Yksinäinen ei ole aina yksin

Kaveriporukan mukana leffaillassa ja silti yksinäinen, onko se edes mahdollista? On helppo ajatella, että henkilön yksinäisyyden voisi päätellä hänen ystäviensä tai läheistensä lukumäärän perusteella. Näin ajatellen yksinäiset voisi tunnistaa siitä, miten paljon heillä on kavereita tai työtovereita ympärillään, miten usein he näkevät perhettään tai kokoontuvat ystävien kanssa illanviettoon.

Entä voiko yksin oleminen joskus olla myös positiivinen kokemus? Esimerkiksi pienten lasten vanhemmat varmasti tunnistavat sen epätoivon hetken, kun haluaisi käydä suihkussa tai ruokakaupassa yksin ilman että joku roikkuu ovenkahvassa tai lahkeessa kyselemässä, milloin olet taas käytettävissä. Yksin oleminen voi siis olla myös myönteinen, toivottu tila eikä sen voi suoraan päätellä aiheuttavan yksinäisyyden tunteita.

Tieteellisessä keskustelussa yksinäisyyden määrittelyssä keskeistä ei olekaan kavereiden tai päivittäisten sosiaalisten kontaktien lukumäärä. Määrän sijaan silloin painotetaan laatua: henkilön omaa kokemusta ja omia tunteita sosiaalisiin suhteisiinsa liittyen. Kun koemme tyytymättömyyttä olemassa oleviin sosiaalisiin suhteisiimme (joko niitä on yksinkertaisesti liian vähän ja/tai sitten ne eivät ole laadultaan toiveidemme mukaisia) ja olemme siksi surullisia, pettyneitä tai kenties ahdistuneita, koemme yksinäisyyttä. Määritelmän mukaan yksinäisyys on aina voimakkaan negatiivinen ihmisen sisäinen tunnetila, jota emme voi päätellä (ainakaan ainoastaan) ulkoisista vihjeistä.

Tästä syystä myös yksinäisyyteen puuttuminen on vaikeaa: on hankala auttaa, ellei tiedä, kuka apua tarvitsee. Yksinäisyyteen, kuten muihinkin psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmiin, liittyvät usein myös häpeä ja pelko leimautumisesta. Me ihmiset emme halua kertoa yksinäisyyteen liittyvistä kielteisistä tuntemuksistamme koska pelkäämme, miten toiset suhtautuvat meihin sen jälkeen. Ja koska toisia katsomalla ei voi nähdä heidän mielenliikkeitään, emme myöskään saa ääntämme kuuluviin ja tunteitamme näkyviksi, ellemme itse uskalla niistä kertoa.

Jokainen meistä voi kuitenkin tehdä pieniä tekoja arjessaan ja siten omalla tavallaan auttaa yksinäisyyden vähentämisessä sekä yhteisöllisyyden lisäämisessä. Syksyllä 2020 Turussa alkanut Tykkää turkulaisesta! -kampanja ja vuoden 2019 aikana perustettu Lähde-liike kannustavat kaikkia yksinäisyyden vastaisiin tekoihin. Pienetkin teot auttavat: pysähdy hetkeksi juttelemaan naapurille, soita sukulaiselle tai kutsu kaveri seuraksi lenkkipolulle. Kysy toisilta, mitä heille kuuluu ja keskity erityisesti kuuntelemaan, mitä he vastaavat.

Venla Panula

Kirjoittaja on opettajankoulutuslaitoksen väitöskirjatutkija. Tutkimustyössään hän keskittyy etsimään ratkaisuja sekä nuorten että aikuisten kokemaan yksinäisyyteen, masennusoireiluun ja sosiaalisissa tilanteissa koettavaan ahdistuneisuuteen.