Neuropsykiatriset valmentajat inkluusion rakentajina
Tarkastelen väitöskirjatutkimuksessani neuropsykiatristen valmentajien toiminnan ja koulutuksen teoreettista taustaa, valmentajien roolia koulun moniammatillisessa yhteistyössä sekä valmentajien merkitystä kodin ja koulun välisessä yhteistyössä.
Vaikka aiempaa tieteellistä tutkimusnäyttöä ei suomalaisen valmennuksen hyödyistä ole esittää, kokemukseni mukaan palaute valmennuksista on myönteistä. Tutkimustyöni edistyessä tulen toivoakseni kuulemaan aiheesta lisää.
Neuropsykiatrisen valmennuksen tavoitteena on tukea eri-ikäisten neuropsykiatrisesti oireilevien henkilöiden arjen- ja elämänhallinnan taitoja mm. voimavara- ja ratkaisukeskeisin menetelmin. Valmennus on suunnitelmallista ja käytännönläheistä työskentelyä asiakkaan, tämän lähipiirin ja valmentajan välillä ja se soveltuu myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ohjaamiseen.
Kirsi Saukkolan (keskustelu 15.9.2020) mukaan neuropsykiatrisia valmentajia on koulutettu Suomessa vuodesta 2003 alkaen useita tuhansia. Pääsyvaatimuksena hakijoilta edellytetään yleensä sosiaali-, terveys-, kasvatus- tai opetusalan tutkintoa. Koulutuksen laajuus on yleensä 30 op, kuitenkin vähintään 20 op. Osa koulutuksen suorittaneista hyödyntää oppeja työssään, esimerkiksi erityisopettajat, ja osa perustaa yrityksen valmennustoiminnan ympärille.
Tietoa valmennuksesta on saatavilla esimerkiksi Käypä hoito -sivustolla (https://www.kaypahoito.fi/nix01018). Netistä löytyy myös mm. ajankohtaista tietoa valmentajien koulutuksista ja neuropsykiatristen valmentajien perustamia yhdistyksiä yhteystietoineen.
Yhteiskunnan sekä oppimis- ja toimintaympäristöjen muutokset edellyttävät uudentyyppisiä, käytäntöön soveltuvia tukimuotoja. Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat inhimillisempiä ja edullisempia kuin korjaavat, joita niitäkin toki tarvitaan.
Niinpä neuropsykiatristen valmentajien palkkaaminen osaksi päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten henkilökuntaa olisikin merkittävä kädenojennus inkluusion toteutumiselle. Elämänkaariajattelun mukaisesti valmentajille olisi tarvetta myös työelämässä sekä erilaisissa aikuisille suunnatuissa yksiköissä.
Tuen tarvitsijoita on paljon ja inkluusion periaatteen mukaisesti tuki tulee tuoda asiakkaan luo eli sinne missä on tarve. Parhaimmillaan neuropsykiatrinen valmennus edistää neuropsykiatrisesti oireilevan asiakkaan todellisen osallisuuden ja ihmisarvon toteutumista.
Päätöksenteossa käydään arvokeskustelua siitä, mihin rahat ja resurssit kohdistetaan. Punnittaessa eri vaihtoehtoja toivoisin arvoja ja euroja sisältävän vaakakupin heilahtavan inklusiivisesti kehitettävän yhteiskunnan suuntaan. Silloin uskoisin inhimillisyyden sanoman saavuttaneen tavoitteensa.
Marja Junttila
Kirjoittaja on kasvatustieteiden tohtorikoulutettava (KEVEKO).