Miehistä ja hiiristä

Sukupuoli ei ole yksinkertainen asia, koska kehitys alkiosta aikuiseksi on monihaarainen polku. Biologisen sukupuolen kannalta ei yleisen käsityksen vastaisesti pelkkä y-kromosomi riitä tekemään miestä, vaikka yksi sen sisältämä geeni laukaiseekin (toimiessaan) prosessin. Lopputulos sekä jalkojen välissä että pään sisällä syntyy vaiheittain, lukuisten geenien, hormonien ja solutyyppien yhteisvaikutuksesta. Tämä havainnollistuu parhaiten, kun jossain vaiheessa jokin poikkeaa suunnitelmasta.

Yksi mahdollinen häiriötekijä on geenivirheestä johtuva hydroksisteroidi-(17β)-dehydrogenaasi-entsyymin (tuttavallisemmin HSD17B3:n) puutos. Tällöin sikiön kehitys on jo edennyt pitkälle, ja tarpeen olisi seuraavaksi testosteroni, jota valmistaa moniportainen prosessi. Ongelmia tulee kuitenkin tuotantolinjan viimeisessä vaiheessa: HSD17B3:n puuttuessa kives ei saa muunnettua androstenedionia testosteroniksi tarpeelliseen tahtiin.

Ilman testosteronia sekä sen johdannaisia miespuoliset ulkoiset ominaisuudet eivät kehity sikiöaikana, ja onkin melko tavanomaista, että lapset synnyttyään kasvatetaan tyttöinä. Murrosiässä kuitenkin testosteronituotanto aktivoituu yllättäen, johtaen tyypillisiin poikien murrosiän merkkeihin. Edessä on valinta: poistattaa piilevät kivekset ja jatkaa elämää siinä sukupuoli-identiteetissä johon on kasvanut, tai korjata ulkoinen sukupuoli mieheksi, jos se tuntuu oikeammalta.

HSD17B3-puutos on melko harvinainen tila, joten sen syissä ja seurauksissa on useita avoimia kysymyksiä. Mitkä ovat kehityshäiriön tarkat mekanismit? Mistä testosteronia kuitenkin tulee, vaikka pääasiallinen valmistusreitti on tukossa? Potilaiden kannalta olisi erityisesti kiinnostavaa tietää, onko HSD17B3-puutoksella sellaisia pitemmän ajan seurauksia, joihin nykyinen hoito ei vastaa.

Biolääketieteessä on tyypillistä selvittää tämänkaltaisia kysymyksiä käyttäen mallina eläimiä, erityisesti geenimuunneltuja hiiriä. Niinpä omakin tutkimuksemme keskittyy hiirilinjaan, jonka HSD17B3 ei toimi. Tähän mennessä olemme jo havainneet, että nämä hiiret mallintavat hormonaalisesti hyvin ihmisten vastaavaa tilaa ja tämän pohjalta valinneet seuraavat tutkimuslinjat.

Hiiri ei ole ihminen, mutta nisäkkäänä se on monin osin riittävän lähellä, että voimme ainakin vetää alustavia johtopäätöksiä ja löytää uusia vihjeitä myös ihmisten HSD17B3-puutoksesta. Tulosten merkitys ei kuitenkaan rajoitu vain suppeasti tutkittavaan aiheeseen. Hiirten hormonaalinen epätasapaino voi antaa myös lisätietoa yleisemmin hormonaalisen säätelyn häiriöistä, hormonituotannon vaihtoehtoiset reitit taas vaikkapa mieshormoneille herkästä eturauhassyövästä. Kehon biologia on hämmentävän monimutkainen verkosto, ja koskaan ei voi täysin arvata ennalta mitä tulee vastaan, kun sitä lähtee purkamaan.

Arttu Junnila

Kirjoittaja toimii väitöskirjatutkijana Turun yliopiston biolääketieteen laitoksella professori Matti Poutasen tutkimusryhmässä, aiheenaan HSD17B3-entsyymin rooli miesten kehityksessä ja terveydessä.