Miksi vastavalmistunut sairaanhoitaja haluaa heti hoitotieteen maisteriksi?

 

Leena Koivusalo, TtM-opiskelija

​Olen helsinkiläinen sairaanhoitaja ja hain Turun yliopistoon lukemaan hoitotieteitä heti valmistuttuani ammattiin. Opiskelen kliinisen asiantuntijuuden linjalla ja pääsin myös laitoksemme tarjoamalle tutkijalinjalle, joka valmistaa perusopinnoista lähtien kohti jatko-opintoja ja väitöskirjaa.

Sairaanhoitajana ja opiskelijana huomasin paljon kehitettävää niin hoitotyössä kuin alan koulutuksessakin. Lähdin opiskelemaan hoitotiedettä, jotta minulla olisi paremmat mahdollisuudet työllistyä tehtäviin, joissa voin vaikuttaa hoitotyöhön ja sen opetukseen.

Päätin hakea Turun yliopistoon, koska laitoksen nettisivuilla kerrottiin opintojen keskittämistä, mikä helpottaa ulkopaikkakuntalaisia opiskelijoita. Todellisuus on osoittanut, että Helsinki-Turku-Helsinki väliä saa matkustaa tiuhaan tahtiin ainakin ensimmäisenä lukukautena. Toisinaan uuvuttavasta ja turhauttavasta matkustamisesta tekee kuitenkin helpompaa meidän pääkaupunkiseutulaisten iso, yhdessä matkaa tekevä ja uskomattoman hyvä porukka. Aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan kertaavani tenttiin kavereiden kanssa aamulla ennen kello seitsemää.

Ensimmäiset opintojaksot ovat muodostaneet selkeän kokonaisuuden, jonka päälle tieto jatkaa karttumistaan. Ilokseni olen saanut huomata, että pääsykoetta varten päntätyt asiat ovat siivittäneet pitkälle myös perusopinnoissa. Seuraavilta lukukausilta odotan mahdollista vaihtoon lähtöä, loppuvaiheen työharjoittelua sekä tietenkin ainejärjestömme legendaariseksi povattua ”teoriaristelyä”.
Laitoksellamme on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Täällä meille opiskelijoille tarjotaan paljon mahdollisuuksia osallistua toimintaan. Monien muiden opiskelijakollegoideni tapaan pääsin heti opintojen alkuvaiheessa mukaan kahteen eri tutkimusprojektiin. Yliopistolle tekemäni työn ansiosta olen saanut tavata erilaisissa tehtävissä työskenteleviä hoitotieteilijöitä ja tehdä joustavaa työtä, joka on ollut helppo yhdistää opintoihin.

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *