Hyötyjä TtM-tutkinnosta

 

Miksi kannattaa opiskella terveysalan opettajaksi Turun hoitotieteen laitoksella?

Elina Pajakoski, TtM, hoitotyön lehtori, väitöskirjatutkija

Hakeudun aikanaan juuri Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle TtM-opintoihin kahdesta syystä: halusin terveysalan opettajaksi ja tutkimus kiinnosti. Tavoitteeni alusta asti oli siis päästä opeopintoihin. Olin ehtinyt pohtia urasuunnitelmiani siis jonkin verran jo ennen opintojani, vaikka tavoitteet tarkentuivatkin opintojen kuluessa, eli selvät etukäteissuunnitelmat eivät ole välttämättömiä. Alkuvaiheen tavoitteet toteutuivat, pääsin opiskelemaan opettajaksi ja nautin kovasti uuden oppimisesta sekä opinnoista ylipäänsä. Valmistuminen koitti antoisien opintojen päätteeksi kolmen lukuvuoden kuluttua, ja opinnot tuntuivat menneen nopeasti. Sain valtavasti irti opinnoista ja koin kasvaneeni niiden aikana ammatillisesti ja akateemisesti huimasti.

Valmistuin huhtikuussa 2021. Olin ollut opintojen aikana tuntiopettajana Laurea AMK:ssa, missä suoritin myös opetusharjoitteluni. Sain vuoden mittaisen hoitotyön lehtorin paikan elokuusta 2021 lähtien, ja jatkoin Lohjan kampuksella opettaen minulle ennestään tutuilla ja parilla uudellakin opintojaksolla. Oli helppoa siirtyä työelämään, kun olin saanut tutustua tulevaan työhöni jo opiskeluaikana. Syksyllä 2021 tuli auki vakinainen hoitotyön lehtorin paikka vahvalla TKI- ja kansainvälisyyspainotuksella. Hain sitä, ja ilokseni myös sain paikan.

Nyt teen monipuolista hoitotyön lehtorin työtä, jossa saan itse vaikuttaa työni sisältööni todella paljon. Opetan omaan osaamiseeni perustuen lapsen, nuoren ja perheen hoitotyötä sekä toisinaan tutkimus- ja kehittämismenetelmiä. Ohjaan myös opinnäytetöitä ja toimin kenialaisen sairaanhoitajaryhmän tuutoriopettajana yhdessä kollegani kanssa. Opetustyö vie kuitenkin työajastani vain korkeintaan puolet, koska teen myös paljon hanketyötä ja olen mukana valmistelemassa rahoitushakuja tuleviin mahdollisiin hankkeisiin. Pääsen valitsemaan itse, millaisiin hankkeisiin hakeudun. Lehtorin työ on antoisaa ja nautin opettamisesta kovasti. Opiskelijoiden onnistumisten näkeminen on aina erittäin palkitsevaa. Työ on totta kai myös haastavaa, joten yliopistossa ja aiemmassa elämässä opitut järjestelytaidot sekä työn ja vapaa-ajan tasapainotus ovat erittäin tärkeitä. Olen kuitenkin joka päivä tyytyväinen, että päätin lähteä opiskelemaan. Olen saanut aivan valtavasi uusia kokemuksia ja tunnen pääseväni kehittämään laadukasta hoitotyötä. Sitä kehittämistä tukevat myös jatko-opintoni: aloitin tammikuussa 2022 väitöskirjatutkijana, joten innostavaa tehtävää riittää.

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *