Intiassa perinteiset ja lakiin kirjatut oikeudet kietoutuvat yhteen metsänsuojelukysymyksissä

Intiassa on käyty kiivasta keskustelua vaatimuksesta häätää jopa kymmenen miljoonaa alkuperäiskansojen edustajaa, adivasia, perinteisiltä mailtaan. Häätö uhkaisi niitä adivaseja, joille ei ole rekisteröity Intian metsäoikeuslain (Forest Rights Act, FRA) mukaisia metsien hallintaoikeuksia. Korkein oikeus on kuitenkin pysäyttänyt häätöjen toimeenpanon, kunnes metsäoikeuksien rekisteröinnissä ilmenneet ongelmat on selvitetty.

Häätöuhka on osa pitkäkestoista konfliktia erilaisten luonnonsuojeluun ja metsienhallintaan liittyvien näkemysten välillä. Osa luonnonsuojelujärjestöistä toivoo, että ihmiset rajattaisiin metsien ulkopuolelle. Toisaalta monet järjestöt ja paikallisyhteisöt huomauttavat, että nimenomaan adivasien asuttamilla alueilla metsät ovat säilyneet hyvin.

Vietin aikaa adivasikylissä Madhya Pradeshin osavaltiossa vuosina 2017 ja 2019 kerätessäni aineistoa väitöskirjaa varten. Tutkimukseni käsittelee sekä FRA-metsäoikeuslain mukaisia oikeuksia, että metsässä olemista määrittäviä kirjoittamattomia sääntöjä.

Tutkimuksessa selvisi, että metsässä elämiseen kuuluu kunnioittava ja välittävä suhde metsän ei-ihmisolentojen kanssa. Metsän ajatellaan olevan ennemminkin yhteisö tai perhe kuin omaisuutta, ja metsän antimia käytetään säästäväisesti. Metsässä liikkuminen on ”kuin perheenjäsenten luona vierailua”. Metsässä liikkuminen myös määrittää yhteisöksi katsotun metsän laajuutta. ”Meidän metsämme” ulottuu ”niin kauas kuin jalkamme kantavat”, koska sen kokoista aluetta kyetään tarkkailemaan ja suojelemaan.

Metsän eri osissa liikkumiseen liittyy erilaisia sääntöjä. Esimerkiksi metsän tiheimmissä osissa viihtyvät useiden vastaajien mukaan sekä villieläimet että jumalat. Nämä paikat säilyvät koskemattomampina, koska niissä käymiseen liittyy pelkoa, mutta myös sääntöjä, jotka liittyvät pyhien paikkojen kunnioittamiseen. Tiheän metsän katsotaan olevan villieläinten aluetta. Kun näissä metsän osissa riittää ruokaa villieläimille, ne eivät vieraile pelloillakaan niin usein.

Metsäkylien asukkaat havainnoivat metsän tilaa tarkkaan ja jatkuvasti, ja metsä on heille läheisesti tuttu. Siksi adivasit kokevat olevansa parhaita asiantuntijoita metsien suojelussa. Useaa vastaajaa harmittaakin, kun paikallinen metsähallinto ei tunnusta adivasien roolia metsänsuojelussa. Tämän roolin tunnustamisella on painava merkitys, sillä se kytkeytyy metsien hallintaoikeuksiin.

Kolmesta tutkimuskylästä kahdessa oltiin lopulta – vaikean prosessin jälkeen – saatu rekisteröityä FRA:n mukaiset yhteisömetsäoikeudet. Rekisteröintiprosessissa tärkeässä osassa näytti olevan se, että viranomaiset ymmärsivät paikallisyhteisöjen roolin metsän suojelijoina. Käsitykset adivasien metsiensuojelusta vaikuttavatkin monella tasolla heidän mahdollisuuksiinsa jatkaa asumista metsäkylissä.

Tikli Loivaranta

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija maantieteen ja geologian laitoksella, sekä Siemenpuu -säätiön ja Emmaus Aurinkotehdas ry:n hallituksen jäsen. Siemenpuu ja Aurinkotehdas tukevat ihmisoikeuksia ja ympäristönsuojelua edistäviä hankkeita, joiden kautta kirjoittaja on löytänyt tiensä adivasikyliin.

Kansikuva: Riddhi Pandey