Teemavuoden logo, tekstissä lukee: "Tutkitun tiedon teemavuosi 2021"

Elävää tiedettä -kurssi ja blogi mukana tutkitun tiedon teemavuodessa

Vuosi 2021 on tutkitun tiedon teemavuosi. Turun yliopisto on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan koordinoimassa hankkeessa, johon osallistuu laaja joukko toteuttajatahoja.

Teemavuoden kohderyhmänä ovat kaikki kansalaiset, päättäjät ja elinkeinoelämä. Erityisenä kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, joiden toivotaan saavan teemavuodesta luovuutta, innostusta ja uskoa tulevaisuuteen.

Turun yliopistosta teemavuoden ohjelmaan kuuluu useita tapahtumia ja tekoja. Yhtenä näistä teemavuoden viralliseen ohjelmaan kuuluu Elävää tiedettä -tiedeviestintäkurssi ja blogi.

Vuodesta 2016 järjestetty Turun yliopiston tohtorikoulutettaville suunnattu kurssi tarjoaa valmiuksia tiedeviestintään. Tutkijakoulu UTUGSin ja yliopiston viestinnän järjestämällä kurssilla luennoi tieteen yleistajuistajia, vaikuttavuuden asiantuntijoita ja median edustajia. Kurssilaiset laativat yleistajuisen blogipostauksen tutkimusaiheestaan. Uusi blogipostauskausi käynnistyy tässä blogissa alkuvuonna 2021.

Lue lisää tutkitun tiedon teemavuodesta osoitteessa: https://tutkittutieto.fi/