Apolloperhonen harvinaistuu

Kaikki alkoi, kun vuonna 2019 keväällä pääsin innokkaana nuorena tutkijana etsimään apolloperhosia Saaristomeren kauniilta, pieniltä saarilta. Ensimmäisen päivän tuloksettoman saarihyppelyn jälkeen heräsi pieni epätoivo. Olinko oikeassa paikassa oikeaan aikaan?

Ilma oli lämmin, taivas pilvetön, ja kaiken tiedon mukaan apolloperhosten toukkien olisi pitänyt olla syömässä isomaksaruohojen meheviä lehtiä. Lisäksi samoilla saarilla filosofian tohtori Marianne Fred ja ekologian professori Jon Brommer olivat tehneet apolloperhostutkimusta jo 2000 -luvun taitteessa (lähteitä blogitekstin alla). Heidän tutkimustensa aikana alueen saarilta oli löydetty satoja toukkia, joten paikankin olisi pitänyt olla oikea.

Parin päivän, ja reilun 30 saaren tutkimisen jälkeen minua vihdoin onnisti! Näin elämäni ensimmäisen kerran kauniin, mustaoranssin apolloperhosen toukan elävänä luonnossa. Toukka oli noin parisenttinen ja paikoillaan sammaleen päällä, isomaksaruohon vieressä. Isomaksaruoho on toukkien ainoa ravintokasvi Suomessa, joten kyseisten kasvien läheisyydestä toukka yleensä löytyy, jos ollenkaan. Värityksensä puolesta toukat erottuvat ympäristöstään varsin hyvin, mutta ne osaavat myös piiloutua taitavasti jäkälän tai muun, suojaa tarjoavan kasvillisuuden uumeniin.

Riemastuttavan ensikohtaamisen jälkeen kului vuorokausi ja ehdin tutkia seuraavat parikymmentä saarta ennen uuden toukan löytymistä. Onnekseni apunani saarien kiertelyssä oli muitakin henkilöitä, niin Turun yliopistolta kuin Metsähallitukselta, ja yhdessä saimme tutkittua toista sataa saarta Saaristomerellä.

Kotiin päästyäni vertasin keräämäämme aineistoa 2000-luvun taitteessa kerättyyn aineistoon. Tulokset vahvistivat jo alussa heränneen aavistukseni apolloperhosen toukkien vähäisyydestä oikeaksi. Isoapollon eli apolloperhosen määrä on pudonnut Saaristomerellä parissa kymmenessä vuodessa alle puoleen.

Saaristomeren kansallispuisto on ollut uhanalaisen apolloperhosen vahvinta aluetta Suomessa vielä 2000-luvun alussa, joten löydös on lajin kannalta huolestuttava. Saarien määrä, joilta toukkia löydettiin samoin kuin löydettyjen toukkien määrä oli alle puolet siitä, mitä aiemmin oli löydetty.

Alun perin ajattelin toukkien määrän olevan yhteydessä mahdolliseen isomaksaruohon vähenemiseen, mutta näin ei kuitenkaan ollut tutkimukseni perusteella. Syy apolloperhosen toukkien määrän romahtamiseen jää siis vielä selvitettäväksi.

Jonna M. Kukkonen
Olen väitöskirjatutkijana Turun yliopistossa. Tutkimuksessani pyrin selvittämään apolloperhosen kahden eri populaation tilaa, ja miten apolloperhosta voitaisiin auttaa säilymään tuleville sukupolville Suomessa. Tutkimukseni puolesta saan siis seurata näiden kauniiden toukkien ja perhosten elämää kesäisin. Pilkkuvirheitä olen harrastanut jo peruskoulusta asti.

Lähteitä ja artikkeleita aiheesta luettavaksi:

Brommer, J. E., & Fred, M. S. (1999). Movement of the apollo butterfly Parnassius apollo related to host plant and nectar plant patches. Ecological Entomology, 24(2), 125–131. https://doi.org/10.1046/j.1365-2311.1999.00190.x

Fred, M. S., & Brommer, J. E. (2003). Influence of habitat quality and patch size on occupancy and persistence in two populations of the Apollo butterfly (Parnassius apollo). Journal of Insect Conservation, 7(2), 85–98. https://doi.org/10.1023/A:1025522603446

Fred, M. S., & Brommer, J. E. (2005). The decline and current distribution of Parnassius apollo (Linnaeus) in Finland; the role of Cd. Annales Zoologici Fennici, 42(1), 69–79.

Kukkonen, J. M., Mussaari, M., Fred, M. S., & Brommer, J. E. (2022). A strong decline of the endangered Apollo butterfly over 20 years in the archipelago of southern Finland. Journal of Insect Conservation, 26(4), 673–681. https://doi.org/10.1007/s10841-022-00413-3