Äidin aineenvaihdunta pyrkii raskausaikana turvaamaan sikiön kasvua ja kehitystä. Kaikki aineenvaihdunnan muutokset eivät kuitenkaan ole edullisia, vaan esimerkiksi verensokeritason liialliseen…
Laihduttaminen on muuttunut viime vuosina painonhallinnaksi; keinovalikoimaan on lisätty laihdutuslääkkeet ja -leikkaukset. Mutta pitääkö painoa hallita myös raskauden aikana? Pitää….
Halusin päästä avaamaan teille ovet kliinisen tutkijaohjelman tohtorikoulutettavan tavallisen tutkimuspäivän sisältöön. Tutkimuksen ohella teen siis kliinistä työtä, joka rajoittaa merkittävästi…
Raskauspahoinvoinnin tutkiminen on ehdottomasti hauskempaa kuin siitä kärsiminen. Tutkiessa törmää kuitenkin joskus asioihin, joiden aiheuttama ärtymys pääsee kevyesti samalle tasolle…
Tämän blogin kirjoitukset julkaistaan jatkossa Turun yliopiston verkkosivuilla. Tätä sivustoa ei enää päivitetä.
The posts of this blog will now be published on the website of the University of Turku. This site is no longer updated.