Namibiassa opiskellaan englanniksi, vaikka se on monille vieras kieli

Eräiden arvioiden mukaan jopa noin 40 prosenttia maailman väestöstä saattaa joutua opiskelemaan  ja käymään koulua kielellä, jota ei osaa kunnolla (Walter ja Benson 2012). Näin on usein jälkikoloniaalisissa maissa Afrikassa ja Aasiassa, mutta yhä enenevässä määrin myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Globaalissa pohjoisessa tilanne on syntynyt pääasiassa maahanmuuton seurauksena, kun taas jälkikoloniaalisissa maissa koulukieli on tuontitavaraa. Opetuskielenä käytetään entisten siirtomaaisäntien kieltä sen sijaan, että opetettaisiin paikallisilla kielillä.

Käytännön pakosta vieraalla opetuskielellä opiskelemaan joutuvien kohtaamat haasteet poikkeavat kielikylpyopetuksesta. Sekä kielikylpyopetukseen osallistuvat oppilaat että heidän vanhempansa ovat kiinnostuneita kohdekielestä. Opettajien kielitaito on useimmiten erinomainen, ja he hallitsevat kielikylpyopetukseen soveltuvat opetusmenetelmät.

Toisin on silloin, kun sekä oppilaiden että opettajan opetuskielen taito on vajavainen, opetusmateriaalia ei ole, käytetyt opetusmenetelmät eivät tue vieraalla kielellä opiskelua, eivätkä vanhemmatkaan osaa koulun kieltä.

Oma tutkimukseni käsittelee Namibian perusopetuksen kielipolitiikkaa ja monikielisyyttä. Namibiassa puhutaan noin 30 kieltä, joista neljäätoista voidaan käyttää opetuskielinä, mutta vain kolmella ensimmäisellä luokalla. Neljännestä luokasta lähtien, ja käytännössä usein jo ennen sitä, ainoa opetuskieli on englanti. Englantia puhuu kuitenkin ensikielenään alle 4% väestöstä, ja yhdessä opetusryhmässä voi olla oppilaita jopa kymmenestä eri kieliryhmästä. Vieraalla kielellä opiskelu vaikuttaa negatiivisesti koulumotivaatioon ja oppimistuloksiin.

Tutkimusaineistoni koostuu namibialaisten opettajien haastatteluista, heille tehdystä kyselytutkimuksesta ja muistiinpanoista, joita olen tehnyt oppitunteja seuratessani. Olen kartoittanut opettajien käsityksiä opetuskielen ja monikielisyyden vaikutuksista oppimiseen. Haastatteluiden ja seuraamieni oppituntien perusteella olen muodostanut kuvaa opettajien käytänteistä monikielisessä ympäristössä.

Tutkimukseni osoittaa, että namibialaisilla opettajilla on monikielisiin oppimistilanteisiin sopivia käytänteitä. Jos esimerkiksi luokkaan tulee uusi oppilas maaseutukoulusta, jossa hän ei ole oppinut lainkaan englantia, opettajat usein antavat hänelle ”kielituutorin”. Kielituutori on tyypillisesti oppilas, joka puhuu samaa kieltä kuin uusi oppilas ja pystyy auttamaan häntä. Opettajat myös havainnollistavat opetusta kuvilla, postereilla, liitutaulun avulla ja videoilla.

Tutkimukseni tulokset viittaavat siihen, että opettajien nykykäytänteet muodostavat hyvän lähtökohdan monikielisen pedagogiikan kehittämiselle Namibiassa. Monikielisiä menetelmiä käytetään kuitenkin useimmiten suunnittelemattomasti, ja havaintomateriaali ei juurikaan sisällä muita kieliä kuin englantia. Siksi monikielisen opetuksen menetelmiä tulisi sisällyttää opettajankoulutukseen ja samalla haastaa opettajien käsityksiä kielen merkityksestä oppimiselle.

Walter, S., and C. Benson. 2012. ‘Language Policy and Medium of Instruction in Formal Education’. In The Cambridge Handbook of Language Policy, edited by B. Spolsky, 278–300. Cambridge University Press.

Soili Norro

Kirjoittaja on turkulainen väitöskirjatutkija, joka työkseen opettaa englantia ja ranskaa Rauman normaalikoulussa.