Kallion pinta, johon on hakattu kirjoitusta.

Minä olin täällä

Eeva Raike istuu kahden pronssisen ihmispatsaan keskellä ja pitää molempia käsistä kiinni.
Eeva Raike

Matkailijoiden toiminta puhututti kesällä 2021: he olivat kiviä siirtelemällä pilanneet Inarissa sijaitsevan Kaunispään maisemaa.  Jo Helsingin Sanomien otsikossa on negatiivinen sävy ”Turistit rakentelivat omituisen näyn yhdelle Suomen kuuluisimmista tuntureista – sosiaalisessa mediassa alkoi vääntö siitä, mitä perinnemaisemassa saa tehdä”. Turistit olivat kirjoittaneet kiviä hyväksi käyttäen Kaunispään rinteelle erilaisia paikan ja ihmisten nimiä kuten Oulu, Pori, Oiva ja Pihla.

Matkailijoilla on halu jättää merkkejä käynnistään oman elinpiirinsä ulkopuolella – esimerkiksi Kaunispään kaltaisia kivikirjoituksia tai erilaisia kallioiden pintoihin hakattuja, kaiverrettuja, piirrettyjä tai maalattuja merkkejä. Yleensä merkkejä jätetään kohteisiin, missä käy muitakin matkailijoita. Vierailukohde on jotenkin niin merkittävä, että jättämällä itsestään jokin merkki ilmoitetaan paikalla käynnistä samalla tavalla kuin maailmanlaajuisessa sloganissa ”Kilroy was here”.

Tapa on vanha ja tutkija Winfried Löschburg kirjoitti siitä teoksessa History of Travel. Hänen mukaansa Ranskan Poitiersin lähellä olevaan esihistorialliseen dolmeen tutustuneet 1500-luvun matkailijat, jotka uursivat kiven pintaan henkilönimiä, kotipaikkoja ja käynnin vuosilukuja, olivat alueen kulttuuriomaisuutta tuhoavia vandaaleja. Kuitenkin englantilainen arkeologi John Schofield väittää, että erilaiset, eri tavalla ja eri aikoina tehdyt graffitit ja muut merkit auttavat meitä täydentämään sekä virallista että epävirallista historiankirjoitusta nyt ja tulevaisuudessa. Joten ilmiö on paljon muutakin kuin vandalismia.

Suomessa matkailijoiden merkit maisemassa alkavat näkyä 1800-luvulla, kun matkailu alkoi laajemmin. Maisemalla ja paikalla on ollut ja on suuri merkitys siinä, mihin kalliohakkauksia matkailijat aikojen saatossa ovat tehneet.  Muun muassa Suomessa Aavasaksan vaaralle, Imatrankoskelle ja Reposaaren Takarannalle ihmiset ovat aina hakeutuneet maiseman vuoksi. Paraisten Airisto on taas ollut veneilijöiden turvasatama, jonka kalliot ovat saaneet maalipintaa vuosien varrella.

Maisema ei ainoastaan vaikuta matkailuun ja sen toteutumiseen, vaan matkailu muokkaa myös maisemaa. Muokkaamalla maisemaa eli tekemällä merkkejä kallioon tai maahan matkailija voi joskus tehdä ylilyöntejä, jos on vieraan kulttuurin maaperällä, kuten eteläsuomalaiset Saamenmaalla tai eurooppalaiset Lähi-Idässä.

Maisema ei ole “jossain tuolla kaukana”, vaan jatkuvasti läsnä. Nykyään yksi vaihtoehto kertoa käynnistään matkailukohteessa voisi olla selfie, joka jaetaan sosiaalisen median eri kanavilla. Näin välttyisimme yhteentörmäyksiltä eri kulttuurien, paikallisten ja matkailijoiden välillä sekä voisimme uudella tavalla kertoa, että täällä minäkin olin.

Eeva Raike
Kirjoittaja on arkeologi, joka on opettanut jo vuosia Turun yliopiston Porin kampuksella maisemantutkimusta. Hänen väitöskirjansa liittyy kalliohakkauksiin ja muihin ihmisen maisemaan jättämiin merkkeihin.