Autopia

Auto, tämä voimaa, vapautta ja ylellisyyttä tihkuva liikkumisväline on kautta autoilun pitkän historian nimetty testosteronia ja ylevyyttä uhkuen kuten Ford Mustang, Kia Sportage ja Subaru Legacy. Yhtä lailla on nimeäminen ollut sulavaa myös käytännöllisyyden, futurismin sekä hölynpölyn saralla niin kuin Nissan Compact, Volkswagen Arteon ja Huyndai Veloster. Mutta mitä jos nimeäisimme kulkupelimme hiukan todenmukaisemmin kuten Skoda Astma, Jeep Cancer tai Honda Poison, niin olisiko mielleyhtymä tähän ilmanpilaajaan yhtä positiivisen voimakas?

Mutta eihän Suomessa liikennepäästöt ole niin iso ongelma kuin maailman miljoonakaupungeissa. Miksi tutkin kaiken maailman pienhiukkasia, joita ei edes Suomessa oikeasti tunnu esiintyvän? Liikennemäärämme ei ehkä ole niin valtava kuin muualla, mutta kyllä tämä meidänkin liikenteemme vapauttama pienhiukkasten määrä valitettavasti näkyy ja tuntuu. Lisäksi tutkimusmenetelmämme on innovatiivinen ja kaiken kukkuraksi vieläpä erittäin kustannustehokas.

Kaupunkimme yksi likaisimmista kohdista on Aninkaistenmäki, missä esimerkiksi bariumia, kuparia, mangaania, sinkkiä ja titaania on kertynyt marras-joulukuun välisenä aikana häkellyttävän paljon. Liikennöidympien ruuhkaväylien liikennevaloristeyksien tuntumasta löydämme näiden samojen myrkyllisten alkuaineiden lisäksi myös monia muita. Tämä mukavuuden ja henkilökohtaisen tilan liikkuva kupla on ehkä nykypäivän individualismin välttämätön kiteytymä, mutta sillä on hintansa, eikä ongelma ole pelkästään paikallinen vaan globaali.

Pienhiukkaset luokitellaan koon mukaan (PM₁₀) alle 10 mikrometrin ja (PM_2,5) alle 2,5 mikrometrin hiukkasiin, joista jälkimmäinen on haitallisin, sillä se pystyy siirtymään verenkiertoon hengitysteitse. Pienhiukkasten haitallisuutta lisää myös se, että myrkylliset raskasmetallit pystyvät sitoutumaan niiden rakenteeseen.

Maapallon väestöstä 90 % hengittää ilmaa, jossa ylittyvät WHO:n asettamat raja-arvot. Euroopan ympäristöviraston (EEA) mukaan EU:n kaupunkiväestöstä 88 % altistuu WHO:n raja-arvoja ylittäville pienhiukkaspitoisuuksille. Pienhiukkaset aiheuttavat 3 miljoonaa kuolemaa ja 85 miljoonaa pysyvää vammautumista vuosittain. Pienhiukkasten aiheuttamat astma, keuhkoahtauma, sydän- ja verisuonitautien sekä syöpien määrät ovat vuosikymmenien saatossa valitettavasti vain lisääntyneet.

Maailma sekä Turkumme on muuttunut hurjasti, sillä 1950-luvun kävely- ja pyöräilykulttuurin kulta-ajasta muutuimme kolmessakymmenessä vuodessa kaupungiksi, joka suunniteltiin autoilun ehdoilla.  Eikä nykyisin ole ihmeellistä, että jalankulkijat ja pyöräilijät aiheuttavat autoilijoissa jopa suuttumusta. Eikö asian pitäisi olla ihan toisin päin? Miksi keskitymme sijoittamaan autoiluun ja rakentamaan pakkomielteisesti parkkihalleja, joiden tulevaisuus ja näköalattomuus vaikuttavat yhtä tyhjiltä kuin nykypäivän poliitikon vaalilupaus?

Voisimme oikeasti olla rohkeita ja katsoa kauas tulevaisuuteen ja pyhittää keskusta puhtaalle ilmalle. Autoton ydinkeskusta, joka ulottuisi Aurajoen, Humalistonkadun, Puutarhakadun/Maariankadun ja Aninkaistenkadun väliselle alueelle olisi rohkea suunnannäyttö tulevaisuuden vihreämmästä kaupungista. Alkukiukun laannuttua voisi lopputulema sittenkin olla positiivinen niin kuin aikoinaan kävi tupakkalain kanssa. Tupakoinnin kieltäminen julkisissa sisätiloissa koettiin hyväksi asiaksi jopa itse tupakoitsijoiden puolesta, joten miksi ei kävisi samoin myös autottoman ydinkeskustan suhteen.

Turku on kaunis kaupunki kävellä ja pyöräillä, kunpa vain se autoilijoiden tupruttelu saataisiin siirrettyä keskustasta pois.

Jukka Limo

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Turun yliopiston Maantieteen ja geologian laitoksella.