Musiikin ja ruumiillisuuden tutkimus lihavuuskäsityksiä möyhentämässä

”I’m a thick bitch, I need tempo”, laulaa pop-musiikin supertähti Lizzo lavalla ravistaen reisiään ja takapuoltaan hurmaantuneena kiljuvan yleisön edessä. Lizzo on viime vuosina noussut paitsi huippusuosituksi artistiksi myös kehopositiivisuusaatteen keulakuvaksi, jonka itsevarmuutta, seksuaalista toimijuutta ja itsen rakastamista juhlistavat kappaleet vetoavat monenlaisiin kuulijoihin ruumiinkokoon katsomatta.

Musiikin ja ruumiillisuuden tutkimuksen näkökulma kysyy, millaisia viestejä ja kokemuksia Lizzon kaltaisten lihavien laulajien esitykset välittävät muilla kuin sanallisilla keinoilla. Millaisia tunteita lihavan laulajan näkeminen, kuuleminen ja tunteminen herättää? Voivatko heidän esityksensä muuttaa kokemustamme omasta ja muiden ihmisten kehollisuudesta?

Lihavuuteen ja lihaviin esiintyjiin liittyy monenlaisia kulttuurisia kertomuksia, jotka perustuvat käsitykseen siitä, että henkilön ruumiinkoko kertoo jotakin tämän henkisistä ominaisuuksista. Lihavuus voi herättää mielikuvia esimerkiksi ahneudesta, heikkoudesta ja hillittömyydestä.

Nykypäivän mediakeskusteluissa ajatusta ruumiinkoon ja moraalin suorista yhteyksistä haastetaan jo usein. Ajatusmallin jäljet kuitenkin näkyvät sinnikkäästi siinä, millaisissa sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa rooleissa lihavat ihmiset voivat toimia ilman paheksuntaa. Pop-artistin rooli ei ole lihaville naisille itsestään selvästi sallittu, ja heidän sopivuuttaan tähdiksi kyseenalaistetaan edelleen.

Musiikin ja ruumiillisuuden tutkimuksen avulla voidaan pohtia sitä, miten lihavuuteen liittyviä kulttuurisia kertomuksia luodaan, vahvistetaan ja kyseenalaisestaan lauluesityksissä. Kertomusten vaikutukset ilmenevät esimerkiksi siinä, kuka pääsee estradille, mitä hän siellä tekee ja miltä se voi kuulijasta näyttää, kuulostaa ja tuntua.

Lizzon esityksissä kiinnostus voi kohdistua esimerkiksi siihen, miten hänen kehonsa on näkyvillä, miten hän liikkuu lavalla, miten liikkuminen ja lauluääni ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja miten esityksissä käytetään tilaa. Havaintojen avulla voidaan pohtia, miten kulttuuriset lihavuuskäsitykset vaikuttavat esityksen muodostumiseen. Samaan aikaan esitykset voivat rohkaista kuvittelemaan uusia lihavana elämisen mahdollisuuksia, jotka kyseenalaistavat vakiintuneita käsityksiä.

Lizzon suosio saattaa kertoa yleisön tarpeesta kokea ja kuvitella todellisuutta, jossa oman kehollisuuden mahdollisuuksia voi tutkia myös tavoilla, jotka eivät istu rajoittaviin ruumisnormeihin. Lihavuusaktivisti ja esitystaiteilija Heather McAllister (2009) toteaa, ettei sortavista normeista vapautuminen ole mahdollista, jos elämme vain ”kaulasta ylöspäin”. Vapautta on paitsi oikeus toimia tasavertaisena muiden ihmisten kanssa myös oikeus nauttia omasta kehollisuudesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Musiikin ja ruumiillisuuden tutkimus voi tarjota näkymiä siihen, miten kehopositiivisuuskeskusteluissa viljeltävät ajatukset kaikkien kehojen kelpoisuudesta voisivat sisäistyä tunteiksi ja toiminnaksi.

Riikka Juntunen
Kirjoittaja on musiikkitieteen tohtorikoulutettava, joka tutkii väitöskirjassaan ruumiillisuutta ja ulkonäkönormeja lauluesityksissä.

Lähde: Heather McAllister (2009) “Embodying Fat Liberation”. Teoksessa Esther Rothblum ja Sondra Solovay (toim.) The Fat Studies Reader. New York: New York University Press, 305–311.