Luontodokumentit eivät voi enää vältellä ympäristön muutosta

Meressä ui yksinäinen jääkarhu ja ympärillä avautuu sula meri. Kamera vetäytyy kauemmaksi ja jääkarhu näkyy kuvassa enää pienenä valkoisena pisteenä. Eläin jatkaa uimistaan kohti etäällä siintävää pientä jäälauttaa. Kohtaus on Netflixin luontodokumenttisarjasta Our planet: Uskomaton planeettamme vuodelta 2019.

Kuvasto yksinäisistä, avoimen meren ympäröimistä jääkarhuista on katsojille jo varsin tuttua, jopa kliseistä. Luontodokumentit ovat kuitenkin alkaneet ottaa kantaa ympäristökysymyksiin ja ihmisen vaikutuksiin luontoon huomattavasti laajemmin kuin aiemmin.

Luontodokumenttien on nähty perinteisesti juuttuneen tietynlaiseen vanhaan ekologiaan, joka esittää luonnon muuttumattomana, tasapainoisena ja  kunnioitusta herättävänä (Chris 2006; Smaill 2017). Suuren tuotantoarvon omaavat luontodokumentit ovat rajanneet ihmisen ja teknologian luonnon ulkopuolelle, antaen näin ymmärtää, että on olemassa kulttuurista ja ihmisen toimista erillinen, koskematon luonto.

Suurella tuotantoarvolla varustettuja dokumenttisarjoja on kutsuttu ns. blue chip -dokumenteiksi, joissa ihmiset ja asumukset on rajattu pois kuvista ja ympäristöpoliittiset teemat ovat hyvin marginaalisia. Sen sijaan keskiössä on eläinten käyttäytyminen ja sen tarinallistaminen. Yleensä tällaisissa dokumenteissa on dramatisoitu narratiivi, joka käsittelee megafaunoja eli suuria nisäkkäitä ja muita helposti samastuttavia lajeja. Blue chip -dokumenteissa on taustakertoja ja historiallisia viittauksia kaihdetaan, jotta dokumentit kestävät aikaa paremmin ja ovat kierrätettävissä televisiossa vuodesta toiseen kansainvälisillä markkinoilla.

Luontodokumentit ovat kuitenkin alkaneet 2000-luvulla ottaa enenevissä määrin kantaa ympäristökysymyksiin ja lajien häviämiseen. Luontodokumentit tuovat esiin ympäristöpoliittisia teemoja, reflektoivat asenteita ympäristöä ja eläimiä kohtaan sekä samalla tuottavat niistä tietoa. Erityisesti BBC:n sarjat  ovat 2000-luvun lopulla ottaneet uuden paradigman, jossa luonto nähdään muuttuvana (esim. Richards 2013).

David Attenborough’n kolmiosainen The State of the Planet (2000) oli ensimmäinen luontodokumenttisarja, joka käsitteli kattavasti ympäristöteemoja. Samoin The Truth about Climate Change (2006), Saving Planet Earth (2007) sekä vuonna 2011 ilmestynyt Jäinen planeetta olivat suuren tuotantoarvon omaavia populaareja dokumenttisarjoja, jotka käsittelivät ympäristökysymyksiä. (Richards 2013). Esimerkiksi Jäisessä planeetassa tuodaan esiin ekologisia suhteita ihmisen ja ei-inhimillisen maailmojen välillä sekä tunnustetaan ympäristöpolitiikan olemassa olo. Netflixin Our Planet –sarja vetoaa vielä voimakkaammin katsojiin ja pyytää suoraan muuttamaan kulutustottumuksia.

Vaikka jääkarhut ovat edelleen ilmastonlämpenemisen symboleita, on maapallolla tapahtuvaa muutosta alettu käsittelemään monipuolisemmin myös luontodokumenteissa, eikä luontoa enää nähdä muuttumattomana ja ihmisen toimista erillisenä.

Heidi Mikkola

Kirjoittaja on mediatutkimuksen tohtorikoulutettava, joka tutkii väitöskirjassaan ihmisen, eläimen, ympäristön ja teknologian suhteita luontodokumenteissa.

Lähteet:

Bousé, Derek. 2000. Wildlife Films. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.

Chris, Cynthia. 2006. Watching Wildlife Minneapolis: University of Minnesota Press.

Richards, Morgan. 2013. “Greening Wildlife Documentary” in Environmental Conflict and the Media, ed. Lester, Libby & Hutchins, Brett. New York: Peter Lang.

Smaill, Belinda. 2017. Regarding Life. Animals and the Documentary Moving Image. Albany: State University of New York Press.