, että maataloudesta, haja-asutuksesta, metsätaloudesta, teollisuuslaitoksista ja jätevedenpuhdistamoilta kulkeutuu vesistöihin jatkuvasti enemmän ravinteita kuin niistä poistuu. Niinpä kaikki tarmo tulisikin suunnata näiden ravinnevirtojen pysäyttämiseen, ja ohjaamiseen sinne missä niitä tarvitaan kasvien kasvattamiseen. Kansainvälisen asiantuntijakyselyn mukaan tulevaisuudessa todennäköisesti näin tapahtuukin.

Nina A. Nygrén
projektitutkija, Futures Studies, Turku School of Economics