Antoisan ahdistava aineistonkeruu

Uskoisin jokaisen tutkijan jossain vaiheessa törmäävän tilanteeseen, jossa aineistonkeruu ei mene niin kuin strömssöössä. Kyseiset hetket voivat tuoda mahdollisuuden käyttää luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä ja antaa näin ollen lisämaustetta työhön. Toisaalta ne voivat aiheuttaa harmaita hiuksia ja turhautuneisuutta, mutta pahimmillaan saada tutkijan kyseenalaistamaan tutkimuksensa merkittävyyden.

Yhtenä väitöskirjani osatutkimuksena testaan kannabiksen ongelmallista käyttöä seulovien kyselyiden luotettavuutta ja käyttökelpoisuutta. Kerään aineistoa sekä valtaväestöltä että päihdehuollon asiakkailta. Valtaväestön osalta homma sujui vaivattomasti, kliinisen osalta ei niinkään. Kolmen vuoden ajan keräsin 11 päihdehoitopaikasta yhteensä 31 vastausta. Mikä meni vikaan?

Vika on varmasti minussa ja tutkimuksessani. Aloittelevana tutkijana en ole ihan kärryllä kaikesta, mutta onneksi minua opastaa joukko varttuneempia tutkijoita. Heidän kanssaan mietimme tarkasti mahdolliset aineistonkeruupaikat. Tähtäsimme isoihin organisaatioihin, joiden palveluita tarjottiin isoissa kaupungeissa ympäri Suomea. Ehkä emme kuitenkaan ole kääntäneet kaikkia kiviä.

Vika voi olla myös aineistonkeruupaikoissa. Pidimme toki jokaisessa paikassa infotilaisuuden, jossa aineistonkeruun toteuttaminen väännettiin rautalangasta. Tiedostan, ettei tutkimukseen osallistuminen innosta kaikkia, ja siten motivaatio on saattanut olla alhainen. Näin ollen pyrimme jatkuvaan yhteydenpitoon muistuttaen ja tarjoten apua. Osa esihenkilöistä yritti pistää pyörät pyörimään ja motivoida työntekijöitä.

Viimeisenä ja merkittävimpänä vikana voi olla se, ettei suomalaisessa päihdehoidossa ole kerta kaikkiaan kannabista käyttäviä henkilöitä. Tutkimusta suunniteltaessa tiedostimme päihteiden sekakäytön yleisyyden ja pelkän kannabiksen käytön takia hoitoon hakeutuminen on hyvin marginaalinen ilmiö. Kannabis on kuitenkin yleisimmin käytetty laiton päihde ja noin puolet päihdehoitoon hakeutuvista käyttää kannabista jonkin muun päihteen lisäksi. (Rönkä & Markkula 2020.) Saimme kuitenkin kuulla muita syitä, kuten että koronan myötä päihteitä käyttävät nuoret ovat lähes hävinneet päihdepalveluista ja osa potentiaalisista tutkittavista oli ollut liian päihtyneenä osallistuakseen.

Näiden tietojen ja spekulaatioiden varassa koko tutkimuksen merkityksellisyys oli romahtamaisillaan. Miksi tarvitsemme spesifejä kannabiksen käyttöä seulovia mittareita, jos kannabiksen käyttö ei näy hoidossakaan aineistonkeruumme perusteella?

Ennen kuin ehdin vaipua täyteen epätoivoon, oli seuraavan osatutkimuksen aineistonkeruun aika. Tällä kertaa haastattelin päihdehoidossa työskenteleviä ammattilaisia ja kannabista käyttäneitä henkilöitä kannabiksen vuoksi hoitoon hakeutumisesta ja hoidosta. Aineistonkeruu oli kaikkea muuta kuin ahdistavaa. Haastattelut toivat jälleen valoa tunnelin päähän ja ennen kaikkea tutkimukseni merkityksellisyys nosti jälleen päätään.

Lähde: Rönkä & Markkula. (2020). Huumetilanne Suomessa. Raportti 13/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Jasmin Lostedt
Kirjoittaja on sairaanhoitaja ja väitöskirjatutkija, joka on kiinnostunut nuorten ja nuorten aikuisten ongelmallisesta kannabiksen käytöstä, ja siitä kuinka sitä voitaisiin ehkäistä.