Väkivalta ja keskiaikainen uskonnollisuus

Väkivaltaisuus ja poikkeuksellinen julmuus ovat ilmiöitä, jotka yhdistetään usein edelleen keskiaikaan. Monet tutkijat, kuten esimerkiksi useita tietokirjoja keskiajasta kirjoittanut Hannele Klemettilä, ovat osoittaneet, että kyse on osittain sitkeästä myytistä. Toisaalta on kuitenkin vaikea kiistää sitä, että keskiajan kulttuurissa väkivalta myös oli läsnä. Ruumiiseen kohdistuvalla väkivallalla oli merkittävä sijansa uskonelämässä – ei välttämättä konkreettisena vaan kuviteltuna väkivaltana.

Myöhäiskeskiajalla eli 1300−1400-luvulla myös maallikoiden eli ei-uskonnollisiin sääntökuntiin (kuten luostareihin) kuuluvien oli mahdollista saada käsiinsä uskonnollista kirjallisuutta yhä enenevissä määrin. Kyse ei ollut vain Raamatun jakeista, vaan uskonnollinen kirjallisuus käsitti esimerkiksi erilaisia rukouksia, pyhimysten elämäkertoja ja uskonnon keskeisten oppien selityksiä. Nämä tekstit eivät olleet vain lukutaitoisten saatavilla, sillä ääneen lukeminen oli hyvin yleistä.

Näissä maallikoidenkin saatavilla olevissa teksteissä oli mukana materiaaleja, joita voi melko hyvällä syyllä luonnehtia väkivallan kyllästämiksi. Pyhimysten elämäkerroille oli varsin tyypillistä, että niissä kuvailtiin pyhimysten kokemia fyysisiä kärsimyksiä: pyhimyksiä mestattiin, ammuttiin nuolilla, suolestettiin ja sokaistiin. Myös Jeesuksen kokemista kärsimyksistä saatettiin kirjoittaa Raamattua yksityiskohtaisemmin.

Eräs varsin runsaasti väkivaltaa sisältänyt tekstityyppi oli tuonpuoleisesta eli kuolemanjälkeisestä elämästä, kiirastulesta ja helvetistä kertova näkyteksti. Näkyteksteissä kuvailtiin yksityiskohtaisesti, mikä ihmistä kuoleman jälkeen saattoi odottaa. Tuonpuoleisessa ihmisen ruumis joutui kaikenlaisen kidutuksen kohteeksi. Näille kidutuksille oli tyypillistä moniaistisuus – ihminen kuuli hirvittävää melua, hän haistoi pahoja hajuja, paholaiset syöttivät hänelle pahanmakuisia aineita, hän joutui näkemään hirmuisia asioita ja hän tunsi kipua, jota paholaiset tuottivat mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Kyseessä oli hyvin kokonaisvaltainen fyysinen kärsimys.

Tutkimuksessa on esitetty useita syitä sille, miksi väkivaltakuvasto näytteli niin olennaista osaa uskonnollisissa teksteissä. Robert Mills on esittänyt, että rangaistusten ja kivun esittämisen taustalla oli voimakas ideologinen viesti, ja kadotettujen kidutukset toimivat varoittavana esimerkkinä ja sosiaalisen kontrollin välineenä. Muistia ja muistamista keskiajalla tutkinut Mary Carruthers taas on väittänyt, että väkivaltainen kuvasto on voinut toimia muistitekniikkana, joka auttoi painamaan mieleen tärkeät opinkohdat.

Oleellista kuitenkin on, että väkivallan tarkoitus oli johdattaa ihminen pelastukseen. Tämä koski niin Jeesusta, pyhimyksiä kuin näiden elämästä lukevia maallikoitakin. Väkivaltaisen kuvaston tarkoitus oli viime kädessä tarjota silta pelastukseen, ei kadotukseen.

Elviira Pulli

Lähteet:
Carruthers, Mary: The Book of Memory. A Study of Memory in Medieval Culture. Cambridge University Press, Cambridge 2001.
Darnton, Robert: A History of Reading. Teoksessa New Perspectives of Historical Writing, ed. by Peter Burke. Polity Press, Cambridge 1991.
Klemettilä, Hannele: Keskiajan julmuus. Atena, Jyväskylä 2008.
Mills, Robert: Suspended animation. Pain, Pleasure & Punishment in Medieval Culture. Reaktion, London 2005.

Kuva: Anonymous: The Sudarium of Saint Veronica, c. 1540, Rijksmuseum.