Ihmiskauppa ja pakkoavioliitot – miten edistää uhrien oikeuksia?

Suomessa rikosuhripäivystyksen (RIKU) ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tunnistamien pakkoavioliittotapausten määrä on kasvanut voimakkaasti vuosina 2018–2020. Uhrit ovat yleensä ulkomaalaistaustaisia naisia, jotka on pakotettu avioliittoon ulkomailla, osa ollessaan vielä alaikäisiä, ja heitä on avioliittoon pakottamisen lisäksi käytetty hyväksi eri tavoin avioliiton aikana. Tunnistetut tapaukset ovat todennäköisesti vain pieni osa kaikista tapauksista, koska uhrit ovat yleensä peloissaan ja heidän on vaikea kertoa tilanteestaan ulkopuolisille ja hakea apua. Miten pakkoavioliitot sitten liittyvät ihmiskauppaan ja onko kaikissa pakkoavioliitoissa ihmiskaupan piirteitä?

Ihmiskauppa on Suomen rikoslaissa määritelty vapauteen kohdistuvana rikoksena, jossa rikoksentekijä hyödyntää uhrin riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa saattaakseen tämän hyväksikäytön kohteeksi. Ihmiskauppa on monimuotoinen rikos, joka koostuu kolmesta elementistä: keinoista, tekotavasta ja tarkoituksesta. Ihminen voidaan esimerkiksi pakottaa seksikaupan kohteeksi, pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin, kuten pakottaa avioliittoon, kerjäämään tai tekemään rikoksia.

Yleensä ihmiskaupparikos ei ole yksittäinen, tietyssä tilanteessa tapahtunut teko, vaan kysymys on pidemmällä aikavälillä tapahtuneesta hyväksikäytöstä, jolla voi olla erilaisia muotoja. Usein uhri alistetaan erilaisilla vallankäytön muodoilla toisen määräysvallan alle, mistä voi aiheutua hänelle monia vakavia ja pitkäkestoisia seurauksia.

Pakkoavioliitossa puhtaimmillaan on kyse henkilön pakottamisesta avioliittoon vastoin yhden tai useamman puolison tahtoa. Tällaisessa tapauksessa pakko liittyy siis itse avioliiton solmimiseen, mutta pakkoavioliitoksi voidaan ymmärtää myös tilanteet, jossa henkilö alun perin suostuu avioliittoon, mutta joka sitten liiton solmimisen jälkeen muuttuu pakkoavioliitoksi ja josta uhrin on vaikea irtautua.

Hyväksikäyttö, kontrolli ja väkivalta voivat tällaisessa pakkoavioliitossa jatkua vuosia. Pakkoavioliittoa ei kuitenkaan ole Suomessa kriminalisoitu erikseen omana rikoksena kuten esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, vaan se käsitellään joko ihmiskauppana tai pakottamisena.

Euroopan kriminaalipolitikan instituutissa (HEUNI) olemme tutkineet pakkoavioliittoja hankkeissa, joiden fokuksessa on ollut ihmiskauppa, pakko-, lapsi-, lume- ja muut hyväksikäyttöön tähtäävät avioliitot sekä lapsiin ja nuoriin kohdistuva ihmiskauppa ja hyväksikäyttö. YK:n huumausaine- ja rikosasioiden toimistolle (UNODC) tekemässä raportissa havaitsimme, että pakko- tai muu hyväksikäyttöön tähtäävä avioliitto voi liittyä kaikkiin kolmeen ihmiskaupan elementtiin: keinoihin, tekotapaan ja tarkoitukseen. Avioliittoa on esimerkiksi käytetty keinona huijata tai tuoda henkilö kohdemaahan, jotta hänet voitaisiin pakottaa prostituutioon tai häntä voidaan hyväksikäyttää avioliitossa ”ilmaisena” työvoimana esimerkiksi kotitöissä tai perheyrityksessä. Silti vain harvat tapaukset tulevat viranomaisten tietoon ja vielä harvemmat johtavat tuomioihin.

Ilmiöinä pakkoavioliitoissa ja ihmiskaupassa on pohjimmiltaan kyse vallankäytöstä, epätasa-arvosta, sukupuolistuneesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Kaikki pakkoavioliitot eivät kuitenkaan välttämättä ole ihmiskauppaa, esimerkiksi koska hyväksikäyttötarkoitus jää puuttumaan tai siitä ei ole tarpeeksi näyttöä. Oikeuskäytäntöä pakkoavioliitoista ihmiskaupan muotona ei Suomessa vielä juurikaan ole.

Moni pakkoavioliittoihin liittyvä esitutkinta päättyy näyttöongelmiin, sillä perheen sisällä yksityistiloissa tapahtuneita rikoksia on vaikea näyttää toteen. Ihmiskaupparikoksissa näyttökynnys on jo valmiiksi korkealla ja ylipäänsä vain pieni osa rikoksista etenee tuomioistuimeen asti. Tämän vuoksi pelkona on, etteivät pakkoavioliittojen uhrit saa oikeutta. Esimerkiksi naisjärjestöt ovat peräänkuuluttaneet pakkoavioliittojen erilliskriminalisointia, jota oikeusministeriössä mietitään vuonna 2021.

Monesti pakkoavioliitot koskevat hyvin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Heillä on oikeus tukeen ja suojaan mahdollisesta rikosnimikkeestä huolimatta. Pakkoavioliiton päättyessä tai tilanteessa, jossa henkilö joutuu pakenemaan liitosta esimerkiksi väkivallan takia, olisi tärkeää, että pakkoavioliiton uhrille olisi tarjolla turvallista majoitusta ja muita erityispalveluita.

Pakkoavioliitto- ja tai ihmiskauppaepäily saattaa tulla ilmi esimerkiksi sen jälkeen, kun uhri on hakeutunut turvakotiin tai sosiaali- ja järjestöpalveluiden piiriin. On tärkeää, että eri viranomaiset tunnistavat pakkoavioliiton ja ihmiskaupan ilmiöinä, ja että mahdolliset ihmiskaupan uhrit ohjataan heille tarjottavien erityispalveluiden piiriin esimerkiksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän kautta. Näin voidaan taata uhrien oikeusturva ja edistää heidän oikeuksiaan.

Anniina Jokinen

Anniina Jokinen työskentelee erikoissuunnittelijana Euroopan kriminaalipolitiikan instituutissa. Hän on tehnyt ihmiskauppa-asioiden parissa töitä vuodesta 2007 ja valmistelee artikkeliväitöskirjaa ihmiskaupasta ja pakkoavioliitoista Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Lisää aiheesta:

Kervinen, Elina & Natalia Ollus (2019). Lapsiin ja nuoriin kohdistuva ihmiskauppa Suomessa. Helsinki: HEUNI.

UNODC (2020). UNODC Issue Paper on Interlinkages between trafficking in persons and marriage. Vienna: United Nations Office on Drugs and Crime.

Viuhko, Minna, Anni Lietonen, Anniina Jokinen & Matti Joutsen (toim.) (2016). Exploitative Sham Marriages: Exploring the Links between Human Trafficking and Sham Marriages in Estonia, Ireland, Latvia, Lithuania and Slovakia. Helsinki: HEUNI.