Merikotkat palaavat kotiin

Kun aika on kypsä, nuori lähtee synnyinkodistaan tutustumaan maailmaan ja rakentamaan omaa elämäänsä – kokeilemaan omia siipiään. Ne voivat lennättää nuoren pitkienkin matkojen päähän synnyinseuduistaan, ja maailman tutkisteluun voi kulua useitakin vuosia. Lopulta kuitenkin tulee aika asettua aloilleen, löytää kumppani ja rakentaa oma koti. Tällöin veri vetää usein takaisin synnyinseutujen tuttuihin ja turvallisiin maisemiin. Nyt lienee tarpeen tarkentaa, että puhun merikotkasta.

Tutkin väitöskirjassani merikotkien liikkumisekologiaa. Selvitän, kuinka kauas synnyinpesästään kotkayksilöt asettuvat pesimään, mitä tapahtuu vuosina ennen sukukypsyyden saavuttamista ja millä perustein merikotkat valitsevat lisääntymisreviirinsä. Niinkin yksikertaisella ja jokapäiväisellä asialla kuin liikkeellä onkin merkittävä vaikutus lukuisiin ekologisiin prosesseihin.

Synnyinlevittäytyminen (eng. natal dispersal) tarkoittaa etäisyyttä eläimen synnyinpaikan ja ensimmäisen lisääntymispaikan välillä. Synnyinlevittäytymisen selvittäminen auttaa ymmärtämään muun muassa lajin levinneisyysalueen muutoksia ja geenivirtaa eri populaatioiden välillä. Sillä on myös olennainen rooli kokonaan uusien elinalueiden kolonisaatiossa.

Merikotka on suomalaisen luonnonsuojelun ikoni. Omistautuneiden vapaaehtoisten työn ansiosta Suomen merikotkapopulaatio on noussut vainojen ja ympäristömyrkkyjen aiheuttamasta aallonpohjasta lähes 600 lisääntyvään pariin. Siinä missä 1970-luvulla merikotkan näkeminen vaati tonnikaupalla tuuria, 2020-luvulla siltä on hankala välttyä.

Monille merikotkan paluu on juhlan aihe. Juhlinnan joukosta on kuitenkin alkanut kantautua soraääniä, jotka kysyvät: Eikös kotkia ole jo liikaa? Suojelu- ja kannanhoitointressien välillä on alkanut kyteä konflikti. Sillä kuuluisalla maalaisjärjelläkin lienee pääteltävissä, että kasvava huippupetokanta vaikuttaa saalislajien kantoihin. Merikotkat rajoittavat ei-niin-rakastetun merimetson kantoja, mutta popsivatko ne myös kaikki Suomen haahkat? Pelkona on lisäksi, että merikotka siirtyy rannikkoalueilta pesimään Saimaan rannoille ja aiheuttaa siellä vahinkoa toiselle suomalaisen luonnonsuojelun ikonille, Saimaannorpalle.

Tutkimukseni perusteella näyttäisi siltä, että merikotkat asettuvat pesimään melko lähelle synnyinpaikkaansa, koiraat lähemmäs kuin naaraat. Molemmista sukupuolista löytyy satunnaisia pitkänmatkan levittäytyjiä. Lisäksi merikotkat vaikuttaisivat valitsevan pesäpaikan, joka on ympäristöltään samankaltainen, kuin niiden syntymäpaikka.

Miten Suomen merikotkakanta ja sen levinneisyys ovat kehittyneet 1970-luvulta tähän päivään? Mitä voimme tämän kehityksen perusteella ennustaa kannan tulevaisuudesta? Kasvaako se vielä? Levittäytyykö se kohti sisämaata?  Kun tiedämme, miten yksilöt toimivat, voimme alkaa etsiä vastauksia näihin suuremman mittakaavan kysymyksiin. Ehkäpä se kytevä konfliktikin saadaan lopulta sammumaan.

Ida Penttinen
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Turun yliopiston biologian laitoksella. Väitöskirjan aiheena on merikotkan synnyinlevittäytyminen, nuoruusvuosien aikaiset liikkeet ja reviirinvalinta. Tutkinut aiemmin sääolosuhteiden vaikutusta merikotkan pesinnän ajoittumiseen.