Kahden yleisimmän lihavuusleikkausmenetelmän välillä ei suomalaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa toistaiseksi merkittäviä eroja pitkäaikaisseurannassa

Lihavuus on maailmanlaajuisesti yleistyvä ongelma. Suomalaisista jopa viidennes on lihavia ja yli puolet voidaan luokitella vähintään ylipainoisiksi, ja maailmanlaajuisesti lihavuus aiheuttaa arviolta noin 4 miljoonan ihmisen kuoleman vuosittain. Ylipainon lisääntyessä yleistyvät myös lihavuuteen liittyvät sairaudet, kuten kakkostyypin diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, uniapnea sekä monet syöpätaudit.

Lihavuusleikkaus on tutkitusti tehokkain ja pitkäaikaisimpaan painonlaskuun johtava lihavuuden ja siihen liittyvien liitännäissairauksien hoitomuoto verrattuna esimerkiksi perinteiseen lääkehoitoon. Maailmalla tehdäänkin yli 700 000 lihavuusleikkausta vuosittain. Kaksi yleisintä lihavuusleikkausta ovat mahalaukun kavennusleikkaus (sleeve) sekä mahalaukun ohitusleikkaus (bypass). Kavennusleikkaus on vuodesta 2014 alkaen ollut maailman yleisimmin tehty lihavuuskirurginen leikkaus ja on täten ohittanut aiemmin ”kultaisena standardina” pidetyn ohitusleikkauksen. Tämä siirtymä on tapahtunut ilman käytössä olevia pitkäaikaistuloksia satunnaistetuista tieteellisistä tutkimuksista. Lisäksi kavennusleikkaukseen on raportoitu liittyvän huolestuttavissa määrin refluksitaudin pahentumista ja ns. Barrettin ruokatorven lisääntymistä, johon liittyy myös kasvanut ruokatorvisyövän riski.

Sleeve vs. bypass (SLEEVEPASS) -tutkimus on suomalainen satunnaistettu monikeskustutkimus, jossa vuosien 2008–2010 aikana 240 suomalaista potilasta satunnaistettiin joko kavennus- tai ohitusleikkaukseen. Tämä tutkimus on maailmanlaajuisestikin merkittävä, sillä vastaavanlaisia satunnaistettuja yhtä pitkän seuranta-ajan ja yhtä suuren potilasmäärän omaavia tutkimuksia ei tietojemme mukaan ole.  Allekirjoittanut toimii väitöskirjatutkijana tässä tutkimusryhmässä.

Tutkimuksen 10 vuoden seurantatulokset ovat juuri valmistuneet, ja näiden perusteella kavennus- ja ohitusleikkauksien välillä ei ole kliinisesti merkitsevää eroa painonlaskun välillä – molemmat siis aikaansaivat merkittävän ja pitkäaikaisen painonlaskutuloksen. Toimenpiteiden välillä ei ollut myöskään eroa kakkostyypin diabeteksen, kolesterolitaudin tai uniapnean lievittymisessä, sen sijaan ohitusleikkaus aiheutti hieman enemmän verenpainetaudin paranemista. Molemmat leikkaukset paransivat myös merkittävästi potilaiden elämänlaatua. Kavennusleikkaus aiheutti ohitusleikkaukseen verrattuna enemmän refluksitaudin oireita ja ruokatorvitulehdusta, mutta sen sijaan Barrettin ruokatorven esiintyvyydessä ei ollut leikkausten välillä eroja.

Oleellista onkin valita kullekin potilaalle sopiva toimenpide lääkärin arvion mukaan mahdollisista aiemmista sairauksista ja riskitekijöistä riippuen. Vieläkin pidempiä seuranta-aikoja ja suurempia potilasmääriä sekä kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan, jotta saadaan lisää tietoa lihavuusleikkausten tuloksista, ja mahdollisista vielä pidempiaikaisemmassa seurannassa esiin tulevista eroista.

Sofia Grönroos
Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti, kirurgiaan erikoistuva lääkäri ja väitöskirjatutkija Turun yliopistossa.