Elene IP: ennen opintojaksoa

 

Anne-Mari Seppälä, sh, TtK, TtM-opiskelija

​Toinen vuosi hoitotieteen opettajaopintoja on pyörähtänyt käyntiin. Tulevan vuoden opintojen nopealla silmäyksellä voi todeta, että tänä vuonna syvennytään itse opetukseen jo enemmän ja opitaan erilaisista oppimisympäristöistä. Tästä hyvänä esimerkkinä onkin Elene IP-opintojakso.

Elene IP eli Empowering learning environments in nursing education- opintojakso kuuluu toisen vuoden pedagogisen asiantuntijuuden suuntautumisvaihtoehtoon. Opintojakson tarkoituksena on verkostoitua Euroopan maiden yliopisto-opiskelijoiden kanssa ja edistää näyttöön perustuvaa opettamista sekä sosiaalisen median käyttöä oppimisympäristönä. Samalla opitaan myös yhteistyötä edistäviä menetelmiä, unohtamatta englannin kielen käyttöä. Opintojakso on kokonaisuudessaan 10 opintopistettä ja siihen kuuluu viikon mittainen intensiivijakso ja ryhmätyönä seminaareissa esitettävä harjoitustyö.

Seminaareissa esitellään monikulttuurisissa ryhmissä erilaisia digialustoja ja niiden hyödyntämistä terveysalan opetuksessa. Intensiivijakso tulee varmasti olemaan nimensä mukaisesti hyvin intensiivinen, mitä sen aikataulua on katsominen. Viikon aikana tehdään ryhmissä erilaisia workshoppeja. Intensiivijakso sijoittuu tänä vuonna marraskuun viimeiselle viikolle ja siellä ovat siis läsnä kaikki opintojaksolle osallistuvat. Tänä vuonna meitä on ainakin Saksasta, Turkista, Maltalta, Irlannista ja tietysti Suomen Turusta.

Opintojakson aikana verkostoituminen eri maiden opettajaopiskelijoiden kanssa kuulostaa paitsi mielenkiintoiselta, mutta saattaa tulevaisuudessa mahdollistaa myös paljon erilaista yhteistyötä, esimerkiksi juuri opetuksen saralla. Yhteistyötä onkin nykyään helppoa toteuttaa sosiaalisen median välityksellä ja sen käyttö tulee varmasti lisääntymään tulevaisuudessa entistä enemmän myös opetuksessa. Erilaiset alustat WhatsAppista, Instagramiin, ja Redditiin antavat opettajille mahdollisuuden muokata opetusta nykyaikaisempaan suuntaan ja huomioida tulevaisuuden opiskelijoiden mieltymykset opiskelussa ja alustojen muut antamat mahdollisuudet oppimistulosten parantamiseksi.

Erilaisten alustojen käyttäminen opetuksessa saattaa kuulostaa erikoiselta ja ensimmäisenä tulee mieleen, miten se oikein on mahdollista! Varsinkin näin 1980-luvun alussa syntyneenä joutuu opettelemaan ja sisäistämään kaiken ihan alusta alkaen eikä alustojen käyttö tule selkärangasta. Miten esimerkiksi WhatsAppia voidaan hyödyntää opetuksessa, entä Twitteriä? Mikä on Reddit? Millaisia tuloksia Instagramin käytöstä on terveysalan opetuksessa? Millaisia haasteita Youtuben opetuskäytössä on? Muun muassa näihin kysymyksiin saamme vastauksia seminaariesityksissä.
Tällä hetkellä ryhmätöitä pakerretaan vielä kuumeisesti, aikaa on marraskuun alkuun asti. Erilaisia haasteita on ollut jo matkan alkutaipaleella, muun muassa opintojakson osallistujien erilaisista käsityksistä siitä, millaista tietoa työhön tarvitaan ja mistä tietoa etsitään. Vertaisoppimisessa on kuitenkin voimaa ja sen avulla voidaan esimerkiksi oppia uusia tapoja sekä yhtenäistää käytänteitä eri puolilla maailmaa.

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *