Kaupunkiluonnolla on monia merkityksiä
Kaupunkien viheralueet ovat tärkeitä elinympäristöjä monille kasvi- ja eläinlajeille. Luontokohteisiin liittyy myös asukkaiden niille antamia merkityksiä. Joku käy lähimetsikössä keräämässä marjoja, toinen suunnistamassa ja kolmas ihailee maisemaa omasta ikkunastaan. Kaupunkiluonnon merkitys tulee entisestään korostumaan esimerkiksi pitkien hellejaksojen aikana.
Lähiluonnolla on kuitenkin uhkaajansa ja esimerkiksi täydennysrakentaminen, eli rakentaminen olemassa olevan rakennuskannan yhteyteen, on kaupunkikehittämisen vallitsevia suuntauksia. Toisaalta EU:n sääntelyn ja kansallisten sekä kansainvälisten tavoitteiden myötä etsitään myös uudenlaisia, osin taloudellisiakin ohjauskeinoja kaupunkien viheralueiden turvaamiseen.
Häviäviä luontoarvoja voidaan koittaa hyvittää niin kutsutulla ekologisella kompensaatiolla. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi alueiden ennallistamista niin, että luontoalueiden määrä ei kokonaisuutena vähenisi. Lähiluontoon sisältyy kuitenkin myös paljon sosiaalisia merkityksiä. Voisiko lähiluonnon hyvittäminen toimia myös asukkaiden näkökulmasta ja mitä se edellyttäisi? Näihin kysymyksiin haen väitöskirjatutkimuksessani vastauksia, kun lähestyn kompensaatiota ekososiaalisesta näkökulmasta.
Jotta kompensaatiot olisivat myös asukkaiden näkökulmasta hyväksyttäviä, on niiden otettava huomioon asukkaiden elinpiiri. Kyselyssä asukkaille havaitsimme, että asukkaiden arkiulkoilun kannalta jopa pienetkin viheralueet kaupungissa ovat erityisen tärkeitä ulkoilun tapahtuessa usein lähellä kotia. Tämä asettaa kompensaatioille esimerkiksi toteutuspaikkaan ja -ajankohtaan liittyviä edellytyksiä, jotka voivat olla erilaisia riippuen siitä, tarkastellaanko vain luontoarvoja vai myös niiden merkityksiä asukkaille.
Luonnonarvojen ja sosiaalisten merkitysten yhdistäminen voi olla haastavaa. Miten hyvityksiä voisi toteuttaa niin, että molemmat näkökulmat tulisivat huomioiduiksi ja toimenpiteet hyödyttäisivät niin luonnon monimuotoisuutta kuin asukkaitakin? Ekologisen kompensaation mukaan katoava lähiluonto tulisi aina ensisijaisesti hyvittää vastaavanlaisella luonnolla. Asukkaat voivat kuitenkin haluta alueelle jotain muuta kuin viheraluetta, jolloin luonto häviää. Joka tapauksessa asukkaiden osallistuminen hyvitysten suunnitteluun takaa, että asukkaat todennäköisesti hyväksyvät kompensaation, ja se ei näin ole aiheuttamassa uusia ristiriitoja.
Nakertuvat viheralueet ja niiden hyvittäminen nostavat esiin kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta niin luonnon kuin ihmisten kannalta. Kun ekologiset ja sosiaaliset näkökohdat osataan yhdistää, luontokohteiden hyvittäminen voi olla yksi keino kasvavien kaupunkien haasteisiin. Ehkä ennen kaikkea kompensaatio saa ajattelemaan mitättömiksikin miellettyjä viheralueita ja niiden nakertamista uudella tavalla ja tunnistamaan näiden merkitysten ekologisen perustan.
Misa Tuomala
Kirjoittaja on maantieteen väitöskirjatutkija, joka on kiinnostunut kaupunkiympäristöstä ja sen eri merkityksistä.
Pääkuva: Jude Infantini, Unsplash