Miten uusiutuvia energioita edistetään?

Uusiutuvien energioiden käyttöä halutaan lisätä nopeasti. Julkisella hallinnolla ja sen harjoittamalla energiapolitiikalla on tässä kahtalainen rooli. Tavoitteena on paitsi uusiutuvan energian lisääminen myös laatu, eli järjestelmien toimivuus, tehokkuus ja ympäristöystävällisyys.

Minkälaisella energiapolitiikalla tavoitteisiin kannattaa pyrkiä? Pitäisikö markkinoille ohjata julkista rahaa investointi- tai tuotekehitystukina, vai kenties panostaa koulutukseen ja tiedottamiseen? Väitöskirjatyössäni olen saanut uusia näkökulmia näihin kysymyksiin maalämpöalan kokemusten kautta.

Maalämpöala lähti Suomessa ensimmäisen kerran kasvuun 1970-luvun energiakriisien myötä, mutta 1980-luvulla myynti hiipui yli kymmeneksi vuodeksi. 1990-luvun puolivälin jälkeen alkoi uusi nousu, ja nykyään jo yli puoleen uusista omakotitaloista asennetaan maalämpö. Alaa on tuettu julkisin varoin sekä 1970- että 1990-luvulla, jolloin valtio rahoitti tutkimushankkeita. 2000-luvulla sähkö- tai öljylämmityksestä maalämpöön siirtyville on maksettu joinain vuosina suoraa tukea.

Erilaisilla politiikkatoimilla saavutetaan erilaisia tavoitteita. Investointitukien avulla julkinen valta ilmaisee hyväksyntänsä ja ohjaa resursseja alalle. Kysyntä kasvaa kuten haluttiinkin, mutta miten käy laadun? Tukiohjelman suunnittelu laatua edistäväksi edellyttää perusteellista suunnittelua. Minimivaatimus on, että asentajien koulutus, asennusliikkeiden sertifioinnit ja järjestelmien laatunormit sisällytetään tukiehtoihin. Samoin tukiohjelman pitkäjänteisyys ja hakuajat pitää harkita huolella.

Maalämpöalan kokemus 2000-luvun suorista asennustuista oli tämä: Tukiohjelman jatkosta päätettiin vuosi kerrallaan ja hakuaika oli kerran vuodessa, mikä aiheutti voimakkaan kysyntäpiikin. Muun osan vuodesta asiakkaat odottivat seuraavan vuoden mahdollisia tukia ja asennusliikkeet asiakkaita. Kysyntäpiikkien myötä alalle tarvittiin kuitenkin lisää asentajia, joille tukiohjelma ei asettanut pätevyysvaatimuksia. Kun asennuksillekaan ei ollut laatunormeja, puutteita asennuksissa ilmeni. Tästä oli haittaa sekä asiakkaille, vastuullisesti toimiville yrittäjille, että ympäristölle, kun tavoiteltua uusiutuvan energian määrää ei kaikissa tapauksissa saavutettu. Tukiohjelman päätyttyä kysyntä laski ja alalle jäi ylikapasiteettia. Se johti ankaraan hintakilpailuun, mikä vaikeutti edelleen laatuun panostamista.

Ongelmallisia kokemuksia maalämpöjärjestelmien tukiohjelmista on esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. Investointitukien ehtoja ja hakuaikoja voidaan toki kehittää huolellisella suunnittelulla. Pitkäjänteisyys sen sijaan on tukiohjelmien kompastuskivi, sillä valtioiden on mahdotonta sitoutua kalliisiin ohjelmiin vuosiksi kerrallaan.

Mihin julkiset varat sitten kannattaisi käyttää? Laatu kehittyy tutkimuksen, tuotekehityksen ja ammattilaisten koulutuksen avulla. On myös tutkimusnäyttöä siitä, että kustannustehokkaimmin energiajärjestelmiä kehitetään katalyyttisillä toimilla. Näitä ovat muun muassa tiedon jakaminen ja kontrolloitujen kokeilujen mahdollistaminen. Esimerkiksi Sveitsissä maalämmön yleistymistä on edistetty suuntaamalla rahoitusta koulutuksen ja laadun kehittämiseen sekä tiedon jakamiseen suurelle yleisölle.

Uusiutuvia energioita edistävän energiapolitiikan suunnittelussa on siis huomioitava monia näkökulmia. Valittujen toimien vaikutusten ja tehokkuuden seuranta on myös olennaista, jotta tarvittavat korjausliikkeet saadaan tehtyä nopeasti.

Pirjo Majuri

Kirjoittaja on ympäristötieteen väitöskirjatutkija Turun yliopiston biologian laitoksella, ja on työskennellyt maalämpöalan yrityksessä.