Varhaista isyyttä kannattaa tukea
Isyydestä puhuminen ei ole yksinkertaista. Aihe kytkeytyy väistämättä sukupuoleen, vanhemmuuteen ja perheisiin liittyvään monimuotoisuuteen. Onkin olennaista tiedostaa, minkälaiseen perhemalliin kulloinkin viitataan. Tämän kirjoituksen lähtökohtana on isyys ydinperheessä. Isyydestä ja varhaisen isäsuhteen merkityksestä tiedetään ylipäätään vielä kovin vähän, jonka vuoksi isätutkimusta on tärkeää nostaa esiin. Jotakin hyvin mullistavaa ja kokonaisvaltaista miehen elämässä vaikuttaa tapahtuvan, joka on erityisen voimakasta hänen tullessaan isäksi ensimmäistä kertaa.
Isyys on ollut näyttävästi esillä hallituksen esittämän perhevapaauudistuksen myötä. Uudistus korostaa vanhempien tasa-arvoista asemaa lapsensa hoivaajina ja pyrkii lisäämään miesten vanhempainvapaan käyttöä. Isätutkijan näkökulmasta isän varhaista läsnäoloa lapsensa elämässä kannattaa ehdottomasti tukea! Varhain muodostunut tiivis suhde isän ja lapsen välillä edesauttaa suhteen säilymistä läheisenä lapsen kasvaessa. Toimivalla isälapsisuhteella on suotuisia vaikutuksia myös koko perheen näkökulmasta.
Vanhemmuus ja isyys alkaa kuitenkin jo ennen lapsen syntymää, minkä vuoksi isä tulisi integroida myös raskausajan seurantaan nykyistä vahvemmin.
”The baby grows in the womb of the mother and on the mind of the father” (Sulekha Pande)
Raskausaika on odotusaikaa myös isän näkökulmasta, vaikka biologian sanelema fyysinen etäisyys vauvaan on väistämätöntä. Äidillä on kiistaton etumatka ja mahdollisuus tutustua vauvaan fyysisen kontaktin myötä heti raskauden ensihetkistä alkaen. Fyysinen etäisyys ei kuitenkaan ole este isän ja kohtuvauvan suhteen muodostumiselle.
Isät kykenevät kuvittelemaan vauvaansa ja suhdettaan vauvaan hyvin elävästi jo raskauden aikana. Mielikuvat kertovat isän suhteesta kohtuvauvaan, suhteen tunnepitoisuudesta, läheisyydestä ja merkityksestä isälle. Tutkimuksessamme havaitsimme, miten isän suhde pienen vauvansa kanssa oli toimivampi, jos isä oli jo raskauden aikana muodostanut myönteisen tunnesuhteen vauvaansa kohtaan. Toimivalla isä-lapsisuhteella oli puolestaan yhteys toimivampaan koko perheen väliseen vuorovaikutukseen.
Isän merkityksestä huolimatta isät esiintyvät edelleen vanhemmuudesta puhuttaessa usein sivuroolissa. Hallituksen esittämä perhevapaauudistus on eräänlainen tunnustus isyyden merkitykselle. Paljon rummutettu uudistus yksinään on tuskin riittävä keino isä-lapsisuhteen tukemiseksi. Tarvitaan myös asenteiden muutosta läpi yhteiskunnan.
On hyvä pohtia asiaa myös yksilötasolla ja tarkastella omaa toimintaa. Osaanko ja kykenenkö itse antamaan puolisolleni riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa omanlaistaan isyyttä ja vanhemmuutta? Vai estänkö omalla toiminnallani häntä astumasta tasavertaisen vanhemman saappaisiin? Edellä mainittu pohdinta voi olla sysäys sille, että syntyy oivalluksia, tiedostusta ja näkökulman avartumista. Halua toimia toisin.
Perhevapaauudistuksen siivittämänä asennemuutosta voitaisi vauhdittaa pohtimalla samalla myös äitiysneuvolan uudistamista. Miltä kuulostaisi esimerkiksi vanhemmuusneuvola, jossa lapsen kaikki vanhemmat olisivat tasavertaisesti asiakkuuden kohteina?
Johanna Lindstedt
Kirjoittaja on psykologian tohtorikoulutettava, ”isätutkija”, joka tekee väitöskirjatutkimustaan isä-lapsisuhteesta ja sen merkityksestä.