Elokuvateatterin mainoskyltin näköinen kyltti, jonka yläpuolella lukee "world" ja kyltissä "the world is temporarily closed".

Kriisiolot nostavat lainvalmistelun vaatimuksia

Kaisa Tiusanen lähikuvassa.
Kaisa Tiusanen

Vanha sanonta kuuluu, että hätä ei lue lakia. Riippumatta itse kunkin suhtautumisesta yllättäviin olosuhteisiin, on selvää, että lakeja tarvitaan kriisien hoitamiseen. Lainsäädännössä pyritään varautumaan jo ennalta erilaisiin kriiseihin. Lakeja valmistellaan myös silloin, kun kriisi on jo päällä. Yhteiskunnan toimintakyky edellyttää, että lainvalmistelussa onnistutaan myös kriisioloissa.

Kriisejä on monenlaisia

Suomen lainsäädäntö ei määrittele kriisiä yleisesti, vaan tunnistaa erilaisia poikkeusoloja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi puolustustilalain mukainen puolustustila tai valmiuslaissa tarkoitetut poikkeusolot. Lisäksi lainsäädäntömme sisältää sääntelyä esimerkiksi rahoitusmarkkinakriisien hoitamiseksi tai kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumiseksi.

Kriisien kesto ja vaikutus yhteiskuntaan vaihtelevat merkittävästi. Niiden keskinäinen vertailu ei siten ole yleensä järkevää. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintä vaatii pitkäkestoisia lainsäädäntö- ja politiikkatoimia, kun taas koronapandemian hoito vaati hyvin nopeita ja lyhytkestoisia toimia. Kriisin kestolla ja luonteella on väistämättä vaikutusta lainvalmisteluun sekä sisällön että menettelyjen osalta.

Kokemuksia korona-ajan lainvalmistelusta

Lainsäädännöllä oli keskeinen merkitys covid-19-pandemian hoitamisessa. Viranomaisten toiminnan tulee perustua lakiin ja kansalaisten oikeuksia voidaan rajoittaa vain lailla – myös oikeusturvasta on huolehdittava. Pelkästään poikkeusolojen toteaminen edellytti lainvalmistelua valmiuslain käyttöönottoasetusten myötä. Keskeiset koronatoimet toimeenpantiin lainsäädännöllä, jota valmisteltiin hyvin nopeassa aikataulussa ja osin rajallisten tietojen pohjalta. Lainvalmisteluprosessia koskeva oikeudellinen sääntely turvasi kriisin keskelläkin valmistelun laatua.

Lainvalmisteluprosessin normaaleista toimintatavoista jouduttiin poikkeamaan esimerkiksi kuulemiskierrosten osalta. Lainvalmistelu onnistui kuitenkin pääsääntöisesti hyvin myös pandemiaoloissa. Lakiehdotukset perustuivat välillä hyvin puutteellisiin tietoihin esityksen vaikutuksista. Joissakin tapauksissa myös oikeudellinen arviointi osoittautui vaikeaksi. Lainsäädännön toimeenpano teki näkyväksi epäjohdonmukaisuuksia esimerkiksi siinä, miten eri tavoin julkisia tilaisuuksia rajoitettiin sen perusteella, missä tilassa ne tapahtuivat.

Oppeja vastaisen varalle

Osa virheistä olisi varmasti voitu välttää kokonaisvaltaisemmalla tarkastelulla esimerkiksi sidosryhmiä kuulemalla ja arvioimalla sääntelyn vaikutuksia monipuolisemmin. Lainsäädännön seuranta ja jälkiarviointi ovat tärkeitä työvälineitä, joilla voidaan varmistaa sääntelyn toimivuus ja oppia virheistä.

Parasta on, jos kriisit voidaan estää ja niihin varautua jo ennalta normaaliolojen lainsäädännössä. Lainvalmistelun vakiintuneet toimintatavat ylläpitävät oikeusvaltion periaatteita, jos lakeja kuitenkin joudutaan valmistelemaan kriisin aikana.

Kaisa Tiusanen
Kirjoittaja on oikeustieteen väitöskirjatutkija ja intohimoinen lainvalmistelun kehittäjä, joka valmistelee väitöskirjaa lainvalmisteluprosessista oikeudellisena ilmiönä.