Kohti unelma-ammattia

 

Minna Tuukkanen, TtM-opiskelija

​Kiinnostukseni hoitotieteen opiskeluun heräsi ammattikorkeakoulun lopussa. Jo silloin olin kiinnostunut erityisesti opettamisesta, joten hankin ensin muutaman vuoden työkokemusta kirurgisilta vuodeosastoilta. Täytyyhän pätevällä terveysalan opettajalla olla vähintään kolme vuotta työkokemusta. Toki kokemusta voi kerryttää myös opiskelun aikana tai jälkeenkin niin halutessaan.

Päätöksen Turun yliopistoon hakemisesta tein alkuvuodesta 2017. Pääsykokeisiin oli silloin vielä hyvin aikaa, koska pääsykokeet olivat vasta toukokuussa. Pääsykoekirjatkin hankin hyvissä ajoin, mutta lukemisen aloittaminen hieman takkusi. Noin kuukausi ennen pääsykoetta alkoi viimein kunnon luku-urakka ja pääsykokeisiin menin itsevarmana. Olinhan lukenut melko hyvin. Itsevarmuus kuitenkin karisi pääsykokeen aikana, sillä kysymykset eivät mielestäni täysin kohdanneet osaamistani. Iloiseksi yllätyksekseni kesäkuussa opintopolkupalveluun oli kuitenkin tullut tieto opiskelupaikasta. Niin astelin syyskuussa jännittyneenä Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle valmiina aloittamaan uudet opintoni.

Turun yliopisto oli koulutushaussa ensimmäinen valintani. Onhan Turun yliopiston hoitotieteen laitos sijoittunut vuonna 2017 upeasti eri ranking-listoilla ja sijoitukset ovat maamme parhaita. Sijaintinsa puolesta Turku on myös erinomainen opiskelijakaupunki.

Opiskelun ohessa teen osittaista työaikaa sairaanhoitajana. Pääsääntöisesti työn ja opiskelun yhteensovittaminen on sujunut hyvin. Muutamat viikot ovat olleet vähän kiireisempiä, mutta seuraavalla viikolla luultavasti on jo enemmän aikaa. Joskus on myös mukava mennä töihin ja tehdä muutakin kuin opiskella.

Parasta opiskelussa on ehdottomasti uudet ihmiset ja mahdollisuudet. Olen todennut, että kun menee uusiin tilanteisiin innolla ja ennakkoluulottomasti mukaan, voi oppia paljon uutta. Opiskeluun kuuluu paljon itsenäistä työskentelyä, mutta luentojakin on kohtalaisesti. Ainakin yhden kurssin luennot on myös videoitu ja tämä mahdollistaa luennon katsomisen myöhemminkin. Moni on kokenut tämän hyödylliseksi.

Hyvään opiskelumotivaatiooni vaikuttaa varmasti paljon se, että minulla on jo selkeä tavoite mielessä. Toivon tulevaisuudessa löytäväni itseni unelma-ammatistani terveysalan opettajana.

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *