Syöpä koskettaa tavalla tai toisella lähes kaikkia suomalaisia. Monet tietävät ne voimattomuuden tunteet, jotka heräävät toivottua hoitovastetta odottaessa ja tuloksettomia…
Fyysisesti äidin lähellä oleminen on vastasyntyneelle lapselle luonnollisin ympäristö heti syntymän jälkeen. Ihokontakti syntymän jälkeen tukee vastasyntyneen fysiologista sopeutumista kohdunulkoiseen…
Suomalaisen kirjallisuuden seura, lokakuu 2023 Pahvilaatikoiden kylkiin on kirjoitettu ”Tuhat laulujen vuotta”. Olen saanut arkistonjohtajalta luvan tutustua Aale Tynni-Haavion järjestämättömään…
Turun AMK:n ANKKURI-hankkeen kyselyssä kysyttiin, mitä mieltä nuoret ovat väitteestä ”savuttomuus on muodikasta”. Suurin osa toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista…
Länsimainen suhtautuminen kuolemaan on ristiriitaista. Aihe on tabu, mistä huolimatta olemme tottuneet jatkuvasti näkemään kuolemaa mediassa. Tanskalainen sosiologi Michael Hviid…
Yhdysvalloissa tapahtuu enemmän joukkoampumisia vuodessa kuin siinä on päiviä. Kasvava väkivalta ei ole muuttanut asepolitiikan peruskiviä. Erityisesti vuoden 1999 Columbinen…