Kumman hoitaminen on tärkeämpää: sairauksien vai terveyden?

Istun päivystyksessä. Tällä kertaa en hoida potilaita lääkärinä, vaan odotan vastausta oman jalan kuvauksesta. Eilen kaikki oli kunnossa, mutta hetkessä tilanne voi muuttua. Tuleeko minusta nyt sairas, vajaakuntoinen? Pystynkö jatkamaan normaalia elämää?

Silmänräpäyksessä tapahtunut kaatuminen vei minut terveyden kannalta keskeisten kysymysten äärelle, joita oma tutkimuksenikin on nostanut esille.  Mitä on terveys? Mistä se muodostuu? Mikä on sairauden merkitys?

Filosofinen keskustelu terveydestä, sairaudesta ja niihin vaikuttavista tekijöistä on käynyt vilkkaana. Biomedisiininen lääketiede antaa vastauksia spesifien tautien syntymismekanismeihin ja hoitoon. Se näkee sairauden normaalin tilan järkkymisenä. Ihmisen kokemuksilla ja ympäristön vaikutuksilla ei perinteisesti katsota olevan merkitystä. Humanistinen näkökulma taas ottaa huomioon myös sosiaalisen ja kulttuurisen viitekehyksen, mutta ei anna yhtä selviä vastauksia kuin lääketiede.

Toisen maailmansodan jälkeen maailman terveysjärjestö WHO määritteli terveyden täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi eikä vain sairauksien puuttumiseksi, kuten aikaisemmin oli pääasiassa ajateltu. Tätäkin määritelmää on kritisoitu muun muassa epärealistisuutensa takia. Terveyden dynaamisuutta on korostettu. Terveys on jotain, joka mahdollistaa mielekkään ja tavoitteellisen elämän.

Toisen maailmansodan jäljet ihmisissä saivat myös amerikkalaisen Aaron Antonovskyn pohtimaan, miksi jotkut selviävät kovista kokemuksistaan paremmin kuin toiset. Hän käänsi 1970-luvulla perinteisen sairauksiin keskittyvän ajattelun toisin päin. Hänen mielestään sairaudet ja kärsimys eivät ole poikkeustila: ne ovat normaali osa tavallista elämää. Tärkeämpää on miettiä, miten terveyttä voi lisätä kärsimystäkin sisältävän elämän keskellä. Antonovskyn salutogeneesin teoria herättää pohtimaan nykyäänkin tärkeää kysymystä. Kumpaan keskitymme enemmän niin yhteiskunnassa kuin omassa elämässämme: sairauden vai terveyden ajatteluun?

Yksilön kannalta sairaus saa aikaan epävarmuuden tilan. Siitä halutaan mahdollisimman nopeasti eroon, jotta normaali elämä voisi jatkua. Sairauksien hyvä hoito on toki mielekästä. Hyvät elämäntavat ja lääkkeiden tarkoituksenmukainen käyttö ovat keskeisiä sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Siinä terveydenhuoltomme onkin edistyksellinen.

Sairauksiin keskittyvä biomedisiininen ajattelu lääketieteen lähtökohtana on luultavasti kuitenkin yhtenä syynä Amerikassa esille nostettuun, mutta varmasti myös meillä ajankohtaiseen, hoidon laadun kriisiytymiseen (Quality-of-care crisis). Potilaiden kokemus siitä, että he eivät tule kohdatuiksi tarpeidensa mukaan, on johtanut lisääntyvään tyytymättömyyteen terveydenhuoltoa kohtaan. Siinä lienee myös yksi suuri syy vaihtoehtoisten hoitomuotojen suosiolle. Toisaalta terveydenhuollossakin on herätty tiedostamaan potilaan kokemuksen tärkeys sekä potilaan voimaannuttamisen mahdollisuudet. Silti vastaukset haetaan usein biomedisiinisestä ajattelusta, joka lähestyy ilmiöitä ensisijaisesti sairauksien näkökulmasta.

Jääkö terveysajattelu siis sairauksien jalkoihin? Realistisesti ajateltuna sairaudet ovat väistämättömiä ja osa tavallista elämää. Ehkä ne myös muistuttavat terveydestä, jonka ajattelemisen helposti unohdamme. Ehkä sairauksiin voisi suhtautua aavistuksen armollisemmin ja keskittyä ainakin yhtä paljon siihen, mikä edistää niin mielen kuin kehon hyvinvointia. Monia sairauksia saatettaisiin välttääkin näin.

Jalkani todettiin murtuneeksi. Sain siteen ja kepit. Jäinkö kaipaamaan jotain? Tavallaan olisi tuntunut hyvältä, että diagnoosinkin jälkeen joku olisi ollut kiinnostunut voinnistani. Biomedisiinisestä näkökulmasta tarvetta seurannalle ei kuitenkaan ollut, eikä se kustannustehokasta olisi ollutkaan. Elämä jatkuu lähes normaalina. Pieniä muokkauksia arkeen tulee, mutta silti pystyn tavoittelemaan samoja asioita kuin ennen. Terveyttä siis on, vaikka myös sairautta. Tästä murtumasta tulee osa tämän vuoden tarinaa, jossa toivon kuitenkin terveyden olevan tärkeämmässä asemassa.

Säde Stenlund

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava, joka tutkii väitöskirjassaan elämäntapojen ja elämäntyytyväisyyden yhteyttä.