”Kuuluin joukkoon!” 1970-luvun taistolaisuuden muistojen tutkimisesta
”Maailma on mielestäni aina tarvinnut pelastamista. Ryhdyin feministiksi alle kouluikäisenä oman päättelyn tuloksena: isä ei tiskannut ja se oli minusta väärin.”
Näin aloittaa nimimerkki Tuula oman muistelunsa nuoruuden aktivismistaan. Tuula muistelee taistolaisuutta, 1970-luvulla kiivaimmillaan ollutta vasemmistoradikaaliksi määriteltyä SKP:n oppositiota ja sen ympärillä toiminutta opiskelija- ja kulttuuriliikettä. Se houkutteli poliittiselle liikkeelle ennennäkemättömän paljon nuorisoa ja erityisesti nuoria naisia, jotka halusivat muutosta.
Taistolaisuus dominoi koko suomalaista 70-luvun kuvaa. Liikkeeseen viitataan edelleen julkisessa keskustelussa, varsinkin vastakkainasettelusta puhuttaessa. Taistolaisuus on jo melko tuttu tutkimusaihe, mutta samalla esimerkiksi liikettä tutkinut professori Kimmo Rentola on todennut siinä olleen jotakin, jota ei pysty järjellä selittämään. Liikkeestä onkin syntynyt melkoinen myytti, jota yritän purkaa ja analysoida väitöskirjassani naisnäkökulman kautta.
Taistolaisuus edustaa aineistossani yhdessä toimimisen riemua ja iloa tasa-arvoisemman maailman puolesta. Solidaarisuuden sekä nuoruuden viattomuuden ja idealismin lisäksi taistolaispuheessa on kuitenkin paljon myös seksistisiä käsitteitä ja ilmauksia.
Väsyksiinkin asti toisteltuja fraaseja on esimerkiksi puhe taistolaisten parhaimmista bileistä ja kauneimmista naisista. Myös joidenkin liikkeen näkyvien hahmojen suorittamaa pöksylähetystä, jossa (yleensä) naisia houkuteltiin flirtin ja seksin avulla mukaan toimintaan, muistelevat monet: ”Varmasti tyttöjä tuli sen voimalla jengiin mukaan”, toteaa eräs.
Minua kiinnostaakin nimenomaan liikkeen sisäinen ristiveto, jossa radikaalius ja vallankumouksellisuus, yhteisöllisyys ja tasa-arvon ajaminen yhdistyi konservatiivisiin sukupuolirooleihin ja hierarkiaan. Naisia ja tyttöjä pyrittiin tietoisesti nostamaan tärkeille paikoille, eduskuntaan saakka, mutta samalla järjestöjen johto pysyi miehisenä ja liikkeen kuva on varsin maskuliininen.
Liikkeen tutkiminen naisnäkökulmasta tuo esiin uutta tietoa ja luo liikkeestä toisenlaisen kuvan. Taistolaisuuden katsominen siinä aktiivisesti toimineiden naisten kautta problematisoi esimerkiksi radikalismin ja yhteiskunnallisen toimimisen sukupuolittuneisuutta.
Taistolaisnaisten muistoja lukiessa nousee esiin monia ajankohtaisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi #MeToo -kampanjan puheenaiheeksi nostama seksuaalinen ahdistelu. Tutkimukseni aineistossa kerrotaan esimerkiksi naisten kohtelemisesta kiertopalkintoina ja pahimmillaan myös seksuaalisesta alistamisesta. Tyypillistä on, että se on aina tapahtunut jollekin toiselle, ei kertojalle itselleen. Kyseessä on arka ja kipeä aihe, josta voi olla vaikea puhua, mutta samalla #MeToo-kampanja madaltaa tätä kynnystä.
Tutkimuksessani on kuitenkin otettava huomioon myös tutkimuseettiset kysymykset: miten käsitellä kiistanalaisia tai arkaluontoisiakin asioista tutkimuksessa? Aina vaikeina hetkinä yritän muistaa, ettei historiantutkijan ole tarkoitus etsiä menneisyydestä skandaaleja, vaan ymmärtää. Sen kautta toivon tavoittavani jotain, joka auttaa meitä ymmärtämään myös nykyään ajankohtaista radikalismia sekä sukupuolittuneita käytäntöjä yhteiskunnallisessa toiminnassa.
Liisa Lalu
Kirjoittaja on kulttuurihistorian tohtorikoulutettava.
Kuva: Tiedonantaja, Kansan Arkisto