Kokemuksia opiskelusta Maastrichtin yliopistossa

 

Vietin syyslukukauden 2013 Erasmus-vaihdossa opiskellen Maastrichtin yliopistossa Alankomaissa. Maastricht sijaitsee Alankomaiden eteläisimmässä maakunnassa Limburgissa hyvin lähellä sekä Belgian että Saksan rajoja. Toisin kuin suurin osa Alankomaita, Limburgin alue on maastoltaan kumpuilevaa ja sieltä löytyykin koko maan korkeimmat kukkulat. Maastrichtin kaupunkia halkoo Maas-joki, mistä kaupunki on nimensäkin saanut. Maastricht on yksi Alankomaiden vanhimpia kaupunkeja ja niinpä kaupungissa onkin runsaasti historiallisia rakennelmia kuten 1200-luvulla rakennetut kaupunginportti ja maan vanhin silta. Lähihistoriasta Maastricht muistetaan nimeään kantavasta sopimuksesta, joka johti Euroopan unionin ja euron syntyyn. Maastrichtissa on reilut 120 000 asukasta, mutta kuten koko maa, alue on tiheään asuttua ja lähiseudulla väkeä asuu useita satojatuhansia. Kokoonsa nähden kaupungissa on hyvät ostosmahdollisuudet ja runsaasti hyviä ravintoloita. Maastricht on suosittu matkailukaupunki ja joulun alla väkeä kaupunkiin veti perinteiset joulumarkkinat. Kaupungin kompakti koko mahdollisti liikkumisen polkupyörällä, joka kannattaa ehdottomasti hankkia, asuipa missä päin Hollantia tahansa. Benelux-maissa välimatkat ovat lyhyet ja junayhteydet erinomaisen hyvät, joten päivä- ja viikonloppumatkat lähimaihin onnistuvat helposti. Itse matkustelin paljon Alankomaissa sekä Belgiassa ja niiden lisäksi tein reissut muun muassa Luxemburgiin ja Pariisiin.

Maastrichtin yliopisto on perustettu vuonna 1976 ja se on toiseksi nuorin alankomaalaisista yliopistoista. Opiskelijoita Maastrichtin yliopistossa on n. 16 000, joista lähes puolet ulkomaalaisia. Suuri osa koulutusohjelmista on englanninkielisiä. Kaikki opetus yliopistossa perustuu ongelmalähtöiseen oppimiseen, jonka pioneeri Maastrichtin yliopisto Euroopassa on. Opiskelin terveystieteellisessä tiedekunnassa (Faculty of Health, Medicine and Life Sciences) Health Care Policy, Innovation and Management –maisteriohjelmassa. Yliopistolla oli tarjolla valmis kurssipaketti vaihto-opiskelijoille, joten kurssivalintojen tekeminen oli helppoa. Opiskelemani kurssit käsittelivät terveydenhuollon innovaatio- ja laatujohtamista, terveystaloustiedettä sekä potilaslogistiikkaa. Kurssit antoivat hoitotieteen opiskelijalle erilaista perspektiiviä terveydenhuoltoon, vaikkakin käsiteltävät kokonaisuudet ovat tuttuja myös hoitotieteen alalla. Opiskeluissa sai hyvää harjoitusta ongelmalähtöisestä oppimisesta, englannin kielestä ja työskentelystä kansainvälisissä opiskelijaryhmissä. Ongelmalähtöisessä oppimisessa itsenäisen opiskelun osuus on merkittävä ja lähiopetusta oli vain yhtenä päivänä viikossa kurssia kohden. Minun kohdallani se tarkoitti sitä, että syys – lokakuussa minulla oli lähiopetusta kahtena päivänä viikossa ja marras – joulukuussa vain yhtenä päivänä viikossa.

Käytännön asiat hoituivat vaivatta ja tehokkaasti sekä yliopistolla että muutenkin asioitaessa. Hollantilaisten kielitaito on omaa luokkaansa, joten englannilla pärjää kaikissa tilanteissa. Itse en kohdannut syksyn aikana ainoatakaan tilannetta, jossa ei olisi saanut asioita hoidettua englanniksi. Ilmapiiri yliopistolla oli hyvin rento ja epämuodollinen. Asunnon hankin yliopiston asuntovälityksestä jo hyvissä ajoin vaihtoa edeltävänä keväänä. Maastrichtissa on syksyn tullen pulaa opiskelija-asunnoista.

Voin suositella vaihtoa Maastrichtissa lämpimästä. Opiskelu oli antoisaa ja opetus mielestäni korkeatasoista. Eläminen vieraassa maassa on avartava kokemus, jota suosittelen jokaisen joskus elämässään kokeilevan. Päällimmäisenä minulle jäivät mieleen hollantilaiset ihmiset, jotka ovat erittäin ystävällisiä ja iloisia. He saavat asiat toimimaan omalla rennolla tavallaan, ottavat kanssaihmiset huomioon ja ovat rakentaneet moniarvoisen ja suvaitsevaisen yhteiskunnan.

Mika Alastalo
Sh, TtM-opiskelija
Hoitotieteen laitos

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *