Muinaisen vuoriston juurilla

Vuoristo ei välttämättä ole ensimmäinen mieleen tuleva asia eteläisen Suomen maisemia kuvaillessa. Korkeimpiakaan maastonkohtia ei voi parhaallakaan tahdolla kutsua mäkiä kummoisemmiksi. Etelä-Suomen kallioperä on kuitenkin kehittynyt vuorijonon muodostuksen eli orogenian, yhteydessä. Tästä tapahtumasta on vain kulunut niin runsaasti aikaa, että varsinaiset vuoret ovat eroosion vaikutuksesta jo aikaa sitten kadonneet. Etelä-Suomen nykyinen kallioperä edustaa vuoriston juuriosia, joiden päältä eroosio on kuluttanut pois noin 20 kilometriä kalliota. Esimerkiksi Himalajalla vuoriston muodostuminen on edelleen aktiivisessa vaiheessa ja siellä 20 kilometrin syvyydessä muodostuu paraikaa meidän kallioperämme kaltaisia kiviä.

Etelä- ja Keski-Suomen kallioperä saavutti nykyisen asunsa Svekofennisessa orogeniassa noin 1,93-1,77 miljardia vuotta sitten. Tällöin litosfäärilaattojen törmäykset ja laattojen osien painuminen toistensa alle johtivat uuden vuorijonon, Svekofennidien, muodostumiseen.

Eräs geologian merkittävä osa-alue on geokronologia. Se keskittyy kivien ja sitä myötä geologisten tapahtumien ikämäärittämiseen esimerkiksi radioaktiivisten alkuaineiden pitoisuuksien mittaamisen avulla. Väitöskirjassani hyödynnän näitä ikämääritysmenetelmiä selvittäessäni muinaisen Svekofennisen vuorijonon kehityshistoriaa. Koska orogenia kesti noin 160 miljoonaa vuotta, ehti sen aikana syntyä paljon erilaisia kiviä erilaisissa olosuhteissa. Lisäksi muodostui myös päältä katsoen keskenään hyvin samankaltaisia kiviä, joilla voi kuitenkin olla suuri ikäero. Yksi työni päätavoitteista on tällaisten vyöhykkeiden tutkiminen ja ikämäärittäminen lounaisimmassa Suomessa. Tätä tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi malmipotentiaalisten alueiden tunnistamisessa.

Teemu Vehkamäki
Kirjoittaja on geologian väitöskirjatutkija.