Yli sadan vuoden takaisen leikkikoulun toiminnasta mallia koulukiusaamisen ehkäisemiseen

Yleisin syy mielenterveysongelmien ilmestymiseen nuorilla on Duodecimin mukaan koulukiusaaminen. Ympäristö, jossa lapset viettävät suuren osan elämästään ja jonka tehtävänä on antaa heille valmiudet selviytyä aikuisiästä, on pahasti vääristynyt. MLL:n kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa opettajista kokee kiusaamiseen puuttumisen vaikeaksi. KiVa Koulu -ohjelman keinoin on pyritty puuttumaan koulukiusaamiseen, mutta vanhempana koen sen enemmän formalistiseksi, ja lisäksi se ei ennaltaehkäise ongelmaa.

Nykykoulussa erilaisuutta ei suvaita, lapsen hätää ei huomioida ja vastuu siirretään suoraan sosiaali- ja terveysviranomaisille. Mielenterveyden erikoissairaanhoito sinetöi loppujen lopuksi lapsen kohtalon laittamalla leiman – diagnoosin, jonka kanssa on erittäin haastavaa päästä elämässä eteenpäin. Kun syntyvyys Suomessa laskee vuosi vuodelta, jokainen lapsi on kullanarvoinen. Siksi asialle täytyy tehdä jotain ja mahdollisimman pian.

Ratkaisu tähän ongelmaan voisi löytyä ainutlaatuisen leikkikoulun toiminnasta, jonka perusti 8-vuotias poika Ali Ahola Etelä-Inkerin Vyritsassa vuonna 1908. Hän ja muut luokkakaverit innostuivat Iso-Marian opettajan työstä ja päättivät opettaa ja kasvattaa lukutaidottomat köyhät lapset rakkaudella ja oikeudenmukaisuudella.

Näin kirjoitti Aleksanteri Ahola-Valo Koulupojan päiväkirjassaan:

”…olemme kaikki tovereita ja vain ystäviä. Ei ole oikeuksiltaan ylempiä ja alempia, on vain ikäeroja…koulussamme ei saa käyttää kiroilemista tai uhkasanoja, ei tappelua tai pienempien kiusaamista. Vanhempien on nuorempia autettava ja vertaisinaan kunnioitettava. Meillä on kaikki ME, niin oppilaat kuin opettajat ja alamme toinen toistamme kasvattaa ja yhdessä oppia ei vaan lukemaan ja kirjoittamaan, vaan tulemme pitämään pääoppiaineena jalouteen kasvattamista ja hyvää käytöstä…”

Olisi hyvä saada jokaiseen kouluun näitä sanoja kultaiseksi säännöksi. Ahola-Valon mukaan leikkikoulun tehokkuus ja toimivuus johtuivat kolmesta lähtökohdasta:

1. Kasvattava valistusopetus elämästä, terveydestä, käytöksestä jne.
2. Opettajiksi valmistuvien oppituntien seuranta ja siitä keskusteleminen
3. Vanhempien valistus

Oppitunnit järjestettiin kolmikerroksiseksi: oppilaat istuivat ensimmäisissä penkki- ja pulpettiriveissä, heidän takanaan toisena ryhmänä istuivat opettajaksi valmistuvat, jotka tarkkailivat opetusta ja tekivät muistiinpanoja, kolmantena ryhmänä halutessaan saivat olla lasten vanhemmat, jotta he ymmärtäisivät lapsia paremmin.

Valistustunnilla käsiteltiin erilaisia aiheita maailmankatsomuksesta bakteereihin: mistä on syntynyt maailmaan epätasa-arvo, minkälainen on koulu ja kasvatus tulevaisuudessa, miten käyttäydytään kotona, koulussa ja vieraisilla, miten voimakkaan on autettava heikompaa, tarkoittaako puhtaus terveyttä.

Riittääkö nykykoulussa kasvatusta, yhteisyyttä, auttamista, ystävyyttä, vai kiinnostavatko pelkästään pisteet? Opetussuunnitelmassa ainekeskeisyys täytyy vaihtaa monipuolisempaan suuntaan, joka antaa lapsille myös elämän taidon opetuksen. Opettajien täytyy panostaa kannustavaan, kasvatukselliseen opetukseen ja korostaa aina oppilaiden vahvuuksia eikä etsiä vikoja ja diagnoosia. Jokainen lapsi on jossain lahjakas! Sähköinen järjestelmä ei riitä ylläpitämään yhteistyötä vanhempien kanssa, joten normaalioloissa täytyisi pyrkiä tapaamisiin valistusta ja yhdessäoloa varten. Siitä me voimme oppia yli sadan vuoden takaisen leikkikoulun toiminnasta.

Olga Ruoho

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava, joka tutkii väitöskirjassaan A. Ahola-Valon elämäntyötä.