Rajoittamattoman sananvapauden aikakausi on päättymässä

Sananvapaus on tärkeä perusoikeus.[1] Sanan merkitys on kuitenkin monessa suhteessa ongelmallinen.[2]

Kansalaisten, tiedeyhteisön, lainsäätäjän ja -käyttäjän käsitykset ja ymmärrys sananvapauden merkityksestä eivät kaikilta osin vastaa toisiaan. Poikkeavat käsitykset synnyttävät ristiriitoja ja johtavat jopa oikeudenkäynteihin.[3]

Tutkimukseni tarkentaa, vastaako sananvapauden merkitys ja tulkinta voimassa olevaa oikeudenkäyttöä ja sitä, miten käsite ymmärretään yhteiskunnallisessa ja kirkollisissa käyttöyhteyksissä.

Historiantuntemus sijoittaa meidät todellisuuteen. Aina ei ole ollut mahdollista esittää ja kirjoittaa omia mielipiteitään. Ruotsissa, johon Suomi kuului, elettiin säätyvallan aikaa vuosina 1719‒1772.[4] Yhteiskunnassa pidettiin yllä erilaisia rajoituksia, kieltoja ja sensuuria.[5]

Kuninkaallisen majesteetin armollinen asetus kirjoitus- ja painovapaudesta annettiin vuonna 1766. Asetus tuli voimaan samaan aikaan, kun yhteiskunnassa tapahtui nopeita muutoksia. Elettiin niin sanottua vapauden aikaa Ruotsissa ja valistusajan aatteet levisivät.[6]

Peter Forsskål (1732‒1763), syntyjuuriltaan suomalainen, julkaisi vuonna 1759 pamfletin otsikolla Tankar om den borgerliga friheten.[7] Hän kirjoitti, että yksittäisen ihmisen vapaudelle on kaksi tunnusmerkkiä. Ensimmäinen tunnusmerkki on rajoittamaton painovapaus. Toinen tunnusmerkki on, että virkavallan oikeutta puuttua siihen mitä on kirjoitettu, rajoitetaan.[8]

Anders Chydeniuksella (1729‒1803), pappi ja lantdagsman (säätyvaltiopäivämies)[9], oli merkittävä rooli asetuksen synnyssä. Hän osallistui Suomen edustajana säätyvaltiopäiviin silloin kun painovapausasetus näki päivänvalon.[10]

Sananvapauden matka on ollut pitkä ja kivikkoinen.[11] Lähtötilanteessa vallitsi sensuuri. Sitten annettiin asetus kirjoitus- ja painovapaudesta.[12] Tälläkin hetkellä käydään keskustelua siitä, mitä on sallittua sanoa ja mitä ei. Onko mikään oikeastaan muuttunut? Lainsäädäntö, sen ulottuvuudet ja mediakanavat ovat erilaiset. Osa ihmisistä kokee edelleen, että heidän sananvapauttaan rajoitetaan.

Sanoilla on suuri merkitys, muun muassa miten ja missä käytämme sanoja ja minkälaisen äänenpainon panemme sanoille. Sanamuotojen pitää olla täsmällisiä, varsinkin silloin, kun puhutaan perusoikeuksista.

Harry Sanfrid Backström
Kirjoittaja on valtiotieteen maisteri, teologian tohtori ja oikeustieteen väitöskirjatutkija, jonka tarkoituksena on tutkia ja tarkentaa sanojen sananvapaus, uskonnonvapaus ja omantunnonvapaus sisältöä ja merkitystä.

Lähteet

Aarnio, A. 2006. Tulkinnan taito. Ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Helsinki: WSOY.

Björkstrand, G. 2018.  ”Anders Chydenius. I speak only in favour of the one small but blessed word ‒ Freedom” ‒ Press freedom 250 Years. Freedom of the Press and Public Access to Official Documents in Sweden and Finland ‒ a living heritage from 1766. Edit. K. Örtenhed & B. Wennberg.Stockholm: Sveriges Riksdag. 89‒108.

Korpi, A. 2022A. ”Begränsning av religiösa hatuttalanden: En kränkning av religions- och yttrandefriheten?” JFT 1/2022. 23‒48.

Korpi, A. 2022B. ”Räsäsen vapauttava tuomio lopputulokseltaan EIT:n linjan mukainen ‒ Uskonnollisen puheen erityisasema Suomessa vielä tunnistamatta.” Defensor Legis 4/2022. 1117‒1125.

Nieminen, L. 2020. ”Lasten suojeleminen sananvapauden rajoittamisperusteena” ‒ Oikeuksia, vapauksia ja rajoituksia. Viestintäoikeuden vuosikirja 2019. Toim. P. Korpisaari. Helsinki: Helsingin yliopisto/ Oikeustieteellinen tiedekunta. 46‒70.

Nokkala, E. 2018.  ”Peter Forsskål ‒ the freedom to write and the Principle of Public Access to Official Documents” ‒ Press freedom 250 Years. Freedom of the Press and Public Access to Official Documents in Sweden and Finland ‒ a living heritage from 1766. Edit. K. Örtenhed & B. Wennberg.Stockholm: Sveriges Riksdag. 61‒76.

Nygren, R. 2018.  ”The Freedom of the Press Act of 1766 in its historical and legal context. And attempt at a summary” ‒ Press freedom 250 Years. Freedom of the Press and Public Access to Official Documents in Sweden and Finland ‒ a living heritage from 1766. Edit. K. Örtenhed & B. Wennberg.Stockholm: Sveriges Riksdag. 167‒206.

Pietilä, V. 2008. “Arkkivaarit Forsskål, Chydenius, Arwidsson ja Snellman sananvapaus- ja julkisuuskysymysten äärellä”. Media & viestintä, 3/2008. 55‒72.

Suomen perustuslaki 731/1999.

Vilkuna, K. 1962. Sanan valvontaa: sensuuri 1939‒1944. Helsinki: Otava.

Örtenhed, K. & Wennberg, B. (red.) 2018. Press freedom 250 Years. Freedom of the Press and Public Access to Official Documents in Sweden and Finland ‒ a living heritage from 1766. Stockholm: Sveriges Riksdag.

[1] Suomen perustuslaki 11.6.1999/731, § 12, mom. 1.

[2] Aarnio 2006, s. 246‒248; Nieminen 2020, s. 46‒70.

[3] Korpi 2022A, s. 23‒48; Korpi 2022B, s. 1117‒1125.

[4] Pietilä 2008, s. 56.

[5] Pietilä 2008, s. 56‒58, 61.

[6] Pietilä 2008, s. 55; Nokkala 2018, s. 61; Björkstrand 2018, s. 96‒99.

[7] Pietilä 2008, s. 55; Nokkala 2018, s. 61; Vapaamuotoinen käännös [blogin kirjoittaja]: Ajatuksia porvarillisesta vapaudesta.

[8] Pietilä 2008, s. 55, 59‒60; Nokkala 2018, s. 61.

[9] Vertaa kansanedustajaan ja työ eduskunnassa.

[10] Pietilä 2008, s. 55, 60‒61; Nokkala 2018, s. 61‒76; Björkstrand 2018, s. 89‒108.

[11] Sensuuri sodan aikana, katso esim. Vilkuna 1962.

[12] Sananvapaus ei ollut rajoittamaton. Katso esim. Nygren 2018, s. 198‒199.