Lihavuusleikkaus vaikuttaa kehoon monella tapaa

Lihavuus ja sen liitännäissairaudet, kuten tyypin 2 diabetes, sepelvaltimotauti ja verenpainetauti, muodostavat yhden suurimmista terveysuhkista, joita ihmiskunnalla on tänä päivänä vastassaan. Lihavuus aiheuttaa kehoon pitkäaikaisen matala-asteisen tulehdustilan, jonka arvellaan olevan taustatekijänä liitännäissairauksien kehittymisessä. Lihavuuden hoito, laihtuminen, on vaikeaa sekä potilaan yksin toteuttamana, että terveydenhuollon avustuksella.

Lihavuusleikkaus on tutkitusti lihavuuden tehokkain hoito. Leikkauksissa muutetaan ruuansulatuskanavan anatomiaa siten, että kehon energiansaanti vähenee. Muutokset aiheuttavat myös sen, että täyteyden tunteen voi saavuttaa pienemmällä ruokamäärällä. Tämä onkin merkittävä ero perinteiseen laihduttamiseen, joka tapahtuu pelkästään ruokaa vähentämällä. Lihavuusleikkauksilla on suotuisa vaikutus myös lihavuuden liitännäissairauksiin. Esimerkiksi tyypin 2 diabetes voi jopa parantua leikkauksen jälkeen.

Lihavuusleikkauksilla on toki myös mahdollisia haittavaikutuksia. Ruuansulatuksen muuttuessa energian ohella muidenkin ravintoaineiden saanti voi vähentyä, mistä voi seurata esimerkiksi vitamiini- ja hivenainepuutoksia. Tämän vuoksi leikkauspotilaita neuvotaan käyttämään ravintolisiä loppuelämänsä ajan.

Leikkausten määrä on kasvussa Suomessa ja maailmalla. Joidenkin tutkimusten mukaan lihavuusleikkauksia pitäisi tehdä vielä paljon enemmän. Yleisimmät lihavuusleikkausmenetelmät ovat tähystysleikkauksena tehtävät mahalaukun kavennus ja mahalaukun ohitusleikkaus. Menetelmien keskinäisestä paremmuudesta ei ole yksiselitteistä näyttöä, ja menetelmän valinta tapahtuu pitkälti ilman selkeitä ohjenuoria.

Lihavuusleikkauksia käsittelevän väitöskirjani aineistona toimii suomalaisen SLEEVEPASS-tutkimuksen data. Tässä ainutlaatuisessa tutkimuksessa vertaillaan mahalaukun kavennusta ja ohitusleikkausta. Potilaiden leikkausmenetelmä on päätetty satunnaistetusti, ja vuonna 2020 seurantaa tuli täyteen 10 vuotta.

Väitöskirjani ensimmäisessä osassa testasimme amerikkalaisen tutkimusryhmän kehittämää pisteytystä, IMS scorea (Individualized Metabolic Surgery score), jonka oli tarkoitus ohjata leikkausmenetelmän valintaa tyypin 2 diabetes -potilailla. Se perustuu ajatukseen, että diabeteksen vaikeusaste vaikuttaa siihen, kumpi leikkausmenetelmä on potilaalle parempi. IMS score ei meidän aineistossamme näyttänyt toimivan tarkoitetulla tavalla.

Väitöskirjani toisessa osassa tutkitaan lihavuuden aiheuttamaa matala-asteista tulehdustilaa. Lihavuusleikatulla tulehduksen vaimeneminen voidaan havaita mittaamalla laboratoriokokein herkkää CRP:tä. CRP on hyvin yleisesti käytetty tulehdustilan mittari, ja herkkä mittaustekniikka sopii matala-asteisen tulehduksen havaitsemiseen. Tulostemme mukaan tulehdus vaimenee leikkauksen jälkeen, ja herkkä CRP pysyy matalammalla tasolla 10 vuoden päästä leikkauksesta. Leikkausmenetelmien välillä ei vaikuttanut olevan eroja, vaan herkän CRP:n muutos näytti liittyvän painonlaskun määrään.

Viimeisessä osassaan väitöskirjani käsittelee lihavuusleikkausten aiheuttamia ravintoainepuutoksia. Toisin kuin mahalaukun kavennusleikkaus, ohitusleikkaus vähentää suoliston imeytymispinta-alaa ja tämän vuoksi on kiinnostavaa selvittää, onko menetelmien välillä eroja puutostilojen esiintyvyydessä. Lisäksi tutkimme ravintolisien käytön vaikutusta vitamiini- ja hivenainetasoihin. Tuloksillamme voi olla vaikutusta tuleviin hoitosuosituksiin ravintolisien käytön osalta.

Ilmari Saarinen
Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti ja kirurgian väitöskirjatutkija, jonka väitöskirjatutkimus käsittelee lihavuusleikkauksia ja niiden vaikutuksia elimistöön.