Köyhyys on yhä samanlaista kuin 200 vuotta sitten

Nuorisojoukko kulkee kaupungilla varastamassa lompakoita ja arvotavaroita, yksinhuoltajaäidillä ei ole varaa riittävään ruokaan, koulu jää käymättä oppimisvaikeuksien ja riittämättömän tuen vuoksi, pysyvää työpaikkaa ei löydy ja vanhemman kuolema johtaa siihen, että lapsi sijoitetaan laitokseen kodin ulkopuolelle. Kuulostaa siltä, että puhumme nyky-Suomesta, mutta oikeasti olemme 1800-luvun Turussa, jossa nämä uutisista tutut teemat olivat yhtä lailla arkipäivää kuin tänäänkin.

Uutisten valossa näyttää siltä, että suomalaiset lapset ja nuoret voivat kenties huonommin kuin koskaan. Silti tiedämme hämmästyttävän vähän siitä, millaiset historialliset juuret näillä sosiaalisilla ongelmilla oikein on. Mitä tarkoitamme, kun puhumme köyhyydestä ja huono-osaisuudesta? Entä miltä erityisesti lasten ja nuorten kokema köyhyys näyttää historiallisesti tarkasteltuna? Näitä kysymyksiä pohdin Suomen historian alan väitöskirjassani, jossa tutkin lasten ja nuorten köyhyyden ja huono-osaisuuden kokemuksia sekä niiden ylisukupolvista periytymistä 1800-luvun Suomessa, erityisesti Turun kontekstissa. Tutkimus on tärkeää, koska historiallisten ilmiöiden ymmärtäminen voi auttaa ratkaisemaan myös nyky-yhteiskunnan ongelmia.

Köyhien lasten hiljaiset kokemukset

Historiantutkijalle avautuva näköala 1800-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan köyhien henkilökohtaisesta perspektiivistä tarkasteltuna on karu. Tuolloin köyhyys oli hyvin arkipäiväistä, ja sitä pidettiin oikeastaan luonnollisena osana sääty-yhteiskuntaa, jossa ihmisen aseman määritteli syntyperä. Köyhyys oli usein absoluuttista, eli esimerkiksi pulaa riittävästä ruoasta, suojasta ja vaatteista. Lisäksi se oli myös sosiaalista tukiverkostojen puutetta tai laaja-alaista syrjäytymistä, joka sai usein alkunsa työttömyydestä ja rikollisuudesta. Tällöin voidaan puhua huono-osaisuudesta, joka on köyhyyden tavoin historiallinen ilmiö.

Kaikista heikoimmassa asemassa olivat syntyperältään aviottomat lapset, jotka ovat tutkimukseni keskiössä. He olivat juridisesti epätasa-arvoisia verrattuna avioliitossa syntyneisiin lapsiin, ja heidän yksinhuoltajaäitinsä saattoivat joutua turvautumaan seksityön kaltaisiin keinoihin hankkiakseen elantonsa. Näiden lasten ja nuorten arjesta ja köyhyyskokemuksista ei kuitenkaan tiedetä vielä miltei mitään. Näin on siksi, että moni aikalainen sosiaaliseen asemaan katsomatta oli kirjoitustaidoton, eikä heidän henkilökohtaisia köyhyyskokemuksiaan ole säilynyt meidän päiviimme asti. Lisäksi köyhyys oli niin arkipäiväinen ilmiö, että sitä ei nähty tarpeelliseksi dokumentoida tarkasti.

Salapoliisityö johdattaa köyhyyden syiden jäljille

Viranomaisarkistoissa tekemäni salapoliisityömäinen tutkimukseni kuitenkin paljastaa, että 1800-luvun Turussa huono-osaisuus tarkoitti esimerkiksi köyhäintaloon joutumista, kaupungilla kulkevia kerjäläislapsia tai viivästynyttä tai kokonaan käymättä jäänyttä rippikoulua. Näistä kohtaloista voi lukea lisää Lastuja Suomen historiasta -blogista, jonne olen kirjoittanut muun muassa köyhäintaloon joutuneista lapsista ja sosiaalisten verkostojen puuttumisen seurauksista.

Köyhäintalot ovat hävinneet katukuvasta, rikoksista ei enää määrätä ruumiinrangaistuksia eikä työttömiä passiteta raskaaseen pakkotyöhön. Lisäksi Suomessa on nykyään käytössä sosiaaliturva, jota ei 1800-luvulla vielä tunnettu. Absoluuttinen köyhyys on siis pitkälti hävinnyt, mutta köyhyyden ja huono-osaisuuden sosiaaliset vaikutukset ja periytymisen mekanismit ovat pysyneet hyvin samankaltaisina. Tutkimukseni osoittaa, että huono-osaisuuden periytymiselle olivat kaikista alttiimpia lapset, joiden vanhemmilla tai isovanhemmilla oli taustalla paitsi taloudellista puutetta, myös rikostuomioita, työttömyyttä tai molempia. Se myös auttaa ymmärtämään, miten ihmiset kamppailivat arjessaan tullakseen toimeen, ja miten he selviytyivät.

Aiheen raskaudesta huolimatta siinä piilee toivon kipinä, joka elää yhä myös nyky-Suomessa: Turkuun perustettiin jo vuonna 1820 Suomen ensimmäinen köyhille lapsille tarkoitettu maksuton koulu. Köyhätkin lapset ja nuoret saattoivat siis jo 200 vuotta sitten tavoitella koulutuksen kautta parempaa elämää.

Noora Viljamaa
Kirjoittaja on Suomen historian väitöskirjatutkija, joka tekee väitöskirjaansa Suomen historian ja sosiaalityön oppiaineiden hankkeessa Lasten ja nuorten kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään (https://sites.utu.fi/lapko/).

Kuvituskuva: Robert Wilhelm Ekman: Kerjäläisperhe maantiellä (1860). Kansallisgalleria.