Läheisyyttä ennen ja nyt – 1800-luvun ystävyyden kulttuurihistorian jäljillä

Ystävyys määrittää ihmiselämää lävistäen sen läsnäolollaan sekä arjessa että juhlassa. Kukapa meistä ei olisikaan iloinnut ystäviensä seurasta tai tuntenut syvää alakuloa ennen niin eloisan ystävyyssuhteen hiivuttua? Janoamme läheisyyttä ja molemminpuolista ymmärrystä. Näiden tarpeiden syvyys ei voisi olla ilmeisempää kuin näinä koronapandemian aikoina. Eri puolilla maailmaa ihmiset ovat tulleet tietoisiksi ihmiskontakteistaan aivan ennenkokemattomalla tavalla. Eristäytyneisyys on aiheuttanut yksinäisyyttä, jota sosiaalinen mediakaan ei voi täysin kukistaa.

Läheisyydentarve ei luonnollisesti ole mikään uusi ilmiö, vaan se on koskettanut ihmisiä läpi kirjoitetun historiamme. Tästä huolimatta ystävyyden historiantutkimus on saanut kunnolla tuulta siipiensä alle vasta aivan viime vuosikymmeninä. Perinteisempää sotiin ja muihin suuriin yhteiskunnallisiin mullistuksiin keskittynyttä historiantutkimusta aihe ei ole suuremmin kiinnostanut. Kaiken lisäksi ystävyyden teema on jäänyt paljolti romanttisen rakkauden ja perheen tutkimuksen jalkoihin.

Tutkimallani aikakaudella eli Suomen 1800-luvulla ystävyys oli mitä tärkein asia, johon liittyi suuria tunteita. Tosiystävyys koettiin arvokkaaksi – Jumalan lahjaksi ja suureksi rikkaudeksi, josta viisas tiesi pitää tiukoin kiinni. Ystävyyden määrittely sai ihmisten aivosolut hurisemaan ja kynät rapisemaan paperia vasten. Koko vuosisadan ajan aihe oli yleinen pohdinnan kohde sekä sanomalehdissä että kaunokirjallisuudessa. Kunnollisten ystävien valitseminen oli keskeinen huolenaihe, sillä tiedettiinhän ystävillä olevan vahva vaikutus yksilön moraaliseen kehitykseen.

Ystävyyden jälkiä löytyy kaikenlaisista teksteistä, joissa ihmiset kertovat elämästään. Näitä ovat esimerkiksi päiväkirjat ja muistelmat. Oman väitöskirjatutkimukseni kannalta oleellisimpia ovat kirjeet, joita sivistyneistön ruotsinkieliset naiset kirjoittivat ystävättärilleen 1860–1870-lukujen Suomessa.

Useimmat tutkimistani naisista käyttivät hyväkseen vuosisadan loppupuolen nopeaa yhteiskunnallista muutosta, joka toi ylempien luokkien naisille uusia koulutus- ja työmahdollisuuksia. Näille naisille naimisiinmeno ei ollut enää itsestäänselvyys ja monet heistä työskentelivät itse leipänsä eteen. Perheetön ja itsellinen elämä korosti naistenvälisen ystävyyden merkitystä. Palkkatyön varjopuolena oli kuitenkin se, että töiden perässä oli muutettava tuntemattomille seuduille, eroon ystävistä. Tällaisissa tilanteissa kirjeenvaihto oli elintärkeää suhteiden säilymisen kannalta.

Ajalle tyypilliset ystävysten väliset kirjeet olivat usein ilmaisultaan korkean tunteikkaita, nykylukijan silmiin jopa ylitsepursuvan romanttisia. Tavoitteenani on päästä näiden kirjeiden kautta kiinni niihin keinoihin, joilla sivistyneistön naiset loivat ja ylläpitivät ystävyyttä. Samalla esille nousevat ajalle tyypilliset ystävyysideaalit ja -aatteet sekä ystävyyden käytännöt.

Miira Vuoksenranta

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava kulttuurihistorian oppiaineessa. Hän tutkii väitöskirjassaan naisten välisen ystävyyden historiaa 1800-luvun loppupuolen Suomessa.

Kuva: Kolme naista lähdössä soutelemaan mahdollisesti Kaivopuiston rannasta. Kuvaaja: Tuntematon, Helsingin kaupunginmuseo